Sivun toiminnot

Millaisia häävinkkejä löytyi?

Mennään naimisiin -tilaisuudessa Myyrmäen kirkolla keskiviikkona 14.3. tutustuttiin vihkikaavaan ja -musiikkiin sekä kuultiin tietoa parisuhteen vaiheista. Lopuksi nautittiin häätarjoilusta.

Tia Ulmanen, 25

Miksi tulit?

— Äiti oli lukenut lehden ja kertoi tilaisuudesta. Asuin aikaisemmin Martinlaaksossa, mutta nyt Helsingin puolella, kun muutimme yhteen sulhaseni Sammy Simarron kanssa. Tulimme tilaisuuteen avoimin mielin, etenkin musiikki ja vihkikaava kiinnostivat.

Mitä sait?

— Tilaisuuden aikana päätimme häidemme musiikista. Valitsimme Toivo Kuulan ja Mendelssohnin häämarssit. Niissä häissä, joissa olen ollut, vihkiminen on mennyt niin helposti ja nopeasti, ettei siitä ole jäänyt juuri mitään mieleen.

— Olemme suunnitelleet häitämme vuoden verran, ja puhuneet sitä ennen asiasta parisen vuotta. Enemmän on ollut mielessä hääjuhla, ei niinkään kirkkotilaisuus. Meidät vihitään syyskuun ensimmäisenä päivänä Pyhän Laurin kirkossa. Varasimme kirkon viime syyskuussa, ja vasta kolmas vaihtoehto onnistui.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 3,5 pistettä. Saimme tilaisuudesta irti sen, mitä haimme. Tosi mukava, että tällaisia järjestetään. Lauluja esitettiin ehkä turhan paljon, useimmat etsivät varmaan enemmän ratkaisuja käytännön kysymyksiin.

Mika Huttunen, 30

Miksi tulit?

— Tietotoimisto, avovaimoni ja tuleva aviovaimoni Marika Nurmi kertoi minulle tilaisuudesta. Tulin sekalaisin odotuksin. En tiennyt, millaisia mahdollisuuksia vihkimisessä on. Olimme liikkeellä koko perheellä: Marikan lisäksi mukana olivat tyttäremme Merienna, 4, ja Minella, 2.

Mitä sait?

— Se, mitä kerrottiin parisuhteesta, osui oikeaan. Kyllä kaikki eri vaiheet — symbioosi, eriytyminen ja kumppanuus — on tullut käytyä läpi niiden yhdentoista vuoden aikana, jotka olemme olleet yhdessä. Olemme menossa naimisiin 7.7.07 kello 12 Pyhän Laurin kirkossa. Suunnittelimme joskus aikaisemminkin naimisiin menoa, mutta raskaudet ja tyttärien syntymät siirsivät sitä. Viime kesänä sain luvan hankkia moottoripyörän sillä ehdolla, että menemme naimisiin.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 4 pistettä. Tilaisuuden monipuolisuus yllätti, etenkin parisuhdejuttu oli hyvä. Myöskään vihkimusiikin vaihtoehtoja ei enää tarvitse etsiä netistä. Valitsimme Prinsessa Ruususen ja Mendelssohnin häämarssin.

Reija Ala-Poikela, 45

Miten valmistauduit tilaisuuteen, kirkon apuemäntä Reija Ala-Poikela?

— Suunnittelimme tarjoilun emäntä Ritva Laineen kanssa ennen kuin hän lähti lomalle. Häätarjoilu suunniteltiin sadalle hengelle, vaikkei osanottajien määrää voinut tietää etukäteen. Valmistin 50:n, 20:n ja 10 hengen kakkupohjat. Muut valmistelut tein noin kolmessa tunnissa ennen tarjoilua. Suunnittelimme myös kolme muuta menuehdotusta, joista tehtiin moniste.

Mitä oli tarjolla?

— Alkumaljassa juotiin omenamehua, pommacia, spritea ja vichyä. Rieskarullien täytteessä oli salaattia, tomaattia, basilikaa ja tuorejuustoa. Väinämöisen palttoonnappien päällysteessä oli lämminsavulohta tuorejuustolla notkistettuna. Täytekakut olivat vadelmakakkuja.

— Noutopöydän koristeena oli ruusuja, kuivattuja ruusunlehtiä, peili ja tuikkuja. Tarjoilemisessa auttoi kirkon vapaaehtoinen.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 4 pistettä. Kaikki meni hyvin, noin 80 ihmistä nautti tarjoilusta. Tosin tilaisuus venyi, ja sitä mukaa tarjoilukin siirtyi myöhemmäksi.

Ulla-Maija Vilmi
kuvat Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...