20 €
Hamekangas ei aina ole pelkkä hamekangas. Se voi olla myös vertauskuva naisen paremmalle tulevaisuudelle. Kun Kirkon Ulkomaanapu myy toisenlaisena lahjana hamekangasta 20 eurolla, se auttaa sisällissodista toipuvia naisia Kongossa, Sierra Leonessa ja Liberiassa uuden elämän alkuun.
— Näissä maissa on paljon traumatisoituneita naisia, jotka ovat esimerkiksi kokeneet raakaa seksuaalista väkivaltaa. Heitä autetaan monella tavalla, kankaiden lahjoittaminen on vain pieni osa apua. Heitä opetetaan myös ompelemaan. Ompelupajat ovat osittain traumojen hoitoa, osittain ne auttavat naisia työllistämään itse itsensä, kertoo varainhankinnan koordinaattori Piia Huurtola Kirkon Ulkomaanavusta.
Toisenlaiset lahjat ovat osoittautuneet suosituiksi joululahjoiksi, mutta niitä on myynnissä läpi vuoden. Hamekangasta voi hankkia vaikkapa 8.3. vietettävän kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi tai toukokuista äitienpäivää odotellessa.
— Hamekangas ei ole ollut kauhean suosittu lahja. Ehkä ihmiset ajattelevat, että se on jotenkin turhamaista. Ei se kuitenkaan ole, vaan se on upea lahja. Meillä ei käsitetä kehitysmaiden puutteen tasoa. Suomen bruttokansantuote on esimerkiksi Kongoon verrattuna lähes 300-kertainen, Huurtola sanoo.
Kehitysmaissa kangas ei ole kertakäyttötavaraa. Aikansa palvelleista vaatteista tehdään vielä vaikkapa patalappuja, keittiöpyyhkeitä ja hygieniatarvikkeita.

