Sivun toiminnot

Siunauskappelin rakentamispäätös vahvistettiin

Kirkkohallitus vahvisti tiistain täysistunnossaan Helsingin pitäjän hautausmaan uuden siunauskappelin rakentamispäätöksen, jonka yhteinen kirkkovaltuusto teki runsas vuosi sitten. Samalla kirkkohallitus hylkäsi Tuulikki Knuutilan ja Eelis Tuiskun rakentamispäätöksestä tekemät valitukset.

— Päätös merkitsee sitä, että rakennuksen suunnittelua voidaan jatkaa. Työpiirustusvaihe kestää arviolta kahdeksan kuukautta ja sitten kilpailutamme urakoitsijat. Tarkoitus on, että urakoitsija vastaisi myös nykyisen siunauskappelin purkamisesta. Näillä näkymin työt voitaneen aloittaa ensi vuoden keväällä, arvioi Vantaan seurakuntien rakennuttajainsinööri Maija-Liisa Sahlbom.

Knuutilan tekemä valitus arvosteli uuden siunauskappelin uhkaavan Helsingin Pitäjän miljöötä ja koskevan Pyhän Laurin kirkon suojelualuetta. Tuiskun alun perin avoimena kirjeenä lähetyssä valituksessa puututtiin päätöksentekoprosessiin.

Kirkkohallituksen mukaan siunauskappelipäätöstä on Vantaalla valmisteltu perusteellisesti. Hankkeen vaikutukset alueen kulttuurimaisemaan on selvitetty yhteistyössä kaupunkisuunnittelusta vastaavien viranomaisten, paikallisen museon ja Museoviraston kanssa. Uusi kappeli ei sijoitu suojelualueelle.

Suunnittelun laadun varmistamiseksi on järjestetty arkkitehtuurikilpailu. Sen tuloksen selvittyä on varmistettu suunnitelman sopivuus ympäristöön käymällä läpi asemakaavan muutosprosessi. Vantaan kaupunki on hyväksynyt kaavamuutoksen. Rakennushanke on kirkkohallituksen mukaan tarkoituksenmukainen, ja päätös siitä on syntynyt lain mukaisessa järjestyksessä kirkkovaltuustossa, jolle kuuluu asiassa päätösvalta.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...