Tv-huumoria tutkinut Jukka Annala on kirjoittanut mainion kirjan Toopelivisio (Teos 2006), jossa esitellään perusteellisesti eri vuosikymmenten suomalaista tv-viihdettä, sen tekijöitä, aiheita ja henkilöhahmoja.

Tv-viihteestä löytyy kultakin vuosikymmeneltä myös omat pappihahmonsa. Huumoria on revitty tasapuolisesti niin luterilaisuudesta kuin ortodoksisuudestakin.

Vuonna 1970 ensimmäistä kertaa esitetyssä Ilkamat-hupailussa oli aina juhlat. Nimekäs näyttelijäkaarti jammaili studiossa ja laukoi musiikin väliin pikavitsejä. Hipoissa mukana oli aina myös Seppo Kolehmaisen esittämä laupias peruspastori, joka heitti puolituhmien vitsien väliin kevyttä teologista sanailua.

Viisitoista vuotta myöhemmin televisioruutuun ilmestyi viihdesarja Soitinmenot ja uusi kirkonmies: kieltään lipova ja hysteerisiä naurukohtauksia saava puolihärski pastori Silli. Erkki Saarelan esittämän elostelevan papin vastaanotolla paljastui, että paimen voi olla paljon pahempi synnintekijä kuin seurakuntalaisensa.

Kulttisarja Tabu puolestaan parodioi luostariyhteisöä. Vuosina 1986 ja 1987 esitetyssä sarjassa yhtenä sketsiaiheena oli Pyhän Luukkaan munkkikunnan veljesluostari, jossa henkisyyden ammattilaisina pidetyt munkit velmuilivat oppitunnilla, huijasivat pihalätkässä ja jekuttivat poliisia.

Ihanteellinen mielikuva ortodoksipapeista rikkoutui viimeistään Lapinlahden Lintujen käsittelyssä. Vuonna 1990 esitetyssä hupailusarjassa Maailman kahdeksan ihmettä käytiin seuraava tilastollinen selonteko:

Esilaulaja: "Tulipa juotua luostarin ehtoollisviinivarasto viimeiseen tippaan."

Kuoro: "Se tekee kaikkiaan 2672 litraa eli henkeä kohden 334 litraa…"

Sketseissä pappikuoro aloitti osuutensa ylevällä laululla "Herran pelko on viisauden alku", mutta tarina eteni paljastuksiin pappien paheellisesta elämästä.