Viimeinen ehtoollinen on kuva, joka aina uudestaan siirtyy uskonnosta kulttuuriin. Sen muunnelmia tavataan kirjallisuudessa, elokuvissa ja mainoksissa. Uskonnosta ei välttämättä siirry teokseen muuta kuin tuttu asetelma — ja samalla viittaus johonkin pyhäksi koettuun.

Ryhmäteatterin uusi näytelmä, Raila Leppäkosken kirjoittama ja ohjaama Sakset, kivi, paperi, vie viimeisen ehtoollisen perisuomalaiselle kesämökille. Sellaiselle, jonka äiti ja isä ovat rakentaneet, lapset perineet ja jossa lapsenlapsetkin ovat lapsuuttaan kasvaneet. Lattialla on räsymatot ja keskellä kammaria pirttipöytä.

Siellä saunotaan ja riidellään, puidaan nykyistä ja mennyttä, koetaan öisiä välinäytöksiä ja aamun auvoisia kirkastumisen hetkiä.

Niin, tämäkin näytelmä päättyy viimeiseen ateriaan. Näytelmässä sen jopa selvin sanoin toteaa alkoholisoitunut velipoika Jesse, jonka roolin upeasti näyttelee Janne Hyytiäinen. Tämän viimeisen aterian keskipisteessä, suorastaan valokeilassa, pöydällä on kulutusmaitopurkki.