Sivun toiminnot

Seikkailuenergiaa

Woimaxi-ohjelmassa lapset kisaavat Raippaluodon kallioilla ja metsissä.

Yhdeksänvuotias Kristian Laakkonen tarkastelee kiinnostuneena kahta lamppua. Hän tietää heti, kumpi lampuista on tavallinen hehkulamppu ja kumpi säästölamppu. Tehtävä on helppo, sillä viime syyskesän kilpailussa hän joutui paljon vaikeampienkin energian kulutukseen liittyvien kysymysten eteen. Kristian osallistui silloin joukkueensa kanssa Woimaxi-kilpailuun.

Woimaxi on lasten seikkailuohjelma, joka kuvattiin Raippaluodossa ja Vaasan seudulla syyskuun alussa. Ohjelma sisälsi paljon tehtäviä ja kilpailuja, jotka koskivat eri energiamuotoja. Kilpailut pidettiin keskellä luontoa, metsässä, kallioilla ja vedessä.

Mukana oli kuusi joukkuetta, jokaisessa joukkueessa kolme lasta. Kristianin joukkueessa oli hänen hyvä kaverinsa Elikia Peti-Peti ja ystäväperheestä tuttu Eliisa Vähäkangas. Kaikki kilpailuun osallistujat olivat 9–11-vuotiaita.

— Joka joukkueessa oli yksi tyttö ja kaksi poikaa tai kaksi tyttöä ja yksi poika, Kristian selittää joukkueitten kokoonpanoa.

Iloinen tieto Norjaan

Kristian asuu Piispankylässä, Vantaanlaakson kupeessa vanhempiensa ja kahden isonveljen ja kahden pikkusiskon kanssa. Viime kesänä hän huomasi televisiossa mainoksen, jossa etsittiin sopivia joukkueita kilpailijoiksi
MTV3:n uuteen lasten seikkailuohjelmaan.

— Innostuin heti ja kysyin kaveriani Elikiaa. Sitten kysyimme vielä Eliisaa, molemmat suostuivat ja päätimme yrittää.

— Kilpailuun piti lähettää valokuva ja kertoa itsestään paperille. Lisäksi pyydettiin kuvailemaan kotipaikkaa ja kertomaan, kuinka luonnosta saadaan voimaa.

Lopullinen tieto valinnasta tuli lomamatkalle.

— Puhelin soi ja onniteltiin, kun olimme Norjassa, Kristian kertoo.

Hauskaksi iloisen tiedon teki se, että tv-ohjelman ja kilpailun formaatti on lähtöisin juuri Norjasta.

— Sitten me juhlittiin koko perhe mansikoilla ja jätskillä!

Ennen koitosta joukkueelle keksittiin vielä nimi: Tamut.

— Eliisa on asunut Tansaniassa. Tamu on swahilia ja tarkoittaa makeaa kuin sokeri, josta saa energiaa, Kristian valaisee.

Taidoilla, tiedoilla ja voimalla

Kuusipäiväisen kilpailun ajan lapset asuivat teltoissa. Kristianin äiti Hanne Laakkonen lähti mukaan valvojaksi, joita tarvittiin yksi aikuinen joukkuetta kohti. Lisäksi oli tietysti paljon kuvaushenkilökuntaa, mutta kisa oli lasten eikä aikuisia ohjelmassa näy.

Vaikka kyseessä on kilpailu, josta yksi joukkue kerrallaan putoaa pois, yhteishenki säilyi. Kilpailuissa miteltiin taidoilla, tiedoilla ja voimalla. Kaikki joukkueet olivat leirissä koko viikon eikä kenenkään tarvinnut lähteä kesken pois.

— Parasta olivat kilpailut, vaikka aina välillä joutui odottelemaan, kun toista joukkuetta kuvattiin. Mutta koko ajan oli hauskaa, Kristian kertoo.

Paljon itse kilpailuista ei voi vielä kertoa. Ohjelma on vasta alkamassa ja jaksojen sisällöt ovat vielä salaisuuksia jopa kilpailijoiden perheenjäsenille, samoin lopullinen sijoitus.

Lapset ovat pitäneet kilpailujen jälkeen yhteyttä toisiinsa sähköpostilla eri puolille Suomea ja kerran on tavattu yhdessä koko porukan kanssa ja muisteltu viime kesän tapahtumia.

Formulasammakot terraariossa

Kesällä lapset keksivät kilpailujen ulkopuolella yhteisen, koko leiriporukkaa yhdistävän harrastuksen. He pyydystivät sammakoita ja rakensivat niille terraarion isoon tavarankuljetuslaatikkoon. Sammakot saivat nimet formulakuskeilta, joten sammaleiden ja kivien seassa laatikossa asustivat ainakin Häkkinen, Räikkönen ja Schumacher.

Kun avustajat keräsivät tarvikkeita pois leiristä, laatikko päätyi vahingossa ohjelman tuottajan autoon, ja aamulla pitkin autonpenkkejä loikki pitkäkoipisia sammakoita. Tapauksen jälkeen lapset saivat pitää oman terraariolaatikkonsa.

Sää suosi syyskesän viikkoa ja kuvauksia, ja lapset saivat syödäkin ulkona. Mutta mikä oli parasta ruokaa Woimaxi-leirillä?

— Kaakao ja näkkileipä, Kristian toteaa ykskantaan.

Woimaxin toinen jakso esitetään su 11.3. klo 9.15 MTV3:ssa.

Elisabet Aho
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...