Muutin Vantaan Hämeenkylään keväällä 1987. Saman vuoden kesänä järjestettiin suuri missiotapahtuma Helsingin Olympiastadionilla. Työskentelin tuolloin pienessä helsinkiläisessä mainostoimistossa. Missiotapahtuman päätoimikuntaan kuuluva esimieheni patisti työntekijänsä stadionille. Siellä olin siis minäkin. Illan aikana annoin yhteystietoni, ja aika pian tämän jälkeen minuun otettiin yhteyttä kotiseurakunnastani.

Syksyllä 1987 alkoi kasvupiiri, joka oli ensi askel tutustumisessani Hämeenkylän seurakuntaan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta aktiiviseurakuntalaisena. Olen ollut monissa tehtävissä, muun muassa seurakuntaneuvostossa 12 vuotta ja pyhäkoulunopettajana vuodesta 1989 alkaen.

Rakkaus omaan yhteisööni on kasvanut vuosien varrella. Seurakunnan kautta oma kotiseutuni laajeni. Opin tuntemaan alueen asukkaita muualtakin kuin vain kotikujalta. Olen saanut läheisiä ystäviä, joiden kanssa on jaettu ilot ja surut. Elämän kolhut ovat jättäneet pienemmät merkit, kun matkan varrella on ollut rinnalla kulkijoita.

Viime vuonna Hämeenkylän seurakunta sai osakseen julkista arvostelua. Terve työyhteisö osaa nähdä arvostelussa myös rakennusaineita. Tehdään työtä asioiden eteen, jotka vaativat parannusta ja säilytetään se, mikä on hyvää.

Olen hiljattain saanut olla mukana kolmessa mieleenpainuvassa juhlassa Hämeenkylän kirkossa: kirkkoherra Jaakko Rantasalon ja pastori Asta Vetelin eläkkeellelähtöjuhlissa sekä kirkkoherra Jukka Nevalan virkaanasettamisjuhlassa piispanmessuineen. Kaikissa näissä tilaisuuksissa luotiin silmäystä menneeseen ja myös tulevaan. Piispa Eero Huovinen joukkoineen antoi seurakunnallemme erinomaisen arvosanan. Vantaan läntisimmässä seurakunnassa on luotu uutta ja samalla hoidettu hyvin sille kuuluvat perustehtävät. Piispantarkastusta oli seurakunnassamme ilo tehdä.

Uskon, että kaikki, jotka olivat piispanmessussa ja kuultuaan piispantarkastuksen yhteenvedon, kokivat ylpeyttä kuuluessaan tähän seurakuntaan.