Sivun toiminnot

Herkästi siveltimellä

Myyrmäen kirkon takkahuoneessa on nähtävillä kivistöläisen Anja Laukkasen akvarelleja. Laukkanen harrastanut maalaamista viitisentoista vuotta osallistuen taidekerhoihin ja kesäkursseille.

Aluksi hän maalasi öljyväreillä, mutta akvarellimaalauksesta hän innostui toden teolla. Häneen puri akvarellin herkkyys.

— Klassinen musiikki on minulle merkityksellistä ja minusta musiikissa ja maalauksessa, etenkin akvarellissa, on paljon yhteistä, kertoo Laukkanen.

Maalauksien aiheena on luonto ja Laukkanen maalaa myös valokuvista. Viime vuonna hänellä oli kuusi omaa näyttelyä Vantaalla ja Helsingissä seurakuntien tiloissa ja palvelukeskuksissa.

Akvarellinäyttely 2.4. asti keskiviikkoisin klo 11–14 Myyrmäen kirkon takkahuoneessa

 

 

 

 

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...