Sivun toiminnot

Tunnustuksettomalla hautausmaalla ei käyttöä

Yhtään hautausta ei ole tähän mennessä toimitettu Honkanummen tunnustuksettomalla hautausmaalla, joka on Vantaan ja Helsingin seurakuntien yhteinen.

— Siellä on vain lunta, kuvaa tilannetta Helsingin seurakuntien hautaustoimen päällikkö Risto Lehto.

Tunnustukseton hautausmaa aloitti toimintansa vuoden alussa. Sinne voidaan haudata vantaalaisia ja helsinkiläisiä vainajia. Alue sijaitsee Honkanummen hautausmaan pohjoispuolella ja on 2,3 hehtaarin laajuinen. Se sijaitsee omalla, sitä varten suunnitellulla alueella erillään muista hautakortteleista.

— Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt toivetta tulla haudatuksi sinne. Tunnustuksettoman hautausmaan rakentaminen on uskonnonvapauslain vaatima ratkaisu. Seurakunnat hautaustoimen ylläpitäjinä tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja, Lehto määrittelee.

Alueelle on tehty palkit hautakiviä varten sekä oma portti ja sisäänkäynti. Tarjolla on arkku- ja uurnapaikkoja, yhteensä noin 10 000 hautasijaa.

— Tulossa on myös muistolehto, jonne vainajien tuhkat voidaan sirotella, kertoo Honkanummen hautausmaan ylipuutarhuri Raimo Laurasvaara.

Seurakunnissa ei yleensä ole ilmennyt ristiriitoja uskonnottomien hautaamisesta. Ainakin 95 prosenttia vainajista siunataan hautaan kristillisin menoin tavalliselle seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Erillisten tunnustuksettomien hautausmaiden todellista tarvetta ei tiedetä.

— Tunnustuksettoman hautausmaan perustamiskustannukset olivat noin 1,7 miljoonaa euroa, josta Vantaan seurakunnat maksoivat puolet. Investointijako oli alustava, kertoo Vantaan seurakuntien rakennustoimen päällikkö Olavi Isotalo.

Koko maassa viisi hautausta

— Tietomme koko maasta vastaavat sitä käsitystä, että tunnustuksettomien hautausmaiden käyttö tulee olemaan vähäistä. Tulos ei ole yllätys, toteaa maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta.

Palon mukaan tunnustuksettomissa hautausmaissa on kysymyksessä lainsäätäjän keino, jolla uskonnonvapaus on haluttu turvata hautaustoimessa.

Äskettäin pidettiin evankelisluterilaisen kirkon suurten seurakuntien ja seurakuntayhtymien neuvottelupäivät, jossa tarkistettiin hautausten nykytilanne. Koolla olleissa seurakunnissa, jotka kattavat maamme väestöstä suurimman osan, on yhteensä 23 tunnustuksetonta hautausmaata.

Näillä hautausmailla on tapahtunut yhteensä viisi hautausta. Yhdessä tapauksessa hautaan laskettiin viime syksystä säilytetty vainajan tuhka. Toisessa tapauksessa tuhkauurna oli ollut omaisen hallussa kymmenisen vuotta.

Kaikilla luterilaisilla seurakunnilla on joko tunnustukseton hauta-alue tai oikeus käyttää toisen seurakunnan vastaavaa aluetta. Tunnustuksettomat alueet eivät poikkea hintojen tai ylläpidon osalta kristillisistä hautausmaista. Erona on, että uutta aluetta ei vihitä ja että alueella ei ole yhteistä uskonnollista symbolia kuten ristiä.

Hautamuistomerkeissä voi näkyä uskonnollisia tai muita symboleja. Niiden on oltava kuitenkin hautausmaan arvoa ja pyhyyttä kunnioittavia, eivätkä ne saa loukata ketään.

— Haudatessa noudatetaan ensisijaisesti vainajan omaa tahtoa ja toissijaisesti vainajan omaisten tahtoa, Palo selvittää.

Papin asiana on tutkia, ovatko edellytykset kirkkoon kuulumattoman kristillisestä hautaan siunaamisesta olemassa.

Muslimit toivovat omaa hautausmaata

— Tunnustuksettomat hautausmaat ovat eri asia kuin joidenkin uskontokuntien toivomukset omasta erillisestä hauta-alueesta, Harri Palo muistuttaa.

Muslimit ovat äskettäin tehneet aloitteen oman valtakunnallisen hautausmaan perustamiseksi. Lähteekö valtiovalta rahoittamaan hanketta, on vielä auki.

Seurakuntien vihkimille hautausmaille on haudattu monia eri uskontoja tunnustavia kuten muslimeja, buddhalaisia ja hinduja. Vantaalaisia muslimeja on haudattu Ruskeasannan hautaus-maalle omaan riviinsä itä–länsi–suuntaan heidän toivomuksensa mukaan.

 

Leena Pohjola
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...