Sivun toiminnot

Peijakseen monikulttuurinen kappeli

Peijaksen sairaalan uuden kappelin ikkunoissa versovat taiteilija Heli Penttisen köynnökset. Kappelin valmistumista ja uutta taideteosta juhlistettiin lauantaina.

Sairaala sai uuden kappelin osana hiljattain valmistunutta laajennusosaa. Tilaa käytetään etenkin sairaalassa kuolleiden hyvästelyyn.

Sairaalalaajennuksen suunnittelusihteeri Eeva-Maria Rikkilä-Kettunen kertoo, että kappelin sijainti on suunniteltu rauhalliseksi. Oman sisäänkäynnin ansiosta hautaustoimistojen väen on helppo kulkea sinne.

Peijaksen sairaalan vanhasta, puolta pienemmästä kappelista kaavaillaan nyt hiljentymishuonetta.

— Aloite uuden kappelin rakentamiseen tuli sairaalan johdolta. Tämä osoittaa, että myös hengellinen hoito otetaan sairaalassa huomioon, sairaalapappi Iiro Leino kertoo.

Leino on kollegansa Markku Elon kanssa saanut sanoa sanansa tilojen suunnittelussa, mihin he ovat erityisen tyytyväisiä.

Köynnös kohoaa ylöspäin

Koska uusi kappeli on suunniteltu kaikkien uskontokuntien käyttöön, risti ja muut kristilliset elementit ovat tarvittaessa siirrettävissä pois. Valmistelutilassa esimerkiksi buddhalaiset voivat pestä vainajan omien rituaaliensa mukaisesti.

— Tässä näkyy Vantaan monikulttuurisuus. Sairaalassa hoidetaan monien uskontojen edustajia, Leino kertoo.

Taiteilija Heli Penttinen on nimennyt lasitaideteoksensa Toiveeksi, koska teoksen köynnös suuntaa eteenpäin kuten toivekin.

— Kasvi ja kasvu sopivat kaikkien uskontojen yhteyteen. Köynnöksessä näkyy jatkuva liike eikä siinä ole yhtä alkua eikä loppua, taiteilija perustelee.

Penttinen on tehnyt lyijylasitöitä aiemmin lähinnä yksityiskoteihin. Hän kertoo valinneensa lyijylasityön värit kappelin muuhun pelkistettyyn värimaailmaan sopiviksi. Seinä- ja kattopinnat ovat tervaleppäviilua.

— Väritys kevenee ylöspäin, jotta se tehostaa kohoavaa vaikutusta, Penttinen selvittää.

Työssä painottuvat kriisitilanteet

Omaiset voivat jättää kappelissa jäähyväiset vainajalle. Omaisten niin halutessa sairaalapapit järjestävät saattohartauksia ja siunaustilaisuuksia. Kappelissa järjestetään hartaushetkiä, ehtoollisia ja jatkossa mahdollisesti myös pienimuotoisia konsertteja. 40-neliöiseen tilaan sopii enimmillään 30 henkilöä.

Sairaalapapin työ tehdään suurimmaksi osaksi sairaalan osastoilla.

— Kierrämme osastoilla, olemme keskusteluapuna, vietämme rukoushetkiä ja yksityisiä ehtoollisia. Kaikki tapahtuu potilaiden aloitteesta. Koska keskimääräinen hoitoaika Peijaksessa on vain 3–4 vuorokautta, työssämme painottuvat akuutit kriisitilanteet, Leino kuvailee.

Peijaksen sairaalan pinta-ala kasvoi laajennuksen myötä 17 000 neliömetrillä eli peräti kolmasosalla. Uusiin tiloihin sijoittuu muun muassa leikkaussaleja ja päivystyspoliklinikka. Laajennusosan valmistuttua työt jatkuvat nykytilojen remontilla. Valmista pitäisi olla kesän lopulla. Uusi kappeli siunataan käyttöön ensi syksynä laajennusosan vihkiäisten yhteydessä.

Eila Jaakola
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...