Ensimmäinen ruutu: Tikkurilassa asuu pieni tyttö, joka on kova piirtämään. Kahden suunnilleen samanikäisen serkkutytön kanssa he luovat piirtämällä yhteisiä, omalakisia maailmojaan. Toisessa maailmassa elää peikkoja, joilla on tarkat sukulaisuussuhteet. Toisessa maailmassa seikkailee nokkaeläin-pehmolelu keksittyjen eläinlajien joukossa.

— Olin tehnyt aiemmin kuvia, mutta animaatiota kokeiltuani minusta alkoi tuntua, etteivät yksittäiset kuvat riitä. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin kuvataidelukiosta ja opetellut kuvan tekemistä kuvataidekoulussa Silkkitehtaalla. Hain taidekouluihin, mutta en päässyt heti sisälle, eikä mikään tuntunut ihan nappijutulta, muistelee Ami Lindholm, 24.

Niinpä hän piti kaksi välivuotta: toisen työskentelemällä juoksutyttönä Vantaan seurakunnissa, toisen opiskellen liiketaloutta Haaga Instituutissa. Ja sitten olikin sopivasti hakuvuosi Turun taideakatemian animaatiolinjalle. Kansainvälisestikin arvostettuun koulutusohjelmaan otetaan 14 opiskelijaa kolmen vuoden välein. Nyt hän opiskelee neljättä vuotta, opintoja on vielä vuoden verran jäljellä.

— Opintoihin kuuluu kolmen lyhytelokuvan tekeminen: piirrosanimaatio yksin, nukkeanimaatio ryhmässä ja sitten lopputyö vapaavalintaisella tekniikalla, Lindholm kertoo.

Pitkäjänteisyyttä vaativille elokuvaopinnoille hän hakee vaihtelua kuvitustöistä. Ensimmäiset lehtikuvituksensa hän teki Vantaan Lauriin vuonna 2001. Hänen kättensä jälkeä on voinut nähdä myös Helsingin Sanomissa, Talouselämässä ja Turun Ylioppilaslehdessä.

— Hyvässä kuvituksessa tärkeintä on idea. Se avaa tekstiä lisää ja näyttää visuaalisesti kiinnostavalta. Kuva voi tuoda uuden näkökulman tekstin sisältämiin asioihin, Lindholm miettii.

Yhdessä kahden opiskelutoverinsa kanssa Ami Lindholm on perustanut taiteilijaryhmän, joka kulkee nimellä Tuhru. Ryhmällä on ollut oma näyttely Turussa ja Porissa, ja viime kesänä Tuhrun mobileita oli esillä myös Helsinki International –näyttelyssä. Tekijöiden animaatiotausta näkyy Tuhrun näyttelytöissäkin, ne ovat kuin animaatioita ilman laitteita.

— Pyrin olemaan ennakkoluuloton. Välillä teen naivistiseen, välillä realistiseen tyyliin. Haluan uudistua, enkä pysyä vanhoissa hyviksi havaituissa jutuissa, Lindholm sanoo.

— Ehkä töideni sisällössä on tietty juttu tai käänne, josta ne tunnistaa: asiat eivät ole aina sitä, miltä aluksi näyttää.

Ilo irti –elokuvan tekeminen vei Lindholmilta kaksi vuotta, tosin samalla hän suoritti myös työharjoittelun ja teki muita projekteja. Pelkkään piirtämiseen meni puolisen vuotta.

Piirrosanimaatiossa on monta työvaihetta. Osa tehdään käsin, osa tietokoneella. Tärkein asia on Lindholmin mukaan tarina. Animaatiossa sen on oltava tarkkaan mietitty, sillä tekoprosessi on hidas ja työläs.

— Tarinasta kannattaa tehdä monta versiota, koska ensimmäiset ovat aina tavanomaisempia. Ilo irti –elokuva lähti liikkeelle eräästä kuvitustyöstäni. Minulla oli yksi idea, suu, jonka ympärille aloin rakentaa kertomusta, Lindholm kertoo.

Kun tarina on valmis, tehdään kuvakäsikirjoitus, jossa tarina piirretään kuviksi. Lindholm teki sitä rinnakkain kirjoittamisen kanssa. Kuvakäsikirjoituksen pohjalta tarina animoidaan.

— Animoinnissa kaikki elokuvan kuvat piirretään. Jokainen liike piirretään eri paperille valopöydän avulla. Yhdessä sekunnissa elokuvaa on 12 piirrosta. Ilo irti on vähän yli kuusiminuuttinen, joten siitä voi halutessaan laskea piirrosten määrän. Paperia kertyi semmoinen kolmisenkymmentä senttiä paksu pinkka.

Kun kaikki kuvat on piirretty, ne skannataan tietokoneelle. Kuvat väritetään tietokoneen kuvankäsittelyohjelmassa, jokainen yksitellen. Sen jälkeen elokuva koostetaan ja tehdään taustat. Leikkausvaiheessa kuvamateriaali saa lopullisen muotonsa.

Ilo irti –elokuvassa alati hymyilevä lentoemäntä huolehtii uupumatta matkustajistaan: viiniä lipittävästä tädistä, tupakointikieltoa uhmaavasta miehestä ja parkuvasta lapsesta. Lopulta lentoemo saa tarpeekseen ja ikihymyn salaisuus paljastuu.

— Itse pidin kauheasti tarinasta, mutta en osannut arvata, että se menestyisi näin hyvin. Koska se oli ensimmäinen elokuvani, minulla oli paineita pelkästä työvälineiden hallinnasta. Tavoittelin lähinnä siedettävää lopputulosta. On aivan mahtavaa olla elokuvateatterissa, kun elokuvaani näytetään ja ihmiset nauravat.

Ilo irti on mukana myös maaliskuussa pidettävien Tampereen elokuvajuhlien kilpailusarjassa. Lisäksi Yle on ostanut sen ohjelmistoonsa, joten se nähtäneen myös televisiossa.

Lindholmin mielestä Ilo irti on yleisön kannalta helppo elokuva. Maaliskuussa ensi-iltansa saava, ryhmätyönä tehty nukkeanimaatio Toinen huone on aivan erilainen.

— Siinä on pelottaviakin elementtejä ja sellaista fiilistelyä.

Lindholmin kolmas elokuva on parhaillaan ideointivaiheessa. Hän tietää jo haluavansa mukaan omaelämäkerrallista ainesta ja käyttävänsä tekniikoina piirustusta ja maalausta.

Animaation tekijöillä on Lindholmin mukaan Suomessa varsin hyvä tilanne. Töitä saa esille elokuvafestivaaleilla, joilla käy valikoitunut, alaa seuraava yleisö. Elokuvantekijöiden oma levitysjärjestö Elokuvakontakti välittää animaatioita erilaisiin tapahtumiin.

— Animaatioiden mahdollisuuksia voisi kyllä hyödyntää enemmän. Nehän ovat lyhyitä ja käteviä pieniinkin ohjelmallisiin koloihin. Minusta olisi hienoa, jos elokuviin saataisiin takaisin alkukuvat.

— Myös netti on tärkeä levityskanava. Eräällä suomalaisella animaatiolla on ollut YouTubessa miljoona katsojaa, Lindholm lisää.

Hän arvioi, että tekijöille löytyy myös töitä. Taide-elokuvia voi tehdä apurahojen turvin, ja kaupallisempaa työtä on tarjolla mainosten parissa. Hän itsekin on tehnyt televisiomainoksia.

— Olen aina halunnut tehdä taidetta työkseni. Jos olisin kuvataiteilija, minulla olisi paljon vähemmän mahdollisuuksia tehdä työtä, josta saa palkkaa. Tässä ei ole samanlaista vastakkainasettelua kaupallisuuden ja vapaan taiteen välillä.