Eläinystäviä

Virpi Saarinen: Hämäränkoira.
Otava 2006.

Virpi Saarinen tarttuu uudessa romaanissaan klassikkoaiheeseen, joka ei tunnu vanhenevan koskaan: lapsen ja eläimen ystävyyteen. Siinä sivussa käsitellään suuria teemoja kuten rohkeutta, toisten hyväksymistä ja omaksi itseksi kasvamista.

Hämäränkoiran keskushenkilö on kuudesluokkalainen Tomppa, jonka koulunkäynti ei oikein suju. Eläinrakas Tomppa haluaisi kovasti omaa lemmikkiä, mutta äiti on kieltänyt sen, koska perhe muuttaa niin usein. Kun Tomppa sitten löytää hylätystä ladosta koiranpentuja, on soppa valmis. Avuksi tulee olosuhteiden pakosta naapurin Ellinoora, joka on tietysti juuri niin ärsyttävä ja pikkuvanha kuin vain kuudesluokkalainen tyttö olla voi.

Tarinana Hämäränkoira on varsin perinteinen. Kerronta on kuitenkin ilahduttavan sujuvaa eikä sorru turhaan kikkailuun. Saarinen kuvaa kuudesluokkalaisen sielunmaisemaa uskottavasti ja turhia kiertelemättä. Myös kontrasti Tompan salaisten touhujen ja tavallisen kuudesluokkalaisen arjen välillä toimii. Sen lisäksi, että piilottelee koiranpentua ladossa, pitäisi vielä ehtiä tekemään matikanläksyjä. Ja kun tytötkin ovat vielä niin käsittämättömiä olentoja, kuin toiselta planeetalta.

Kokonaisuutena Hämäränkoira on kelpo lukemista ala-asteikäisille, ja miksei vanhemmillekin.

Helmi Halonen

Merirosvonaisia

Celia Rees:
Merirosvoja!
Tammi 2006.

Celia Reesin kolmas suomennettu romaani Merirosvoja! kertoo tositarinan kahden naismerirosvon seikkailuista kevyesti sävytettynä. Kirjan minäkertoja Nancy Kington on rikkaan englantilaisen kauppiaan tytär, kun taas hänen toverinsa Minerva Sharpe on alkujaan orja. Kirja on kertomus paitsi heidän seikkailuistaan merirosvoina, myös siitä, miten he merirosvoiksi päätyivät.

Kirjan pääteemaksi nousee niinkin kulunut aihe kuin ystävyys, mutta sitä käsitellään aidosti ja raikkaasti. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja heihin tutustutaan kunnolla. Tarina kulkee eteenpäin sujuvasti ja miljöön kuvailu on yksinkertaista mutta tehokasta. Kirjassa on ainutlaatuinen, vangitseva tunnelma, joka tekee siitä vaikean laskea käsistään.

Rees ottaa kirjassaan vahvasti kantaa esimerkiksi orjuuteen ja sukupuolten väliseen epätasa-arvoon. Vakavista teemoistaan huolimatta Merirosvoja! on perusvireeltään hyväntuulinen seikkailuromaani monia kiehtovasta aiheesta. Vaikka molemmat päähenkilöt ovatkin naisia, sopii kirja hyvin myös miespuolisille lukijoille.

Helmi Halonen

Unennäkijöitä

Tracy & Laura Hickman: Mystinen tehtävä. Jalava 2006.

Mystinen tehtävä on Tarcy ja Laura Hickmanin Pronssikronikat-sarjan toinen osa. Tapahtumat sijoittuvat aikaan 26 vuotta sarjan edellisen osan, Mystisen soturin, jälkeen. On kolme eri maailmaa — ihmisten, keijujen ja hiisien maailma — jotka ovat yhteydessä toisiinsa unien kautta. Jokaisesta maailmasta lähtee yksi ryhmä suorittamaan vaarallista tehtävää, etsimään myyttistä kadonnutta kaupunkia, mystikoiden eli unennäkijöiden alkukotia.

Kirja seuraa tapahtumia kolmen eri maailmoissa tehtävää suorittavan päähenkilön näkökulmasta. Kolmen juonen samanaikainen kuljettaminen sujuu kirjoittajilta suhteellisen hyvin, mutta juonet jäävät toisistaan irrallisiksi. Ehkä ne nivoutuvat yhteen trilogian viimeisessä osassa.

Hickmanit kirjoittavat sujuvasti, mutta eivät mitenkään erikoisen mieleenpainuvasti. Myöskin juoni on fantasian suurkuluttajalle sen verran tuttua tavaraa, että vasta genren pariin löytäneet tai pahimmassa ahmimisiässä olevat nuoret nauttinevat siitä harrastajia ja omaperäisyyttä kaipaavia enemmän.

Hanni Halonen

Itseensä uskojia

Anna Amnell: Pako Tallinnaan.
Lasten keskus 2006.

On vuosi 1562. Kaksi tyttöä, kaunis Margareta ja hänen ystävänsä Lucia, sekä Margaretan serkkupoika Vilppu pakenevat kirjan nimen mukaisesti Tallinnaan, kun Margareta aiotaan naittaa rikkaalle ulkomaiselle kauppiaalle.

Matkan varrella tapahtuu monenlaista ja lukijalle esitellään 1500-luvun Helsinkiä ja Tallinnaa. Törmätäänpä matkalla Juhana Herttuaan ja Katariina Jagellonicaankin.

Pako Tallinnaan kertoo ystävyydestä ja ystävien välisestä luottamuksesta, sekä rohkeudesta ja itseensä uskomisesta. Se on itsenäinen jatko-osa Kyynärän mittainen tyttö –kirjaan. Vaikka kirjan päähenkilöt ovat jo 13–14-vuotiaita, kirja sopii parhaiten ala-asteikäisille. Teksti on isoa, siellä täällä vilahtaa kuvia, eikä kerronnassa tai juonessa ole turhia koukeroita. Yksinkertaisuus kuitenkin toimii, koska Anna Amnellin teksti on varsin sujuvaa eikä pahemmin töksähtele.

Vaikka Pako Tallinnaan ei ole mikään lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkkiteos, olen iloinen, että se on kirjoitettu. Mielestäni on hienoa, että joku kirjoittaa nykyään historiallisia romaaneja lapsille. Suosittelen kirjaa kaikille ala-asteikäisille, jotka kaipaavat vaihtelua lukemiseensa.

Hanni Halonen