Oli kiinnostavaa lukea Uuden Auran entisen päätoimittajan Sakari Talvitien aikalaiskäsitys arkkipiispa Ilmari Salomiehen ja presidentti Urho Kekkosen suhteista (VL 8.3.). Talvitien kirjoitus perustui ilmeisesti päätoimittaja Pauli Juuselan väitöskirjastani Kirkko, Kekkonen ja kommunismi poliittisina kriisivuosina 1958–1962 tekemään artikkeliin (VL 22.2.).

Juuselan artikkeli pohjautui teokseeni sekä haastatteluuni ja se kuvasi mielestäni kirjani keskeisiä tutkimustuloksia varsin hyvin. Luonnollisesti puolen sivun kirjoitukseen ei voi sisällyttää väitöskirjan koko sisältöä. Kokonaiskuvan kirjastani, jossa käsitellään lyhyesti myös Sakari Talvitien toimintaa, saa lukemalla kirjan kannesta kanteen. Salomiehen ja Kekkosen suhteissa oli vuosina 1958–1962 monia vivahteita, jotka olen pyrkinyt nostamaan esiin.

Sakari Talvitiellä on varmasti omakohtainen kokemus ja perustelut esittää, että "arkkipiispa Ilmari Salomies oli asettunut presidentin tueksi jo ennen noottikriisiä". Totean kuitenkin, että Salomiehen mielipide on saattanut lyhyenkin ajan sisällä muuttua. Julkisen ja yksityisen välillä oli myös ero.

Väitöskirjassani osoitetaan arkistolähteeseen perustuen, että Salomies oli syksyn 1961 noottikriisiä edeltävänä kesänä selvästi varautunut Kekkosen uudelleen valinnan suhteen. Heinäkuussa 1961 Salomies kirjoitti Tampereen piispa Eelis Gulinille toivovansa, että Kekkoselle löydettäisiin oikeuskansleri Olavi Honkaa varteenotettavampi vastaehdokas. Noottikriisin jälkeen Salomies puolestaan kirjoitti samaiselle piispa Gulinille, että "U.K.K:n poliittinen taito on saanut viettää riemuvoittoaan". Noottikriisi vaikutti siis myös Salomiehen tapaan suhtautua presidentti Kekkoseen.