Kun teologian tohtori, diakonian yliopettaja Kari Latvus seurasi tsunamikatastrofin jälkeistä keskustelua mediassa, hänelle tuli ahaa-elämys: nyt puhutaan Jumalasta samoilla kuvilla ja arkkityypeillä kuin Vanhassa testamentissa. Nämä jumalakuvat eivät olleet sidottuja yhteen kulttuuriin tai aikakauteen — eivät edes yhteen uskontoon. Esimerkiksi hindupapin haastattelusta löytyi tuttu käsitys rankaisevasta Jumalasta.

Artikkelissaan Jumala kriisissä (Sielunhoidon aikakauskirja 19) Latvus analysoi tsunamia seuranneessa keskustelussa esiin tulleita vanhatestamentillisia jumalakuvia ja löytää niitä kolme. Rankaisevan Jumalan lisäksi hän löytää myös salatun ja kateissa olevan Jumalan.

Latvuksen mukaan nämä jumalakuvat ovat keskenään vaihtoehtoisia ja rinnakkaisia, osittain jopa toisilleen vastakkaisia. Niistä ei saa harmonisoitua yhtä aukotonta kokonaisuutta, eikä mikään tavoita Jumalaa kokonaan.

— Jumalasta ei voi tehdä matemaattista tai loogista kaavaa. Tarinat ja vertauskuvat kertovat hänestä enemmän.

Jumalakuvat nousevat Latvuksen mukaan ihmisen arkielämän kokemuksista. Ne ovat yhteisiä, koska myös ihmisenä elämisen peruskysymykset ovat kaikille ja kaikkialla samankaltaisia.

— Odotamme, että oikeus voittaisi ja paha saisi palkkansa, ja että Jumala varmistaisi, että niin käy. Tai kun ihminen näkee kipupisteitä ja kärsimystä, hän haluaa saada niille selityksen.

Jumalasta ei oikein voi puhua sivuamatta kysymystä hänen kaikkivaltiudestaan. Myös tsunamikatastrofi nosti sen esiin: Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, miksi hän salli onnettomuuden? Latvus sanoo, että hänelle kaikkivaltius on ongelmallinen käsite.

— Yksiselitteinen puhe Jumalan kaikkivaltiudesta on onttoa ja ohutta, eikä tavoita ihmisten kokemusmaailmaa. Mieluummin puhuisin Jumalan läsnäolosta elämän kaikissa tilanteissa. Raamatun tekstit eivät tue kuvaa kaikkivaltiaasta Jumalasta, sillä alkutekstien ilmaukset ovat hämäriä ja epäselviä.

Rankaiseva Jumala

Rankaisevan Jumalan arkkityypistä puhutaan monesti Vanhan testamentin Jumalana. Tällainen Jumala rankaisee rikkomukset ja vahtii syyn ja seurauksen lakia. Jos jollekulle käy huonosti, kyse on siitä, että Jumala rankaisee hänen syntinsä. Kärsimys on siis pohjimmaltaan ihmisen omaa syytä.

Jumala on suvereeni vallankäyttäjä ja historian tapahtumat ovat hänen tahtomiaan. Vanhassa testamentissa tällaista jumalakuvaa edustaa selvimmin Viides Mooseksen kirja.

— Valtaosa teologeista irtisanoutui tällaisesta jumalakuvasta. Tsunami ei ollut Jumalan rangaistus, vaan elämään kuuluva tragedia, Latvus toteaa.

Hänen mielestään heikkouden hyväksyminen on silti monille vaikeaa. Helpompaa olisi ajatella, että Jumala on kova, hyvä ja kaikkivaltias.

Salattu Jumala

Salattu Jumala on Jobin kirjan ja joidenkin valituspsalmien Jumala. Jumala on moniselitteinen ja jää mysteeriksi, eikä ihmisen menetyksiin ja kärsimykseen löydy selvää syytä. Silti Jumalaan haetaan — ja saadaan — yhteyttä sekä valittamalla että hiljaisuudessa.

— Tähän Jumalakuvaan on helppo liittyä, koska siinä on monta kosketuskohtaa. Jobin kirja on täynnä keskusteluja, siinä ei ole vain yhtä säiettä, vaan se on vuoropuhelua, kyselyä ja etsintää. Se on varmaan Raamatun kirjoista se, joka kautta aikojen on eniten koskettanut ihmisiä, Latvus sanoo.

— Jobin kirja alkaa hiljaisuudella ja päättyy vaikenemiseen, mutta välissä tapahtuu paljon. Lopullisia vastauksia ei sanoiteta valmiiksi. Silti ihmiselle jää kokemus, että on kohdannut Jumalan ja tullut kuulluksi.

Kateissa oleva Jumala

Saarnaajan kirjasta löytyy Latvuksen mukaan Jumala, joka on tuntematon ja persoonaton. Hän ei puutu maailman tapahtumiin — se tapahtuu, mikä tapahtuu. Hyville ei välttämättä käy hyvin, eikä paha saa rangaistusta.

Latvuksen mielestä Saarnaajan jumalakuvassa on postmoderneja piirteitä. Nykyihmisen kokemus voi muistuttaa Saarnaajan kokemusta, sillä elämme aikaa, jota hallitsevat hankalasti kontrolloitavat, maailmanlaajuiset kehityskulut. Puhutaan markkinavoimista kuin kohtalosta ikään.

— Tällainen jumalakuva oli hädässä lähes merkityksetön. Tuntemattomalle Jumalalle ei voi sanoa "sinä", häntä ei voi kohdata rukouksessa eikä hänen eteensä voi tulla. Leimaavin piirre on oikeastaan se, että Jumala tuntuu kadonneen, Latvus sanoo.

Jumala elämän lähteenä

Kolmen tsunamikeskustelussa esiin nousseen jumalakuvan lisäksi Vanhasta testamentista on mahdollista erotella muitakin jumalakuvia. Latvuksen mukaan keskeinen on kuva Jumalasta luojana ja elämän ylläpitäjänä; Jumalan valoisammat kasvot näkyvät esimerkiksi luomiskertomuksessa, monissa psalmeissa ja yleensäkin kertomuksissa, joissa kuvataan tavallista elämää.

Latvuksen mielestä kirkon edustama jumalakuva on lähinnä tällainen hyvän arjen Jumala ja sellaisena ehkä turhan kesytetty. Kirkko on hyvä puhumaan Jumalasta luojana, oikeudenmukaisuuden toteuttajana ja hyvyyden ja rakkauden lähteenä. Onnettomuuden ja surun edessä jäädään sitten helposti sanattomiksi, kun rakastavasta Jumalasta puhuminen ei tunnu asianmukaiselta.

Riittävän hyvä Jumala

Raamattua voi lukea kertomuksena Jumalan ja ihmisen kasvusta.

Teologian tohtori Petri Merenlahti ilmoittautuu inhimillisen uskonnollisuuden puolestapuhujaksi. Toisaalta hän haluaa tehdä uskonnon nykyihmiselle helpommin ymmärrettäväksi ja kiinnostavammaksi, toisaalta varoittaa väärinkäytöksistä, jotka uhkaavat silloin kun uskonnollinen teksti tai johtaja korotetaan jumalalliseen asemaan inhimillistä taustaa ymmärtämättä.

— Inhimillisyys ei ole uskonnolle vaara, vaan mahdollisuus. Uskontojen haaste on se, miten ne selvittävät tilinsä nykyajan kanssa säilyttäen samalla oman ytimensä. Kyse on oman jutun päivittämisestä niin, ettei se muutu kuolleiksi käsitteiksi — siitä, miten säilyttää usko, toivo ja rakkaus elävinä. Täytyy olla uskoa elämän mielekkyyteen ja toivoa. Rakkautta tarvitaan, jotta moraali ei perustuisi vain sääntöihin.

Nykyihminen etsii uskonnostakin inhimillistä kosketuspintaa, samastumismahdollisuutta. Tämä näkyy Merenlahden mukaan esimerkiksi siinä, että Jeesus kuvataan elokuvissa yksilöllisenä sankarina — jopa niin, että amerikkalaiset Jeesus-elokuvat muistuttavat lähinnä lännenelokuvia.

Kun Merenlahti teki kirjaansa Ihmisen näköinen Jumala (Otava 2007), yksi hänen innoittajistaan oli Jack Milesin kirjoittama Jumalan elämäkerta. Milesin kirjassa Vanhan testamentin Jumala on henkilö, joka aluksi käy oikeutta paikan päällä ihmisten keskuudessa. Vähän kerrassaan hän vetäytyy kauemmas, kunnes tuomio lopulta siirtyy kokonaan tuonpuoleiseen.

— Vanhan testamentin alussa Jumala on konkreettisesti läsnä ihmisten keskuudessa, nähtävissä ja kuultavissa. Vähä vähältä välimatka kasvaa ja Jumala siirtyy taivaaseen. Samalla kun Jumalan ja maailman välimatka kasvaa, myös Jumalan universaalisuus kasvaa ja liipaisinherkkyys vähenee. Hän ei ole enää vain yhden kansan tai heimon Jumala, vaan kaikkien ihmisten Jumala, Merenlahti kuvailee.

Raamattua voi lukea myös kasvukertomuksena, joka kertoo ihmisen suhteesta Jumalaan.

— Ihminen kasvaa ottamaan vastuun omasta elämästään. Lopulta Jumala ei enää puutu asioihin ihmisen puolesta, vaan on enemmänkin toivon ja merkityksen lähde. Jumalan rooli ei ole korjata luomaansa maailmaa, vaan olla myötätuntoinen sitä kohtaan. Armo ei vähene, vaikka Jumala vetäytyy.

Merenlahti arvioi, että kun tieteellisen kehityksen myötä Jumala on tullut tarpeettomaksi maailman selityksen välineenä, hän on siirtynyt fysiikan alueelta merkityksen alueelle. Jumala ei kuitenkaan kokonaan katoa, eikä muutu täysin tarpeettomaksi. Ja vaikka Jumala on vetäytynyt taivaaseen, ei hän Merenlahden mukaan ole ihmisen tavoittamattomissa.

— Kristinuskon näkökulmasta Jumalan kohtaamiseen on useita teitä. Meillä on Raamatun kertomus, joka voidaan lukea yhä uudelleen. Meillä on Hengen läsnäolo ja sakramentit.

Merenlahti itse puhuu mielellään riittävän hyvästä Jumalasta. Käsite "riittävän hyvä" on lainaa psykologian puolelta.

— Kun lapsi luo turvallista suhdetta maailmaan, hän tarvitsee aluksi ehdottoman hyvän, täydellisen vanhemman. Myöhemmin hän oppii hyväksymään, että asiat ovat epätäydellisiä, rajallisia ja turhauttaviakin. Vanhemman ei tarvitse olla täydellinen, riittävän hyvä riittää.

— Jumala, josta Raamattu puhuu, on riittävän hyvä. Idea täydellisestä Jumalasta on tärkeä, mutta ei tämänpuoleisessa havaittavissa. Niin kauan kuin olemme rajan tällä puolella, voimme vain kaivata täydellisen puhdasta, emme omistaa sitä. Paavalin kuvastinvertaus — "nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin" — kuvaa tätä hienosti, Merenlahti sanoo.