Poptähti ja poikamies
Kenellä englantilaisella poptähdellä on 250 miljoonaa myytyä levyä, 52 listaykköshittiä ja 29 menestysalbumia? Kenen toiseksi paras kaveri on pääministeri Tony Blair? Entä kuka on kertomansa mukaan harrastanut seksiä viimeksi yli 40 vuotta sitten? Vastaus kysymyksiin on Sir Cliff Richard.
Ikinuori, ikiselibaatissa elävä kristitty ja päihteiden suhteen absolutisti Richard puolusti viime vuonna englantilaisella Sky News –televisiokanavalla kristittyjä homoseksuaaleja. 65-vuotias laulaja totesi surullisena, miten monien kristittyjen asenne on yleisesti pahentanut suhtautumista homoihin. Richard muistutti, että joukossamme on paljon homoja ja paljon lahjakkaita homoja. Jotkut heistä voisivat hänen mukaansa olla myös hyviä pappeja.
Valtaisaa suosiota koko uransa ajan nauttinut Cliff Richard itse on pysynyt poikamiehenä. Koko hänen uransa ajan hänen homoseksuaalisuutensa on ollut julkinen salaisuus. Vuonna 1996 hän totesi Daily Mail –lehdelle antamassaan haastattelussa olevansa tietoinen huhuista, mutta jaksoi vielä kiistää homoseksuaalisuutensa.
Pari vuotta sitten englantilainen lehdistö paljasti laulajatähden asuvan yhdessä amerikkalaisen katolisen papin, John McElynnin kanssa. Kun Mc-Elynn muutti Richardin taloon viitisen vuotta sitten, Richardin entinen mentori ja asiain-hoitaja Bill Latham muutti talosta pois.
Cliff Richard on tyrmistynyt hänestä ja asuinkumppanistaan levitetyistä huhuista. Tähden mukaan nykyinen media on liian skandaalihakuinen ja aggressiivinen kaivaessaan tietoja kuuluisien henkilöiden yksityiselämästä.
Hänen mielestään 1960-luvun media oli paljon miellyttävämpi ja kohteliaampi. Lehdistö halusikin tuolloin liittää Richardin elämään naiskauneutta, ja 1970-luvun alkupuolella levisi huhu, jonka mukaan hän olisi kosinut turhaan hyvää ystäväänsä, laulajatar Olivia Newton-Johnia.
Cliff Richard ti 13.3. Helsingin jäähallissa

