Luin suurella mielenkiinnolla päätoimittaja Pauli Juuselan selvityksen tutkimuksesta, jonka Ville Jalovaara on tehnyt kirkon ja presidentti Urho Kekkosen välisistä suhteista (VL 22.2.). Pitkän linjan lehtimiehenä olen päässyt läheltä seuraamaan näitä suhteita.

Tohdin väittää, ettei "piispojen pelko" Neuvostoliiton mahdollisesta uhasta yksin ajanut kirkon esipaimenia ottamaan yhteyttä presidentti Kekkoseen. Kekkonen oli yöpakkasten aikaan aina noottikriisiin saakka puun ja kuoren eli antikekkoslaisuuden ja neuvostopainostuksen välissä. Presidenttikautensa alussa hän selvästi kaipasi henkistä tukea ja ymmärtämystä.

Jalovaara väittää tutkimuksessaan, että piispat asettuivat vasta noottikriisin jälkeen yksissä miehin Kekkosen taakse. Näin asian laita ei ollut. Oli yksi poikkeus: arkkipiispa Ilmari Salomies oli asettunut presidentin tueksi jo ennen noottikriisiä.

Pääsin Turussa Uusi Aura –lehden päätoimittajana 1950-luvun loppuvuosina verrattain läheiseen kontaktiin Ilmari Salomiehen kanssa. Opin tuntemaan hänessä armoitetun uskon- ja hengenmiehen. Julkisuuteen arkkipiispa Salomiehestä välittyi sen verran tietoja, että hänen aikanaan kirkkomme aktivoi yhteyksiä erityisesti läntisiin sisarkirkkoihin. Vaatimattoman oloinen kirkkomme Primas suoritti siinä tärkeää työtä isänmaamme hyväksi.

Ilmari Salomies oli suuri humanisti. Teologiset opintonsa hän aloitti 1920-luvulla kuulussa Berliinin Humboldtin yliopistossa. Sen merkitystä ei vain Saksan, vaan koko Euroopan hengen- ja sivistyselämälle on aiheellista korostaa aikana, jolloin koko unioni tanssii "kultaisen vasikan" ympärillä ja lentelee pintaliitoa pörssinoteerauksiin silmänsä sokeiksi tuijottamalla.

Vähälukuisen maan kansalaisina meidän on syytä tuntea perusteellisesti, tosiasioiden valossa, oma historiamme. Se on velvollisuutemme nuorisoa ja tulevia sukupolvia kohtaan, jotta nekin voisivat elää "auroin, miekoin, miettehin" rakennetussa Suomessa. Meillä on ollut onni saada tasavallan johtoon kullekin ajankohdalle soveliain tasavallan presidentti. On jo aika panna peli poikki Kekkosen postuumille pilkkaamiselle ja hänen jälkeensä virkaa hoitaneiden presidenttien epämiehekkäälle, sivistymättömälle arvostelulle.

Eripuraisen porukkamme kokoavana ja yhdistävänä voimana ei voi olla muu kuin presidentti-instituutio. Vaatimus vahvasta presidentistä oli perustuslakiemme laatijan, presidentti K.J. Ståhlbergin johtotähtenä. Eduskunnan pääsihteeri, entinen suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen tekee luvattomasti työtä käskettyä, kun hän ehdottaa, että presidentistä tehtäisiin pelkkä marionetti. Pitäisihän Tiitisen tietää, että se malli olisi kopio edesmenneistä kansandemokratioista.