0,46 €
On punaisten sydämien ja söpöjen eläinhahmojen sesonki: 14.2. vietetään ystävänpäivää.
Koskettavin ystävänpäiväkortti on tietysti itse tehty. Niitä väsätään muun muassa Tikkurilan seurakunnan iltapäiväkerhossa.
— Edellisinä vuosina on askarreltu kortteja ja sydämiä. Nyt on ideoitu postilaatikkoa, jonne voi etukäteen jättää tervehdyksen ystävälle, kertoo iltapäiväkerhonohjaaja Marjo Väistö.
Väistö on aiempina vuosina askarrellut melkoisen määrän kortteja, muun muassa hellyttävän hiirulaisen. Kotiaskartelijalle yhden hiirulaisen tarvikkeet maksavat arviolta 46 senttiä. Tarvitaan harmaata ja punaista kartonkia ja punaisia sydäntarroja. Isoimman osan budjetista nielaisevat tarrat: 25 tarran arkki metallinhohtoisia sydämiä maksaa Tiimarissa 2,50 euroa eli kappalehinnaksi tulee 10 senttiä. Hännäksi kiinnitettävä langanpätkä löytynee kotoa ihan ilmaiseksi.
Amerikkalaisperäinen ystävänpäivä tuotiin Suomeen 1980-luvulla. Nimensä päivä, englanniksi St. Valentine’s Day, on saanut kahdelta eri Valentinus-nimiseltä italialaiselta marttyyriltä. Kummankaan elämäkerrasta ei löydy valaisua sille, miksi juuri hänestä olisi tullut rakastavaisten suojelupyhimys. Sen sijaan keskiaikaisten legendojen mukaan Valentinus — ilmeisesti kumpi tahansa — oli marttyyrikuolemaansa edeltävänä iltana lähettänyt vanginvartijansa tyttärelle rakkauskirjeen. Lisäksi hän oli salaa auttanut roomalaisia sotilaita avioliittojen järjestämisessä.

