Rauhassa kasvaen naiseksi ja mieheksi
Tammikuussa julkaistiin osaksi isoskoulutusta tarkoitettu seksuaalivalistuskirja Jumalan silmissä ihme. Nuorten Keskuksen pääsihteerin Eija Kallisen ja Aids-tukikeskuksen suunnittelijan Eija Järviön mielestä avoin ja asiallinen tieto seksuaalisuudesta on nykynuorille tarpeen. Pyysimme kolmesta Vantaan seurakunnasta myös nuoria arvioimaan tuoretta kirjaa.
Johanna Vepsäläinen:
"Jumalan silmissä ihme –kirja oli mielenkiintoinen, sitä ei lukenut sillä tavalla, että on ’pakko lukea’. Siinä oli aika paljon samoja juttuja kuin koulussa, varsinkin ne seksuaalijutut, opiskelen nimittäin nuorisotyönohjaajaksi. Koulussa meillä ei ollut minkäänlaista kirjaa aiheesta, lähinnä keskustelimme ja sitten oli kirjallinen tehtävä.
Hyvää kirjassa oli murrosikää ja aikuistumista käsittelevät aiheet ja se, että siinä puhuttiin sukupuolitaudeista — niistä ei kehtaa välttämättä äidiltä kysyä. Oli hyvä, että kirjassa käsiteltiin myös erilaisia tunteita.
Minä luin kirjaa poikaystävälle ääneen, ’pakotin’ hänet kuuntelemaan. Yleensä hän ei paljon kuuntele lukemistani, mutta tätä kirjaa kyllä. Testasimme kirjan tehtäviä, ja niiden jälkeen alkoi ajatella paljon.
Huonoa kirjassa ei oikeastaan ollut mikään. Paitsi seksistä ei olisi tarvinnut ihan niin tarkkaan kertoa, että mitä siinä tapahtuu. Yhdyntäkuvailu yksityiskohtineen oli ällöttävää lukea varsinkin ääneen. Jos sitä lukisi pikkuisten kanssa rippikoulussa, se menisi helposti kikatteluksi.
Mietin, miten kirja liittyy nimenomaan isoskoulutukseen, kun siinä ei ollut Jumala-systeemistä paljon mitään. Harjoitukset menisi hyvin vaikka terveystiedon tunneilla koulussa."
Milla Rämö:
"Viime kesänä olin Tikkurilan seurakunnan ja Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen rippikoululeireillä isosena.
Jumalan silmissä ihme –kirjassa käsitellään paljon hyviä asioita ja siinä on nuorelle tarpeellista tietoa. Mutta paljon samoista seksuaaliasioista kerrotaan jo ala-asteella. Raamatunkohdat olivat hyviä, kun ne liittyivät aiheeseen. Hyvä, että seurustelussa korostettiin toisen kunnioittamista.
En ihan ymmärrä, miksi seksuaalisuuden käsittelyä pitäisi olla näin runsaasti, isosellahan on paljon muita juttuja, mitä pitäisi tietää. Isoskoulutus on aika harvoin — onko aikaa käydä näitä asioita läpi niin perusteellisesti?
Se minusta oli huonoa, että kirjassa opetetaan eri tavalla kuin meille rippikoulussa. Eikö isosen pitäisi toimia niin kuin Raamatussa opetetaan? Kirjassa puhutaan myönteisesti homoasioista ja seksistä ennen avioliittoa. Niin ja alkoholista. Kirjassa vaan mainitaan, että jos käyttää liikaa alkoholia, ei välttämättä muista mitä on tehnyt. Mutta siinä ei kehoteta olemaan käyttämättä alkoholia.
Harjoituksista tulee varmaan hyviä keskustelunaiheita.
Isoskoulutuksessa voisi olla muutama kappale tätä kirjaa, että tulevat isoset voisivat lukea sen, mutta ei niin, että se olisi pääaihe. Onko isosille muuten muita opaskirjoja? Sellainen olisi hyödyllisempi, joka kertoisi isosen tehtävistä ja vastuusta."
Henri Häkkinen:
"Minulla on aika uskonnollinen perhe. Moraalikäsitykseni on melko erilainen kuin tässä Jumalan silmissä ihme –kirjassa.
Mutta kirjassa on paljon tärkeää asiaa seksuaalisuudesta ja siitä, miten toista pitää arvostaa. Ja minä-käsityksestä, kuinka pitää oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Murrosiässä tulevat muutokset on käsitelty kirjassa laajasti. Esille oli tuotu hyvin se, mitä pojat miettivät omasta seksuaalisuudestaan.
Kävin rippikoulun Vantaankosken seurakunnassa, mutta minä ja perheeni kuulumme vapaaseurakuntaan. Meillä se, mitä Raamatussa sanotaan, otetaan totena. Minä olen esiaviollisia suhteita ja homoliittoja vastaan. Raamatun alussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja heidän tulee lisääntyä. Juuri nykyaikana olisi hyvä, että kirkon perusarvoja kunnioitettaisiin. Miten erehtyväinen ihminen muka tietäisi nämä asiat paremmin kuin Jumala?
Kirjan harjoitukset ovat varmasti ihan käteviä, sellaisia tilanteita tulee todennäköisesti rippikoulussa vastaan.
Jonkin verran meillä on ollut terveystiedossa samoja asioita kuin kirjassa, mutta on hyvä käydä näitä asioita läpi Raamatun perusteella, niin että ihminen on Jumalan kuva. Sitä ei tuoda terveystiedon tunnilla esiin."
Nuoren oma valinta ja vastuu
Nuorten Keskus on valtakunnallinen, kristillisen nuorisotyön palvelujärjestö. Sen yhtenä tehtävänä on tuottaa materiaalia seurakuntien käyttöön. Kun esille tuli kirjan tekeminen nuorten seksuaaliasioista, pastori, pääsihteeri Eija Kallinen ei epäröinyt.
— Meille oli tullut seurakunnista viestiä, että seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvää opasta tarvittaisiin isoskoulutuksessa. Ja kun Aids-tukikeskuksesta otettiin meihin yhteyttä saman asian tiimoilta, siinä yhdistyi kaksi tarvetta.
Taustalla vaikutti myös seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön painopiste vuosille 2006–08. Sen otsikkona on Jumalan silmissä kaunis. Kirkon kasvatustyön viesti on, että ihmisen hengellisyyttä ei voi tarkastella irrallaan sukupuolisuudesta, ruumiillisuudesta ja seksuaalisuudesta, varsinkaan nykyaikana.
— Nuoret elävät nykyisin suuren paineen alla, josta syömishäiriöt ja itsensä viiltely ovat karuja esimerkkejä. Ne ovat hätähuutoja siitä, että kaikki ei ole kunnossa.
Kallisen mukaan Jumalan silmissä ihme –kirjan tarkoitus on auttaa nuorta kasvamaan terveeksi nuoreksi naiseksi ja mieheksi. Nuorille puhutaan heille tärkeistä asioista avoimesti oikeilla nimillä ja haastetaan heitä vastuulliseen toimintaan.
— Pohja-ajatuksena on, että ihminen on kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Naisena ja miehenä eläminen tarkoittaa myös yhteyttä kolmiyhteiseen Jumalaan.
Kallisesta kirja on kokonaisuudessaan onnistunut, mutta hän haluaa nostaa esiin pari tärkeää asiaa, joista ei liene vielä "kirjallisia ohjeita".
— Kirjassa on kerrottu, miten seurustelusuhde päätetään vastuullisesti. Siellä on myös ohjeet, joissa kerrotaan miten tulee toimia, jos joutuu seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Nuorten kasvatuksesta ensisijainen vastuu on vanhemmilla ja sitten koululla. Mutta myös kirkolla on vastuu heistä. Kallinen sanoo, että mitä yhtenäisempi viesti eri tahoilla on, sitä parempi.
— Kirkon vastuuta on se, että keskustellaan seurakuntalaisten kanssa niistä asioista, jotka ovat heille keskeisiä. Nuorelle seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat tällaisia. Myös anteeksiantamisen ja toivon näkökulma on tuotava esiin. Seksuaalisuuteen voi liittyä syviä haavoja. Haavoista voi parantua ja selvitä.
Kirjassa kerrotaan, että kirkossa ei aina olla kaikista asioista samaa mieltä, ei myöskään seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Kirjassa ei sanota kirkon perinteisen opin mukaisesti, että seksi kuuluu vasta avioliittoon ja homoseksuaaliset suhteet ovat kiellettyjä.
— Kirjassa ei lähdetty normittamaan, mitä saa tehdä ja mitä ei, vaan haastetaan nuori itse miettimään omia valintojaan ja vastuutaan. Kirjasta löytyy toki selkeät kristilliset tienviitat nuoren omien valintojen tueksi. Jos annetaan valmis vastaus, nuori ei ole silloin itse vastuussa. Ei kirkon kasvatustyön tehtävä ole olla tuomarina. Miten tuomitseminen auttaa nuorta, jos kasvuun ei anneta välineitä? kysyy Kallinen ja jatkaa.
— Pelkkä "ei" ei riitä nuorelle. Hän tarvitsee tukea siihen, miten elää ja kasvaa. Häntä ei saa jättää yksin. Jumala hyväksyy nuoren sellaisena kuin hän on, ja niin saa myös nuori itse hyväksyä itsensä.
Miksi ei kirkon sanoma voisi olla, että seksi kuuluu vasta avioliittoon? Eikö maailmaan enää mahdu ideaaleja?
— Kyllä kirkon sanoma voi olla ja on, että seksi kuuluu avioliittoon, mutta sanomalla ei saa jättää ihmisiä kirkon ulkopuolelle. Kirkolla pitää olla sanottavaa niillekin ihmisille, jotka eivät voi tai eivät ole voineet elää kirkon ihanteen mukaan.
Vertaisoppimista rippikoulussa
Suunnittelija Eija Järviö Aids-tukikeskuksesta on yksi neljästä Jumalan silmissä ihme –kirjan kirjoittajasta. Kirjan kirjoittamisen lähtökohtana oli huoli nuorista.
— Nuorten seksuaalikäyttäytyminen on muuttunut hälyttävästi viime vuosien aikana. Klamydia-tartuntojen määrä on kasvanut rajusti ja tartunnat lisääntyvät erityisesti 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä. Todellisuutta ovat myös 10–14-vuotiaiden klamydia-tartunnat, jotka kaksinkertaistuvat viime vuonna.
Kansanterveyslaitoksen tilastoissa näkyvät vain testeihin tulleet tapaukset. Klamydiatartunta esiintyy usein pitkään oireettomana ja hoitamaton tulehdus voi aiheuttaa naisille lapsettomuutta. Tänä päivänä nuorten yleisin sukupuolitauti on myös oireeton HPV-virus, joka aiheuttaa kohdunkaulansyöpää.
Aids-tukikeskuksen työ ei liity vain aidsiin ja hiv-virukseen. Keskuksen työtä on muun muassa nuorten sukupuolitautien ennaltaehkäisy. Sitä paitsi muut sukupuolitaudit lisäävät hiv-riskiä.
— Mietimme, minkä yhteisön kanssa voisimme tehdä yhteistyötä ennaltaehkäisevästi. Totesimme seurakuntien tavoittavan paljon rippikouluikäisiä ja isosia, joten kysyimme Nuorten Keskusta kumppaniksi tekemään kirjaa, joka käsittelisi ruumiillisuutta ja seksuaalisuutta.
On ihmetelty, miksi yhteistyökumppaniksi haluttiin juuri kirkko, koska samat nuorethan tavoittaisi koulun kautta.
— Tutkimusten mukaan vertaisoppiminen on tehokkaampaa kuin ylhäältä alaspäin annettu tieto. Isoset ovat melkein samanikäisiä kuin rippikoululaiset. Heidän kanssaan nuoren on helpompi keskustella asioista, myös sukupuoliasioista, kuin opettajan.
Järviön mielestä rippikoulu on tunnelmaltaankin otollisempi paikka keskusteluille kuin koulu. Rippikoulussa voi olla vapaampaa puhua kuin koulussa, jossa nuorella on jo tietynlainen rooli.
Jumalan silmissä ihmeen teema on tarkoitettu yhdeksi osaksi rippikoulua. Seurakunnat päättävät itse, ottavatko kirjan isostensa tueksi vai eivät. Kirjan tarkoituksena ei ole opettaa, vaan saada aikaan yhteistä pohdintaa muun muassa kirjan harjoitustehtävien kautta. Kirjasta isonen saa valmiuksia keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista silloin, kun ne nousevat esille.
— Koulujen tukioppilastoiminta voisi olla toinen hyvä kanava välittää tietoa vertaistukena, miettii Järviö tulevasta.
Jumalan silmissä ihme –kirjan viestinä Järviö pitää sitä, että jokainen nuori on ihme. Tänä seksikyllästeisenä aikana on hyvä, että joku antaa luvan kuunnella omia tunteitaan ja edetä sen mukaan.
Tilaa tai lataa
Seurakuntien isoskoulutettaville Jumalan silmissä ihme –kirja on maksuton sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun tuen ansiosta. Muut voivat tilata kirjaa Nuorten Keskuksesta 15 e /kpl + postikulut. Tilauksia otetaan vastaan ma–pe klo 9–16 p. 622 9670 tai toimisto@nuortenkeskus.fi.
Jumalan silmissä ihme –kirjan voi myös ladata Aids-tukikeskuksen nettisivuilta www.aidstukikeskus.fi.
Kirjan ovat kirjoittaneet suunnittelija Eija Järviö, perhetyön sihteeri-seksuaaliterapeutti Arja Kinnula, projektisihteeri Kari Lankinen ja sairaanhoitaja-seksuaaliterapeutti Maija Sarajärvi.
— Kirjan pääviesti on, että seksiasioissa ei ole mihinkään kiire, seksuaalisuudella on iso merkitys koko loppuelämälle. Nuori saa ihan rauhassa kehittyä ja kasvaa. Median antama kuva on yksipuolinen, eikä anna oikeaa kuvaa seksistä. Media ei kerro, että tunteet ovat seksissä olennainen osa.
Seksistä ja seksuaalisuudesta avoimesti puhuminen ei ole helppoa — ainakaan sukupolville, jotka on kasvatettu kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa –tyylillä. Pelätään seksiin yllyttämistä tai "salaisuuden" katoamista.
— Oikean faktan antaminen asettaa seksiasiat oikeisiin mittasuhteisiin nuoren elämässä. Ei tarvitse elää musta tuntuu, että kaikki muut ovat jo –asenteella, Järviö sanoo.
— Eikä asiallinen tieto mihinkään yllytä! Päinvastoin: seksikokeiluihin lähdetään, kun ei tiedetä asioista. Silloin täytyy itse kokeilla ja ottaa selvää.

