Kärsimys ja ilo ovat ihmisen yleisimmät elämänmuodot. Näin sanoo piispa Eero Huovinen katumuspsalmeista kirjoittamansa kirjan johdannossa. Psalmeissa ihmisen kärsimys ja ilo pyrkivät sanoiksi, ja näitä ihmisen perustuntoja Huovinen kuuntelee.

Jo varhain psalmien joukosta on seitsemää psalmia pidetty omana ryhmänään ja ne on nimitetty katumuspsalmeiksi. Katumus ei hallitse suinkaan niitä kaikkia. Osaa voisi sanoa kärsimyspsalmeiksi ja joitakin sävyttää eniten kiitos ja ilo.

Lutherille psalmit olivat lempikirja. Huovinen kertoo lukevansa mielellään psalmeja, ja Lutherin hän kertoo olevan lempiopettajansa niiden lukemisessa.

Luther tutkisteli päivittäin uskontunnustusta, Isä meidän -rukousta, kasteen ja ehtoollisen asetussanoja sekä katumuspsalmeja, ja sanoi käyvänsä laiskaksi aina kun jättää ne väliin. Rivien välistä voi lukea, että Huovinen toivoisi hiippakuntansa pappien ottavan oppia Lutherista.

Huovinen on lyhyen lauseen mestari. Hänen lauseensa ovat väliin kuin psalmien parafraasia, kärsivän ihmisen elämäntuntojen kiteytystä. Psalmit ovat pelotonta puhetta Jumalalle oman elämän ahdistuksen keskeltä. Ensimmäisen katumuspsalmin tutkistelussa Huovinen kysyy psalmin kirjoittajan tapaan: Miten voin kestää, jos Jumalan viha, kiivaus ja kuritus musertavat minut?

Jumala voi vihata, kiivastua ja kurittaa, voi jättää parantamatta, kieltää armonsa ja jättää ihmisen ahdistuksen kouriin. Psalmit eivät ole mitään menestysteologiaa. Niiden rukoilijat myöntävät, että Jumalan omille voi käydä huonosti ja että he saavat kärsiä.

Huovinen sanoo, että hädässä ei ole helppoa erottaa Jumalan ja Perkeleen tekoja. Poissaoleva Jumala näyttää vihan Jumalalta. Silti kärsimyksen keskellä turvaa etsitään Jumalalta.

Psalmien rukous on erikoista vastakulttuuria: se huutaa avuksi Jumalaa, joka näyttää vihaavan. Oli miten tahansa, kärsivä tietää, että Jumala on kaiken takana. Psalmeja kannattaa hellittämätön luottamus. Niissä käydään taistelua Jumalan kanssa ja jopa häntä vastaan. Kaikki on Jumalan kädessä, vaikka kaikki näyttäisi puhuvan sitä vastaan.

Huovinen lainaa Lutheria: "Kaikissa kärsimyksissä ja ahdistuksissa ihmisen tulee aivan ensimmäiseksi juosta Jumalan luo, tietää ja suostua siihen, että Jumala lähettää ne kaikki, näyttävät ne sitten tulevan Perkeleeltä tai ihmisiltä."

Hätä ajaa rukoukseen. Hädän hetki on oikea hetki. Hädässä Jumala ilmaisee itsensä, ja juuri silloin häntä saakin lähestyä. Kun elämä on vaikeimmillaan, on syytä juosta Jumalan luo. Hädässä oleva pyytää, vetoaa, käskee, käy kohti. Silloin rukous on omimmillaan, nousee sydämestä.

Hädässä käännytään sen puoleen, jonka tietää auttavan. Psalmin rukoilijat tietävät, millainen Jumala oikeasti on, että Jumala pitää lupauksensa, on uskollinen ja armollinen. Mutta yhtä kipeästi he tietävät, että Jumalan apua voi joutua odottamaan. Jumalaa ei voi käskeä ja hänen aikataulunsa on toinen kuin ihmisen.

Kärsivä ihminen kysyy, kuinka kauan kaikki oikein jatkuu. Psalmien kipeillä kysymyksillä on osoite: Herra, kuinka kauan vielä? Rukoilija aavistaa, kenen vallassa on päättää kärsimys. Hän vetoaa siihen, kuka Jumala on, ja pyytää häntä muistamaan armoaan ja lupauksiaan. Hän kääntyy Jumalaan puoleen ja pyytää, että Jumalakin vihdoin kääntyisi hänen puoleensa.

Psalmien teologia on yksinkertaista. Kun Jumala kääntyy ja katsoo, siunaus ja pelastus ovat läsnä. Kun hän kääntää kasvonsa pois, hätä on käsillä. Missään ei selitetä, miksi Jumala kääntää kasvonsa pois tai miksi hän taas kääntyy rukoilijan puoleen. Niin vain on.

Rukoilija perimmältään pelkää sitä, että Jumala kääntää hänelle selkänsä. Niin kauan kuin Jumala kääntyy pois, hän jää käsittämättömäksi. Kun Jumala kääntyy ja katsoo, hän näyttää kasvonsa, osoittaa armonsa. Tämä kertautuu psalmeissa aina uusina muunnoksina. Rukoilija vetoaa yhä uudestaan Jumalaan, että tämä palauttaisi mieleensä, kuka hän on ja että hänen tulee kääntyä ja olla uskollinen itselleen.

Rukoilija muistuttaa Jumalaa myös siitä, mikä on edessä, ellei hän käänny: "Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua kuolemassa."

Elämä päättyy kuolemaan, mutta siinäkin on kyse jumalasuhteesta. Huovinen tulkitsee: "Kuolemassa ei ole kyse vain elintoimintojen lakkaamisesta, vaan Jumala-suhteen kriisistä. Kuollut ei enää kiitä Jumalaa."

Jos Jumala ei käänny ja pelasta, hänkin jää ilman kiitosta ja ylistystä. Huovinen viittaa Lutheriin, joka sanoo psalmin tarkoittavan sielun eikä ruumiin kuolemaa. Sielun kuolema on Jumalan ja ihmisen välisen keskustelun päättymistä. "Sielun kuolema on sitä, ettei Jumalaa enää kiitetä eikä ylistetä." Helvetti on ihmisen ja Jumalan välisen keskusteluyhteyden päättymistä.

Huovinen sanoo sattuvasti: "Kadotus on olemisen tapa, ei maantieteellinen paikka. Helvetti on sitä, että Jumala ja ihminen kadottavat toisensa – – Kadotus on Jumalan poissaoloa, osattomuutta hänestä ja hänen armostaan." Taivas taas on Jumalan ja hänen uskollisuutensa kiittämistä. "Tie pois helvetistä aukeaa vain kiittämällä Jumalaa ja luottamalla yksin häneen."

Ensimmäinen katumuspsalmi avaa jo psalmien perussävelen. Niissä pyydetään armoa ja parantumista. Niin kuin Huovinen kiteyttää: "Armo ja terveys — eikö niissä olekin kaikki mitä ihminen elämäänsä kaipaa."

Kirkosta Huovinen sanoo: "Jos kirkko ymmärtää, että sen varsinainen tehtävä on kiittää ja ylistää Jumalaa, silloin se voi tehdä jotakin myös ihmisen hyväksi."

Jos kaipaa hiljaiselle viikolle yksinkertaista ja syvällistä luettavaa, tässä on se kirja.

Eero Huovinen:
Kärsimys ja ilo. WSOY 2006.

Paranna minut, Herra

Herra, älä rankaise minua vihassasi,

älä kiivaudessasi minua kurita!

Ole minulle armollinen, Herra,

minä olen nääntynyt.

Paranna minut, Herra,

tuska polttaa minun luissani

ja mieltäni jäytää pelko.

Herra, kuinka kauan vielä?

Herra, käänny jo puoleeni

ja pelasta minut,

auta minua, osoita uskollisuutesi!

Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä,

ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.

Olen valittanut itseni uuvuksiin,

yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä,

leposijani kastunut kyynelistä.

Silmäni ovat surusta hämärtyneet,

näköni on himmentynyt ahdinkoni tähden.

Väistykää luotani, te väärintekijät!

Herra on kuullut itkuni äänen.

Hän on kuullut hartaan pyyntöni

ja vastaa rukoukseeni.

Häpeään joutuvat minun viholliseni!

Pelko valtaa heidät,

he syöksyvät suin päin pakoon.

Psalmi 6
eli ensimmäinen katumuspsalmi