Pastori Nicholas Ajunwoko aloittaa Tikkurilan kirkon takkahuoneessa englanninkielisen raamattupiirin rukouksella, joka keskittyy Jumalan ylistämiseen. Paikalla on vain kaksi nigerialais-suomalaista perhettä, mutta se ei tahtia haittaa.

Perisuomalaisen hartauden sijasta tämän raamattupiirin tunnelma on hurmoksellinen. Rukoillessa seistään kädet ylhäällä, mutta toki istua-kin saa. Oman lisänsä reippaaseen menoon tuovat lapset, jotka eivät malta pysyä aloillaan. Pastori Ajunwokoa elämän äänet eivät haittaa. Hän puhuu itse hiukan kovempaa.

Tilaisuus muistuttaa enemmän vapaamuotoista jumalanpalvelusta kuin raamattupiiriä. Ylistystä seuraa synnintunnustus, sitten tulee opetuspuhe. Se on pikemminkin voimallinen saarna kuin keskustelun alustus.

Päivän teema, jota pastori ja muut osallistujat tutkivat kuluneen näköisistä Raamatuistaan, käsittelee rukousta. Ajunwoko kysyy, vastaako Jumala rukouksiin, kun aina ei siltä tunnu.

— Jumala kuulee rukouksemme, jos rukoilemme hänen tahtonsa mukaisesti. Meidän pitää myös taistella uskon taistelu, luottaa siihen, että Jumala kuulee. Meidän pitää rukoilla Jeesuksen nimessä, koska Jeesus tuli tähän maailmaan ja täytti Jumalan lain sinun ja minun puolesta.

Toinen mukana oleva nigerialaismies Jonathan Nkeonyela aloittaa laulun, jonka sanoma on, ettei ole ketään muuta Jumalan vertaista, sillä hän on High King, kuningasten kuningas.

Afrikkalaisen kirkon pappi

Nicholas Ajunwokon suomalainen vaimo Kirsi koittaa rukousten aikana viihdyttää perheen nelivuotiasta Chideraa ja runsaan vuoden ikäistä Chimpuchia, joka yrittää etsiä lattialta naposteltavaa.

Kirsi on lastenhoitaja ja Nicholas sairaanhoitaja. Kirkko, johon Nicholas jo kotimaassaan, 132 miljoonan asukkaan Nigeriassa, kuului, on nimeltään The Redeemed Christian Church of God. 1950-luvulla perustettu kirkko on karismaattis-helluntailainen.

Pienen vantaalaisen The Royal Connections –seurakunnan pastorin tehtävä on Nicholas Ajunwokon sivutoimi, johon hänet nimitti kirkon Tanskassa toimiva pappi. Vantaan seurakuntien Olotilassa Tikkurilassa sunnuntaisin kello 11 pidettävään jumalanpalvelukseen ei kuitenkaan kysytä jäsenkirjaa, pääasia on ylistää ja rukoilla yhdessä.

— Oli hienoa, että saimme pastori Seppo Airaksen avulla luvan kokoontua Olotilassa. Meillä on hyvä yhteys myös seurakuntien maahanmuuttajatyöhön. Tilaisuuksissa on käynyt lähinnä nigerialaisia ja heidän suomalaisia puolisoitaan, mutta kaikki ovat tervetulleita, korostaa Nicholas Ajunwoko.

Nicholas Ajunwoko tuli Suomeen opiskelemaan vuonna 2000. Tulevan vaimonsa Kirsin hän tapasi African Christian Fellowshipissä Helsingissä kolme päivää Suomeen tulonsa jälkeen.

— Olin pitkään rukoillut afrikkalaista miestä. Rukoukseeni vastattiin, kun sanoin Jumalalle, että tapahtukoon hänen tahtonsa, mutta minä haluan kuitenkin afrikkalaisen miehen, myhäilee Kirsi Ajunwoko.

Parikymmentä vuotta pakolaisleirillä

Lauantai-iltana alkaa seurakuntien talon yläkerrassa aivan toisentyyppinen tilaisuus. Maahanmuuttajatyön diakoni Sari Koistinen on järjestänyt Vantaalla asuville burmalaisille pakolaisperheille paikan, jossa he voivat kerran kuussa tavata, tehdä yhdessä ruokaa, jutella, saunoa ja uida.

Koistisen lisäksi paikalla on Korson seurakunnan pastori Riitta-Maija Palmusaari, mutta tilaisuus ei ole hengellinen. Ellei sitten hengelliseksi lasketa sitä, että ihmiset kohtaavat toisensa kirkon tiloissa. Ennen ruokailun aloittamista luetaan kuitenkin ruokarukous.

Burma — jonka maan sotilashallitus on nimennyt Myanmariksi — on buddhalainen maa, mutta Vantaalle tulleissa burmalaisissa on paljon kristittyjä monesta eri kirkkokunnasta.

Chan Aung Tha on kuitenkin buddhalainen.

— Olin kotimaassani jade-kauppias. Vastustin sotilasvaltaa ja osallistuin mielenosoituksiin, kuten ystävänikin. Kun kansannousu murskattiin, minun oli pakko paeta Thaimaahan vuonna 1988. Olin siellä pakolaisleirillä, kunnes pääsin vaimoni ja tyttäreni kanssa pari vuotta sitten Suomeen, kertoo Chan Aung Tha.

Katolilainen Joseph asui vuoristokylässä ja taisteli sotilashallintoa vastaan. Sodan ja kahdenkymmenen vuoden pakolaisleirikokemuksen jälkeen tuntuu hyvältä asua Suomessa, joka on turvallinen ja rauhallinen maa.

Hänen tulkikseen ryhtynyt Myint Oo on nuori, joka selvisi kolmen vuoden leirikokemuksella.

— Olin leirillä sähköasentajan apulaisena. Olisi mukava opiskella sitä myös Suomessa, mutta ensin pitää oppia kunnolla Suomea, Myint Oo sanoo.

Miesten elämäntarinat keskeyttää Sari Koistinen, joka ehdottaa, että miehet ja pojat menevät ensin saunaan. Hetken päästä uima-altaalta kuuluu iloinen vedenloiske. Ennakkomielikuva pidättyväisistä aasialaisista osoittautuu vääräksi.

Naiset jäävät takkahuoneeseen. Mee Keh leikkaa salaattia suomalaistyyppistä iltapalaa varten. Hän kertoo asuvansa Hakunilassa kerrostalossa. 6- ja 8-vuotiaat lapset ovat jo löytäneet itselleen ystäviä. Aikuisille suomalaisiin tutustuminen ei ole yhtä helppoa, vaikka burmalaiset ovat ystävällisiä ja avoimia.

Pöydän ääressä istuu toinen nainen tekemässä suomen kielen tehtäviä. Häntä auttaa Eila Astanen, joka päätyi maahanmuuttajatyön vapaaehtoiseksi lehti-ilmoituksen kautta. Hänen tapaisiaan vapaaehtoisia tarvittaisiin lisää, sanoo Koistinen ja rohkaisee lähtemään mukaan vaikka huonommallakin kielitaidolla.

— Selkosuomi riittää. Pääasia, että on halua tutustua erilaisiin ihmisiin, tuumii Koistinen.

Sudanilaisia sokerimunkkeja

Kun Ukech U. Kidi 14 vuotta sitten muutti Suomeen, täällä oli vain neljä muuta etelä-sudanilaista. Hän on tehnyt työtä Postissa ja rakennuksilla sekä opiskellut kansantaloustiedettä. Maisterin tutkinto on loppusuoralla ja kotiutuminen Suomeen on sujunut hyvin. Nyt tuntuu silti hyvältä olla mukana ryhmässä, jossa on maanmiehiä.

Tikkurilan kirkko on jo muutaman vuoden ajan ollut Vantaalla asuvien sudanilaisten kokoontumispaikka. He tulevat maasta, jossa on pitkään käyty veristä sisällissotaa kristityn etelän ja islamilaisen pohjoisen välillä. Vaikka rauha on saatu aikaan ja jälleenrakennus alkanut, olot ovat yhä epävakaat. Darfurissa, Sudanin luoteiskolkassa on yhä sotatila, yksi tämän hetken pahimmista humanitaarisista kriiseistä.

Lähes kaikki Vantaalle pakolaisina tulleet sudanilaiset ovat kristittyjä. He ovat lähtöisin monesta eri kirkkokunnasta, mutta täällä ollessaan osa on liittynyt luterilaiseen kirkkoon ja monet sudanilaiset käyvät suomalaisissa jumalanpalveluksissa. Niin myös Mangetti Arop, jonka lapsi on kastettu Korson kirkossa.

Ilta on tunnelmaltaan rauhallisempi kuin nigerialaisten raamattupiiri. Yhteislauluja rytmittävät kuitenkin rummut ja tamburiini ja rukoushetkien aikana seisotaan. Kielenä on Sudanin yleiskieli arabia.

Hengellistä sunnuntai-iltaa vetävät pääkaupunkiseudun luterilaisten seurakuntien arabiankielinen pappi Johnny Sabbah ja sudanilainen Silbano Gowak, joka Sabbahin mukaan on "armoitettu sananjulistaja". Vaikea sanoa, koska puheet pidetään arabiaksi, enkä tarjouksista huolimatta halua tulkkia. Tunnelma on hyvä ilmankin.

Paikalla on viitisentoista miestä ja naista. Kun tilaisuus päättyy, pannaan pipo kiertämään ja kerätään pientä kolehtia, joka menee oman ryhmän hengellisen toiminnan hyväksi. Lopuksi jutellaan ja syödään sudanilaisia sokerimunkkeja, jotka maistuvat samalta kuin vappumunkit.

Vantaalla asuu muutamia kymmeniä sudanilaisia. Uusi tulokas on isommasta yhteisöstä Mikkelistä neljä kuukautta sitten muuttanut Brunika Kulangi. Hän lähti etelään opiskelemaan ja toivoo löytyvänsä myös töitä.

— Sudanissa olin videokuvaaja, mutta nyt haluan lähihoitajaksi. Käyn kirkkoillan lisäksi keskiviikkoisessa naisten ryhmässä, jossa jutellaan, juodaan kahvia, saunotaan ja tehdään käsitöitä, Brunika Kulangi kertoo.

Samaan aikaan kun aikuisilla on oma tilaisuutensa, lapset ovat pyhäkoulussa. Siellä lauletaan lasten virsiä suomeksi. Hauskinta on kuitenkin Kings kids -ryhmässä, johon sudanilaiset osallistuvat nyt toista kertaa. Ryhmässä tanssitaan "Taivaan Isän hommissa" ja siihen sopivat näköjään kärrynpyörät ja ihmispyramidit.

Maahanmuuttajatyö tarvitsee lisää vapaaehtoisia. Lisätietoja diakoni Sari Koistinen p. 050 556 4756.

Maahanmuuttajissa on paljon kristittyjä

Moniko tulee ajatelleeksi, että Suomeen tulevista maahanmuuttajista suuri osa on kristittyjä tai ainakin tulee kristitystä maasta? Vantaan vajaasta 13 000 ulkomaalaistaustaisesta asukkaasta yli puolet on Euroopasta, ja suurin yksittäinen ryhmä on venäjänkieliset. Somalialaiset tulevat toisena hiukan ennen virolaisia.

Myös Aasiasta tai Afrikasta saapuvista maahanmuuttajista suuri osa on uskonnoltaan kristittyjä. Suomeen tultuaan moni kaipaa hengellistä yhteisöä, johon he ovat kotimaassaan tottuneet.

Seurakuntien maahanmuuttajatyö auttaa ihmisiä heidän ehdoillaan, luo yhteyksiä ja ylittää rajoja. Kuppikuntaisuudelle ei siinä ole tilaa. Vilkaisu maahanmuuttajatyön tapahtumakalenteriin osoittaa, mistä on kyse. Tapahtumakalenteri on ekumeeninen eli siinä on luterilaisten kirkkojen lisäksi mukana muiden kirkkojen maahanmuuttajatyötä tekevien työntekijöiden yhteystiedot.

Etnisiä ryhmiä, joilla on omia jumalanpalveluksia, hartaushetkiä tai raamattupiirejä on kalenterin mukaan parikymmentä, puhuttuja kieliä vielä useampia. Suurin osa tilaisuuksista on Helsingissä, mutta myös Vantaalla toimii seurakuntien tiloissa muitakin maahanmuuttajien ryhmiä kuin tällä aukeamalla mainitut.

Vantaan seurakuntien maahanmuuttajatyöstä vastaa diakoni Sari Koistinen. Hänen lisäkseen paikallisilla seurakunnilla on myös joku nimetty työntekijä, jonka tehtäviin kuuluu yhteydenpito oman alueen maahanmuuttajiin. Vantaan seurakunnat maksavat myös osan pääkaupunkiseudun luterilaisten seurakuntien arabiankielisen, kiinankielisen ja venäjänkielisen papin palkasta ja muista kuluista.