Myyrmäkeläinen Kari Koivula, 42, löysi kymmenisen vuotta sitten oman juttunsa: hiljaisuuden. Hän oli kysellyt ääneen ja itsekseen, olisiko seurakunnalla hänen kaltaiselleen etsijälle mitään tarjottavaa poikakerhon ja eläkeläispiirin välisenä aikana. No, oli erämaavaellus Lapissa. Erämaan rauha oli niin mieleenpainuva kokemus, että hän rohkaistui lähtemään elämänsä ensimmäiseen hiljaisuuden retriittiin.

Hiljaisuudesta löytyi täydellinen vastakohta Koivulan työlle valuuttadiilerinä. Hänen työnsä ei kuulemma ole aivan sitä, millaisen kuvan televisiosarjoista saa, mutta hektistä silti.

—Työ on hässäkkää ja jatkuvaa mediaähkyä. Se on myös mielenkiintoista, joskin aika raadollista: rahalla tehdään rahaa.

Koivula on huomannut, että työn tunnelma ja tahti seuraavat helposti kotiinkin. Sohvalla ollessa käsi tapailee kaukosäädintä: kun työn puolesta joutuu seuraamaan uutisia, telkkari on kotonakin auki ainakin taustalla.

— Kun olen kertonut lähteväni retriittiin, jotkut ovat kommentoineet, että "etkö sä voi olla kotona hiljaa ja tekemättä mitään?" Se on kuitenkin paljon vaikeampaa. Aina on sellainen olo, että pitäisi tehdä jotakin. Pestä vaikka pyykkiä.

— Retriitissä ei ole mitään paineita. Mitään ei tarvitse tehdä. Itse voi päättää, osallistuuko yhteisiin tilaisuuksiin vai ei. Kukaan ei kysele, mikset ollut aamurukouksessa.

Välillä on vaarana, että arjesta tulee otettua tekemistä mukaan retriittiin lähtiessään.

— Kun viimeksi olin lähdössä retriittiin, vaimo sanoi, että nythän sinulla on aikaa kokeilla niitä uusia lumikenkiäsi. Ensin ajattelin, että hyvä idea, mutta sitten havahduin siihen, että sekin olisi ollut tietynlaista suorittamista, Koivula kertoo.

Kari Koivulan kokemukset hiljaisuudesta eivät ole poikkeuksellisia. Samantapaisia kertomuksia hän on saanut kuulla haastatellessaan ihmisiä tutkimukseensa, joka käsittelee hiljaisuuden harjoittamista johtamisen voimavarana. Tutkimus on osa MBA-tutkintoa, jota Koivula tekee Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa.

— Haluan selvittää muun muassa, käytetäänkö hiljaisuutta tietoisesti voimanlähteenä vai onko hiljaisuuden hakeminen vaistomainen, itsestään selvä toimintatapa. Tutkin sekä järjestettyä hiljaisuuden harjoittamista eli esimerkiksi retriittejä että omaehtoista hiljaisuutta kuten kävelymeditaatiota.

Koivulan mielestä työnantajat voisivat tarjota retriittejä niille, jotka sellaisiin haluavat osallistua.

— Turhemmillekin kursseille osallistutaan työajalla. Jokaiselle ovat varmaan tuttuja kaikenlaiset piinalliset esittelykierrokset. Retriiteissä on huojentavaa ja vapauttavaa sekin, ettei siellä tarvitse koko elämänkaarta ja työhistoriaa kertoa.

Koivulan tutkimustaan varten haastattelemat ihmiset kertoivat hakevansa hiljaisuudesta pakoa arjen oravanpyörästä ja kiireestä. Hiljaisuudeksi saattaa riittää kävely metsässä, saunominen tai viikonloppu mökillä. Monet myös hakeutuvat hiljaisuuteen miettiäkseen uutta suuntaa elämälleen.

— Nyt eletään kovaa aikaa. Vallalla on "kaikki mulle tässä ja nyt" –ajattelu. Yhteisöllisyys tuntuu kadonneen, eikä vähäosaisista juuri puhuta. Tuntuu, että materiaalisen hyvinvoinnin kasvaessa kasvaa myös henkinen tyhjiö. Sitä ei materia täytä, Koivula arvioi.

Hän sanoo ihan vakavissaan, että hiljaisuus voisi olla 2000-luvun suurin trendi. Siitä saisi menestyvän bisneksen, mutta toistaiseksi sitä ei ole keksitty kunnolla tuotteistaa.

Aina hiljaisuuskaan ei tarjoa pakoa arjesta. Kari Koivula kertoo, että hänellä on raadollisiakin kokemuksia siitä, kuinka oman elämän ongelmat ja käsittelemättömät asiat nousevat hiljaisuudessa esiin.

— Ymmärrän hyvin, ettei retriittiä välttämättä suositella kriisivaihetta elävälle ihmiselle. Toki siellä pystyy keskustelemaan mieleen nousevista asioista kahden kesken ohjaajan kanssa, mutta terapiaa retriitti ei ole.

Nykyisin Koivula käy retriiteissä satunnaisesti. Hän on sitä mieltä, että kerran vuodessa voisi olla maksimi, sillä retriiteistä, niin kuin mistä tahansa hyvän olon lähteestä, voi tulla myös riippuvaiseksi.

Hiljaisuus kulkee mukana Koivulan elämässä monilla tasoilla. Hän kertoo lukevansa paljon hiljaisuuteen, mystiikkaan ja meditaatioon liittyvää kirjallisuutta. Lehdistä hän leikkaa talteen aihetta sivuavat jutut.

— Mutta ei ruokalistaa lukemalla tule kylläiseksi. Ei riitä, että lukee hiljaisuudesta, vaan sitä täytyy myös harjoittaa.

Koivula hymähtää, että hiljaisuuden harjoittaminen kuulostaa kauhean hienolta.

— Mutta ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että lähtee arki-iltana kävelemään metsään. Silloin täytyy vain tehdä itselleen selväksi, että nyt en kuntoile enkä suorita.

— Uskon, että minulle olisi monella tavalla hyötyä siitä, että raivaisin joka päivä pienen hetken hiljentymiselle ja mietiskelylle. Se vaatisi kurinalaisuutta. Hyvillä päätöksilläni vain on tapana jäädä "sitku"-vaiheeseen.

Muutaman kerran Koivula on ollut Valamon luostarissa sydäntalven hiljaisimpana aikana.

— Ne ovat olleet jänniä kokemuksia. Kun ensimmäistä kertaa menin huoneeseeni, tuli sellainen olo, että jotakin puuttuu: ei ollut televisiota, ei radiota. Äkkiä siihenkin tottuu, että seurana ovat vain omat ajatukset ja että niitä ei pääse mihinkään hälyyn pakoon, Koivula kuvailee.

Kari Koivulalle hiljaisuuden harjoittaminen on sekä akkujen lataamista ja voimien keruuta että hengellisen elämän hoitamista. Hiljaisuudessa on hänen mielestään aina hengellinen ulottuvuus, jonka ei tarvitse olla sidoksissa minkään tietyn uskonnon harjoittamiseen.

Hiljaisuus jättää oman jälkensä. Koivulalle se esimerkiksi on opettanut suhteellisuudentajua ja tyyneyttä.

— Mitä vanhemmaksi tulee, sitä varmemmin tajuaa, ettei ymmärrä kaikkea. Uskon, että sekä ikä että hiljaisuus ovat rauhoittaneet minua. Pyrin suhtautumaan asioihin maltillisemmin ja erottamaan sen, mihin itse voin vaikuttaa ja mihin en.

Kun Koivulalta kysyy, mikä on suurin löytö, jonka hän on hiljaisuudessa tehnyt, hän vilkaisee ympärilleen ja hiljentää ääntään.

— Voi kuulostaa simppeliltä, mutta se on tämä: onni on arjessa ja sen pienissä jutuissa. Elän tällä hetkellä elämäni onnellisinta aikaa, mutta samanaikaisesti tiedän, että onnen ja onnettomuuden raja on veteen piirretty viiva.

Hiljaisuuden harjoittaminen voisi sopia sinulle, jos

teet auttamistyötä, jossa ammennat muille omista voimavaroistasi

etsit vastapainoa tehokkaalle suorittamiselle

haluat irti arjen kiireistä ja huolista

haluat olla yhteisöllisesti yksin

haet voimia työssä jaksamiseen

olet väsynyt

sinun on vaikea ottaa omaa tilaa ja aikaa

haluat kuunnella omia tarpeitasi ja tunteitasi

haluat pohtia elämääsi kenenkään keskeyttämättä

elämän mieli ja tarkoitus tuntuu olevan hukassa

etsit syvempää rukoushiljaisuutta

haluat keskittyä hengellisen elämäsi hoitamiseen

etsit yhteyttä itseesi, ympäristöösi ja Jumalaan

tunnet kaipausta ja taivasikävää

Luettelon pohjana ovat kirjoittajien retriittikokemukset Seppo Laakson
toimittamasta kirjasta Kohti itseäni suurempaa (Katharos 2006).

Hiljaisuuden tilaisuuksia

Hakunilan kirkossa

Hakunilantie 48

Hiljaisuuden ilta to 22.2. klo 18.30.

Hiljaisuuden ilta to 8.3. klo 18.30.

Hiljaisuuden ilta to 22.3. klo 18.30.

Hiljaisuuden illat tarjoavat mahdollisuuden oman hengellisen tien katseluun. Illoissa on keskeistä uskon näköalojen avaaminen, elämän kysymysten jakaminen, yhteys, hiljaisuus ja rukous. Tarjolla teetä ja voileipiä.

Kivistön kirkossa

Laavatie 2

Hiljaisuuden messu su 11.3. klo 12.

Rekolan kirkossa

Kustaantie 22

Hiljaisuuden iltapäivä la 24.3. klo 11.30–18.

Yhteinen päivä aloitetaan ruokailulla. Ilmoittautuminen 19.3. mennessä pastori Vappu Olsbolle p.               050 414 5610        tai kirkkoherranvirastoon p. 830 6700