Se tavallinen tarina…

Nainen tapaa elämänsä miehen. Tämä on älykäs ja herkkä vaistoamaan naisen tunteet, huomaavainen ja kaikin puolin valloittava. Kun jonkin aikaa on kulunut, alkaa säröillä. Mies on äärimmäisen mustasukkainen, mutta sen voi vielä hyvällä tahdolla kuitata rakastavana käyttäytymisenä.

Sitten kehujen ja imartelujen oheen alkaa tulla rinnakkaisviestintää, vähättelyä ja pilkkaa. Miehen mielestä naisessa on paljon vikaa ja heidän yhteiset ongelmansa johtuvat tämän huonosta luonteesta.

Naisen ystävät ovat jo jääneet menneisyyteen, koska miehen mielestä heidän rakkaudessaan ei ole muille tilaa. Mies on "besserwisser" kaikissa pikkuasioissakin. Arki sisältää paitsi henkistä piinaa, pahimmassa tapauksessa myös fyysistä kuritusta. Kun nainen ahdistuu, mies tietää milloin lepytellä tekojaan esimerkiksi kukkalähetyksillä tai kylpylälomilla.

Kun muutama vuosi on mennyt, nainen on menettänyt itsetuntonsa ja elämänhalunsa. Kun nainen hakee apua, hänelle ehdotetaan avioeroa. Tilanne on miehelle katastrofi, sillä hän ei ole varautunut siihen että hänen minäkeskeiseen maailmaansa kajottaisiin.

Kun sitten tulee ero, mies vainoaa, uhkailee ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja naista vastaan. Yhteisiin lapsiin miehellä ei ole aitoa suhdetta, mutta he kelpaavat lyömäaseeksi avioeroriidassa. Vasta pitkällisen terapian jälkeen naisen itsetunto palautuu. Mies on sillä välin jättänyt naisen rauhaan ja jatkaa uuden kumppanin kanssa entisenkaltaista itsensä toteuttamista.

Narkissos ja Don Juan

Tarinan mies on tyyppiesimerkki pahimman luokan narsistisesta persoonallisuuden häiriöstä kärsivästä miehestä. Nainenkin voi toki olla narsisti, mutta noin kaksi kolmasosa narsisteista on miehiä.

Puhdaspiirteisiä narsisteja ovat muun muassa Maria Jotunin Huojuvan talon aviomies Eero Markku sekä ruotsalaisohjaaja Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvan piispa Edvard Vergerus. Myös Oscar Wilden kauhuromanttisia aineksia sisältävän Dorian Grayn muotokuva –romaanin päähenkilöä voidaan pitää narsistina.

Vaikka narsismista puhutaan nykyään paljon, se ei ole mikään uusi ilmiö. Käsite juontaa juurensa Narkissos -nimiseen nuorukaiseen liittyvästä myytistä. Narkissos nautti yli kaiken oman kuvansa katselusta lammen pinnasta. Hän ei erottanut itseään toisesta, vaan rakastui omaan kuvaansa luullessaan sitä toiseksi nuorukaiseksi.

Narkissos sulkeisti ulkomaailman pois kuvastinrakkautensa tieltä, mutta rangaistushan siitä seurasi. Narkissos riutui kuoliaaksi ja jäljelle jäi vain narsissi lammentöyräälle. Narsistia edustaa myös jo 1600-luvulla tunnettu Don Juan -hahmo, jolle tyypillistä ovat itsekkäät ihmissuhdevalloitukset ja röyhkeä käytös.

Persoonallisuuden vaurio

Näyttää siltä, että nykypäivän kova kilpailu, tiukalle viritetyt tulostavoitteet ja pärjäämisen paineet ovat nostaneet narsismin jälleen pintaan. Muista piittaamaton, narsistinen pärjääjä porskuttaa siihen saakka, kunnes kulissit jotain kautta romahtavat.

Narsismi-ilmiössä näkyy yhteiskuntamme kuva toisellakin tapaa. Kun paniikkihäiriö-termi nousi 1980-luvulla esiin, moni löysi uudesta diagnoosista oikean ja helpottavan termin omalle epämääräiselle ahdistukselleen. Nyt, kun narsismista on alettu puhua, vika löytyy yleensä toisesta, "siitä luonnehäiriöisen itsekkäästä tyypistä". Narsismi-leimoja lyödään epämiellyttäviin henkilöihin melko huolettomasti.

Lääketieteellisessä mielessä narsisteja ovat kuitenkin vain henkilöt, jolla on diagnosoitu narsistinen persoonallisuuden häiriö. Monien käyttäytymisessä on narsistisia piirteitä, mutta muu terve persoonallisuus pitää näitä ominaisuuksia suurimman osan ajasta piilossa. Uupuneet ja epätoivoiset ihmiset saattavat vaikeina aikoina käyttäytyä hyvinkin itsekeskeisesti ja narsistisesti, mutta sekään ei tee heistä vielä narsisteja.

Vanhemman hyväksyvä katse

Psykologi ja psykoterapeutti Jorma Myllärniemi lähtee kirjassaan Narsismi — vamma ja voimavara liikkeelle perusasioista, eli lapsen turvallisuuden tunteesta. Hänen mukaansa terveeseen lapsuuteen kuuluu narsistispohjainen ihanne, joka antaa suuntaa siihen, millainen itsen, toisten sekä ympäröivän maailman pitäisi olla.

Joillain tämä varhaislapsuuden narsistinen minä-ihanne saattaa jäädä päälle. Siihen on Myllärniemen mukaan syynä lapsen tunne-elämän laiminlyönti.

Tullakseen tasapainoiseksi ihmiseksi lapsen on saatava kohdata säännöllisesti vanhemman hyväksyvä ja rakastava katse ja kosketus. Vanhemman tehtävä on auttaa lastaan löytämään itsensä, tunteensa ja ruumiinsa sekä näiden tuottama ilo ja tyydytys. Kun lapsen hätään ja tarpeisiin vastataan, hän uskaltaa luottaa muihin ihmisiin myöhemminkin.

Jos lapsen perustarpeita ei ole tyydytetty esimerkiksi vanhemman masennuksen tai muiden ongelmien vuoksi, voi syntyä narsistinen vaurio. Tällöin ihminen hyväksyy itsensä vain kaikkivoipana, ei uskalla kohdata omaa avuttomuuttaan eikä turvautua muihin.

Marketta Joutsiniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola ja Gustav Schulman näkevät kirjassaan Naimisissa narsistin kanssa narsististen ongelmien alkusyyn laajemmin, sukupolvien yli käyvänä traumatisoitumisena.

Heidän mukaansa omiin lapsiin siirretyt kaoottiset olosuhteet, toistuva väkivaltainen kuritus ja varhaislapsuudessa koetut hylkäämiset luovat pohjaa narsistiselle persoonallisuuden häiriölle. Usein tällaisissa perheissä on myös ihannoitu narsistista omahyväisyyttä ja jopa normien rikkomista.

Sokea itselle, kateellinen toisille

Narsisti itse on yleensä omalle ongelmalleen sokea ja kokee itsensä ylivertaisen erinomaiseksi tapaukseksi. Arvostamiaan henkilöitä narsisti ihannoi samalla tavalla kuin itseään. Puoliso ei yleensä tähän tarkoitukseen kelpaa, päinvastoin.

Narsisti loukkaantuu, jos ei saa mielestään ansaitsemaansa jatkuvaa tunnustusta. On katastrofi, jos muita arvostetaan hänen sijastaan. Kunnon puhdaspiirteinen narsisti valitsee ystävänsäkin sen perusteella, millaista hyötyä nämä hänelle tuovat. Narsisti haluaa olla aina voittaja, keinolla millä hyvänsä.

Yksi keskeinen luonteenpiirre on kateus. Jos joku toinen on saavuttanut jotain, narsisti pitää sitä ansaitsemattomana tai väärin perustein hankittuna. Hän yrittää yleensä manipuloida koko ympäristöään omien tarpeidensa mukaisesti.

Naimisissa narsistin kanssa -kirjan kirjoittajat toteavat, että narsistille on jäänyt luonteeseensa varhaisista traumoista johtuvia sektorimaisia tai laaja-alaisempia ruhjeita tai vajeita. Nämä vajeet koskevat muun muassa itsetunnon säätelyä, myötäelämisen kykyä ja moraalista arvostelukykyä. Narsistin empatian puute saattaa olla niin läpikäyvää, että muiden on sitä miltei mahdotonta ymmärtää.

Apua kannattaa hakea

Narsismi häiriötasoisena ei ole vielä kovinkaan tunnettu, ja sitä on ammattilaistenkin vaikea havaita. Narsisti ei voi mitään itselleen eikä luonteelleen, ja kaikkein ikävintä asiassa on se, että narsistin auttaminen on erittäin vaikeaa. Pitkällisessä terapiassa se voi onnistua, jos muutostarve lähtee aidosti hänestä itsestään, eikä pelkästään oman edun tavoittelun tai ulkokohtaisen tilanteesta selviämisen takia.

Narsistin uhreja voidaan yleensä auttaa helpommin. Narsismista on viime aikoina keskusteltu paljon ja monet sen uhrit ovat astuneet esiin julkisuuteen kertomaan selviytymisestään. Kirjassa Naimisissa narsistin kanssa on hyviä käytännön ohjeita ja juridisia neuvoja narsistin uhriksi joutuneille.

Lähteet:

Jorma Myllärniemi: Narsismi — vamma ja voimavara. Kirjapaja 2006.

Marketta Joutsiniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola ja Gustav Schulman: Naimisissa narsistin kanssa. Minerva 2006.