Ensimmäisen maailmansodan aikana ottomaanien valtakunnan hallitus pani toimeen armenialaisten joukkomurhan, jossa arvioidaan kuolleen jopa 1,5 miljoonaa armenialaista. Vallassa olleet pitivät kristittyjä armenialaisia uhkana muslimienemmistöisen valtakunnan yhtenäisyydelle. Muut kristityt vähemmistöt kuten kreikkalaiset ja syyrialaiset joutuivat myös kärsimään.

Turkki kuului maailmansodan häviäjiin, ja kansanmurhasta vastuussa olleita yritettiin saada kansainvälisin voimin tilille teoistaan. Poliittisten suhdanteiden vuoksi selvitystyöt levisivät käsiin. Turkin valtio on sit-keästi kiistänyt hirmuteot ja yrittänyt vierittää syyn armenialaisten omille niskoille. Suuri syy tähän on ilmeisesti ollut se, että mikäli teot tunnustetaan, pelättävissä on kansanmurhassa menehtyneiden armenialaisten jälkeläisten korvausvaatimusten tulva.

Turkin rikoslaissa on synkkä pykälä 301, joka kieltää "turkkilaisuuden loukkaamisen". Sitä on käytetty niitä vastaan, jotka ovat julkisesti ottaneet puheeksi armenialaisten kansanmurhan. Vaikka moni turkkilainen onkin jo valmis menneisyyden avoimeen käsittelyyn, asiasta puhuminen on Turkissa yhä vaarallista. Viimeksi siitä sai hengellään maksaa turkinarmenialainen journalisti Hrant Dink, jonka murhasi eräs äärikansallismielinen nuorukainen. Nobelisti Orhan Pamukin taas on kerrottu paenneen maasta häneen kohdistuneiden uhkausten vuoksi.

Havainnollistetaanpa asiaa. Kuvitellaan, että Suomen itsenäisyyden alussa kaikki maassa asuvat ortodoksit lapsista vanhuksiin olisi päätetty murhata, koska "ryssänuskoisina" he olivat uhka maan itsenäisyydelle. Pian sen jälkeen rikoslakiin olisi säädetty pykälä "suomalaisuuden loukkaamisesta". Ortodokseihin kohdistuneen terrorin puheeksi ottavat henkilöt olisi haastettu ja haastettaisiin edelleen kyseisen pykälän nojalla oikeuteen. Ulkomaisille tahoille ortodoksien joukkomurha kiistettäisiin ja väitettäisiin näiden suunnitelleen vallankumousta.

On hyvä miettiä, kuinka hyvin Euroopan unioniin sopii maa, joka kieltäytyy käsittelemästä omaan menneisyyteensä kohdistuvia kysymyksiä. Entä jos Ruotsissa olisi kiellettyä ruotsalaisuuden loukkaaminen — tai Saksassa saksalaisuuden? Se aiheuttaisi kylmiä väreitä.