Sivun toiminnot

Toisenlainen paasto

Binder1_Page_14_Image_0004.jpg

Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Jes. 58:6–7

Laskiaissunnuntain nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa paastonaika. On hyvä miettiä, miten se näkyy omassa elämässä. Onko asioita, joista haluaa luopua paaston ajaksi? Paastonajan tarkoituksena onkin pysäyttää meitä.

Tarvitsemme pysähtymistä ennen kaikkea sisäiseen paastoon. Se vaatii meiltä tekojemme, sanojemme ja ajatustemme tutkistelua. Joudumme miettimään suhdettamme Jumalaan ja lähimmäiseen. Kun maltamme pysähtyä, niin Jumala voi puhua meille arjen kiireen keskellä.

Paaston aikana Jeesuksen julkinen toiminta saavutti käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin alkoi. Jeesus kulki kohti kärsimystä ja kuolemaa.

Tästä meille kertoo myös ensi sunnuntain aihe, Jumalan rakkauden uhritie. Yhteys Jumalaan saa meidät tajuamaan, miten Jeesus kärsi ja kuoli meidän ja koko maailman puolesta. Hän sovitti ristinkuolemallaan syntimme ja rikkomuksemme.

"Käykäämme nyt Jerusalemiin, / kun henkensä Kristus antaa. / Hän, Karitsa, kaikkien puolesta / saa tuomion yksin kantaa". (Virsi 54)

Vapahtajamme kärsi ja kuoli puolestamme. Myös meidän tulisi antaa itsemme alttiiksi Jeesuksen seuraamisessa.

Ensi sunnuntai on laskiaissunnuntai. Sen aihe on Jumalan rakkauden uhritie. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 31:2–6, Jes. 58:1–9, 1. Kor. 13 ja Luuk. 18:31–43.

Virva Krans
Tikkurilan seurakunnan pappi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...