Sivun toiminnot

Pelkistettyjä kuvia

thumb.jpg

Korson kirkon seurakuntasalissa avataan 18.2. näyttely, jossa on pastori Terttu Siljanderin maalaamia tauluja. Kuvataiteen ammattitutkinnon hän on suorittanut Taidekoulu Maassa.

— Taiteet ovat minulle rakkaita, mutta nykyisin en ehdi maalata. Kun aloitin teologian opinnot vuonna 1998, tiesin että valmistuttuani minun on luovuttava taiteen tekemisestä joksikin aikaa. Uuden työn opetteleminen vie kaiken ajan, kertoo Siljander.

Näyttelyssä on kymmenisen työtä vuodelta 1994. Kuvat ovat pelkistettyjä asetelmia maisemissa. Maalauksissa esiintyvät ruukut ilmentävät myös pyhän kosketusta.

Näyttelyyn voi tutustua kirkkoherranviraston aukioloaikoina ma–pe klo 9–15 ja tilaisuuksien yhteydessä.

Terttu Siljanderin maalauksia 18.2.–8.3. Korson kirkolla

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...