Vantaan Laurin saa jakaa joka kotiin
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan uskonnonvapaus- ja sananvapaussäännökset sallivat seurakuntalehtien jakamisen jokaiseen talouteen. Perustuslakivaliokunta otti asiaan kantaa käsitellessään oikeusasiamiehen vuosikertomusta.
Perustuslakivaliokunnan kanta on täysin toinen kuin apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin, jonka mukaan joka luukkuun jakelu olisi lainvastaista. Valiokunnan mukaan perustuslaissa turvattuun sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Myös uskonnollisten viestien levittäminen on sananvapauden suojaamaa.
Uskonnonvapauteen puolestaan sisältyy oikeus ilmaista vakaumus, joka perustuslakivaliokunnan mukaan vahvistaa uskonnollisen ja muun vakaumuksellisen viestinnän vapautta. Perustuslakivaliokunta viittaa kannanotossaan Suomen hyväksymään Euroopan ihmisoikeus-sopimukseen, jonka mukaan vakaumuksellisen viestinnän sananvapauden suoja on vahva.
Vantaan Laurin päätoimittajan Pauli Juuselan mukaan valiokunnan kanta oli odotettu. Hän arvostelee Lindstedtin aiempaa kannanottoa huterasti perustelluksi.
— Siinä ei otettu riittävästi huomioon sanan- ja uskonnonvapautta, jotka koskevat myös uskonnollisia yhteisöjä. Ne ovat länsimaisen yhteiskunnan peruspilareita, korostaa Juusela.
— Vantaan Lauri on seurakunnan paikallislehti. Seurakunnilla on paljon toimintaa, joka on suunnattu muillekin kuin jäsenille. Diakoniatyö ja perheneuvonta auttavat kaikkia ja konsertteihin on vapaa pääsy. Vastaanottaja tekee valinnan, tarttuuko lehteen vai ei. Kukaan ei siihen pakota, sanoo Juusela.

