Muita uutisia
Ensimmäinen suomenkielinen radion aamuhartaus lähetettiin Helsingin Vanhasta kirkosta 7.3. 1932. Puhujana oli piispa Jaakko Gummerus. Vuoden 1933 alusta hartauksia on radioitu joitakin sota-ajan lyhyitä keskeytyksiä lukuun ottamatta säännöllisesti jo 75 vuoden ajan. YLE Radio 1:n lähettämillä aamun kahdella hartaudella on keskimäärin noin 250 000 kuulijaa.
Suomen Lähetysseuran Joululahja lähetystyölle -keräys tuotti 585 000 euroa. Keräyksen tuotto käytetään Angolan evankelisluterilaisen kirkon toiminnan tukemiseen. Tuloksesta lähes 337 000 euroa koostui Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien kolehdeista. Tuottoa kertyi myös kauneimpien joululaulujen tilaamisesta soittoääneksi omaan tai ystävän kännykkään.
Nuorisotyönohjaaja Vesa Laukkarinen Vantaankosken seurakunnasta on saanut kirkkohallitukselta tunnustusmerkin työstään kirkon lapsi- ja nuorisotyön hyväksi.
Kanarian saarten kirkollinen työ juhlii 30-vuotista toimintaansa 6.–8.3. Ensimmäinen turistipappi saarilla oli rovasti Seppo Heikkilä. Kanarian saarilla vierailee vuosittain yli 200 000 suomalaista. Turistipapit ja -kanttorit työskentelevät saarilla lokakuusta huhtikuuhun.

