Helmikuussa käynnistyi Televisio 2007, valtakunnallinen hanke yksinäisten vanhuksien auttamiseksi digiaikaan. Käynnössä kyse on siitä, että apua tarvitsevat saavat vierailulle kotiinsa vapaaehtoisen, joka asentaa boksin ja opettaa käyttämään sitä.

Suurimman osan asennuksista hoitavat Suomen Lions –klubilaiset. Klubien halukkaat jäsenet on koulutettu digikummeiksi, jotka vastaavat oman lähialueensa asennuspyyntöihin.

Halukkaita on riittänyt. Koko maassa vapaaehtoisia asentajia on ilmoittautunut ja koulutettu 2500.

— Tässä on sellainen projekti, johon miehet voivat osallistua, sanoo Thorleif Johansson Vantaankosken Lions-klubista.

— Yle ja MTV3 järjestivät meille koulutuksen. Siinä, jossa minä olin mukana, kuusikymmentä ilmoittautui ja sata osallistui. Paikalla oli tämmöistä teknisesti orientoitunutta miesväkeä, joilla syttyi silmään sellainen pilke, että nythän me voimme käyttää tätä taipumusta. Äijät pääsee duuniin!

Hammastikku, scart ja kohtaaminen

Thorleif Johansson ja muut leijonat ovat liikkeellä, koska Liikenne- ja viestintäministeriössä havahduttiin: perinteiset televisiolähetykset loppuvat puolen vuoden kuluttua ja Suomessa on satatuhatta yli 65-vuotiasta, jotka katsovat yli neljä tuntia televisiota päivässä.

— Joku meidän klubilla totesi, että monelle huonosti liikkuvalle vanhukselle televisio on viimeinen elämänlanka ja ikkuna ulkomaailmaan, toteaa Johansson.

Tällä kertaa televisio tuo yksinäisen ihmisen luo myös ihmisiä ja elävää huomiota. Digikummihankkeellakin on tekninen lähtökohta, mutta samalla kyse on enemmästä — "meidän porukasta", auttamisenhalusta ja yhteisönrakentamisesta.

— Tuo kummi-sana viittaa siihen, että tässä haetaan vähän syvempää auttamista. Koteihin mennään asentamaan laitetta, mutta ei se jää pelkkään scart-liittimen kytkemiseen. Ihmisten kohtaamistahan se asentaminen on.

Johansson odottaa ensimmäistä asennuspyyntöään melkoisen innoissaan. Asennuskeikalla pääsee vihdoin käyttämään hammastikkuakin, asentajan tärkeintä työkalua.

— Kun se television scart-liitin on ollut vuosikaudet käyttämättä, siihen on kerääntynyt niin paljon pölyä, että se pitää kaivaa tikulla ulos, Johansson selittää.

— Samalla kun sitä tekee, pääsee puheisiin. Digiboksin asentaminen ja sen käytön opastaminen on tietysti se syy, miksi tämä koko hanke toteutetaan. Mutta siinä sivussa kohdataan koko joukko yksinäisiä vanhuksia. Toivottavasti heiltä saa kuulla pitkät evakkotarinat ja tyttärentyttären viimeisimmät kuulumiset.

Meidän porukka naapurustossa

Helsinki Missionilla ja Tampereen diakoniakeskuksella on iso joukko vapaaehtoisia, jotka päivystävät Call centerin puhelinten ääressä ottaen vastaan asennuspyyntöjä keskitetysti pääkaupunkiseudulle ja muuhun maahan.

Asennustyö puolestaan tehdään paikallisten vapaaehtoisten toimin. Näin siksi, että samalla halutaan vahvistaa yhteisöllisyyttä oman kaupunginosan tasolla. Kun meidän alueen miehet auttavat meidän alueen mummoja, puhalletaan henkeä vanhaan naapuriavun perinteeseen, jota nykyajan kiire ja vieraantuminen on näivettänyt.

Lionsit ovat mukana osittain siksi, että he ovat aiemminkin järjestäneet keräyksiä ja apua omilla kulmillaan. Järjestön mottonakin on: me autamme.

— On seisottu keräyslippaan kanssa siellä ja täällä, hakattu joskus talven halot ja raivattu vähän peltoakin.

— Meillä on tälläkin kertaa mielessä katsella, löytyisikö asennustöissä jonkun ikäihmisen luona tarvetta vaikka lumitöiden tekemiseen tai kuljetusapuun silloin tällöin. Sellaiseen voitaisiin sitten klubilaistenkin voimin ryhtyä, Thorleif Johansson sanoo.

Lions-klubeissa on mukana kaikenlaisia miehiä. Mukana ollaan, koska se on itselle tärkeätä.

— Kaikessa yhdistystoiminnassa on tietysti vahvana sosiaalinen puoli. Mutta yhdessä auttaminen rakentaa yhteenkuuluvaisuutta erityisellä tavalla.

— Yhdessä on hauskaa, mutta jos voi olla sekä hauskaa että hyödyllistä, sitä parempi.