Wanhassa Satamassa riittää vilskettä. Yksi Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Reaktori-tapahtumaan 22.–23.2 tuoduista tempauksista on Elävä Kirjasto. "Kirjat" ovat ihmisiä, joille lainaajat saavat esittää kysymyksiä. Tarjolla on teoksia uskovaisesta ateistiin ja muslimista poliisiin.

Nuorisojärjestö Allianssin koordinoima, Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanjan osana toteutettava hanke, on vieraillut aiemmin muun muassa eduskunnassa. Nyt se toimi ensimmäistä kertaa nuorille suunnattuna.

Juuri lukionsa vanhojen tanssit juontanut Elisa Jääskeläinen, 17, sopii hyvin nuorten joukkoon. Kirjana hän on ensikertalainen. Mukaan tapahtumaan Elisa päätyi ystävänsä pyynnöstä. Hänen lainauskorttiinsa sopisivat esimerkiksi maininnat opiskelija ja kilpauimari. Perjantaina hän oli kuitenkin paikalla kertomassa liikuntavammastaan. Vaikka tilanne Elisaa jännittikin, kysymyksiin hän on tottunut.

— Ihan arkena saatetaan tulla kysymään, miltä tuntuu olla vammainen. Vastaan, että normaalilta. Mutta tämä päivä on sikäli erilainen, ettei kaikkia asioita muuten kehdattaisi kysyä näin suoraan, Elisa selventää.

Stereotyyppejä ja huumoria

Lainaajat ovat varovaisesti liikenteessä. Varauksia odotellessaan Elisa lainaa itse toisen kirjan Ikraam Amiotin, joka on musliminainen.

— Vaikkei tulisi lainatuksi, on hienoa, että voi jutella toisille kirjoille. Islamista puhutaan yhteiskunnassa ja koulussa paljon, mutta vammaisuus on ehkä toisella tavalla henkilökohtaista kuin ammatti tai uskonto. Arastelisin itsekin lainata osaa näistä kirjoista, Elisa pohtii.

Jos kysymykset tuntuvat vaikeilta, kirjaston lainaustiskiltä löytyy kansio, joka sisältää kirjoihin liittyviä stereotypioita pohdittaviksi. Liikuntavammaisen kohdalla lukee monenlaisia väittämiä. Elää vanhempiensa luona, nostaa pelkkää eläkettä, ei voi olla parisuhteessa. Kuulostaako tutulta?

— Ihan puppua, olen muuttamassa pois kotoa, käyn töissä ja minulla on poikaystävä. Mutta liikuntavammaiset ovat tietysti aika sekalainen porukka, kaikki eri tavoin erilaisia, kertoo Elisa häntä lainaamaan tulleille nuorille.

Oli vammaisen nuoren arki millaista tahansa, stereotypiat ovat todellisuutta. Niihin törmää, kun tapaa uusia ihmisiä. Toisinaan kohdatut ennakkoluulot ovat raskaita, mutta monesti ne naurattavat. Elisa osaa suhtautua tilanteisiin huumorilla.

— On sanottu esimerkiksi, että saat ottaa ensimmäisenä jäätelöä, kun olet vammainen. Olisi aika tylsää, jos sellaiset kommentit ottaisi vakavasti, hän naurahtaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Hiljaisen alun jälkeen Elisa lainataan pariin kertaan. Osa nuorista uskaltaa myös keskustella. Oletko ollut vammainen syntymästä asti? Asutko yksin? Pystytkö juoksemaan? Voiko vammaa parantaa?

Jos kysyttävää ei keksitä, Elisa juttelee lainaajien kanssa heidän aiemmista kokemuksistaan ja käsityksistään liikuntavammaisuudesta.

— Voin juosta, mutta se saattaa näyttää hassulta ulkopuolisen silmin. Vammaa ei voida parantaa, mutta mieluummin olen vammainen kuin että olisin "terve" ja menettäisin osan itseäni. Erilaisuudesta pitäisi olla ylpeä, Elisa korostaa.

Elävän kirjaston idea saa kiitosta kirjalta ja lainaajat kehuvat hänen selittävän asioita hyvin. Elisa pitää kokemusta hyvänä. Hän olisi valmis tulemaan toistekin lainattavaksi.

— Vähän useamman kerran olisin mielelläni lainassa ollut. Erityisesti nuoria ajatellen tämä on tosi hienoa. Kaikilla ei voi olla kokemusta vammaisuudesta, mutta porukassa tänne tuleminen voi helpottaa kysymistä, hän uskoo.

Entä mitä Elisa itse kirjoittaisi nimeään kantavaan opukseen? Hän korostaa samoja asioita kuin kuka tahansa nuori: harrastuksia, opiskelua ja ihmissuhteita.

— Liikuntavamma on yksi osa minua, ei mikään kaikkein tärkein juttu.

Elisa Jääskeläinen toimi pe 23.2. kirjana Elävässä Kirjastossa.