Matit johtavat seurakuntia
Syksyn vaaleissa valittu yhteinen kirkkovaltuusto piti tiistaina ensimmäisen kokouksensa. Valtuuston puheenjohtajana jatkavat edelliskauden tapaan Matti Lehtonen avoimesta ryhmästä ja varapuheenjohtajana Aulis Mölsä sosialidemokraateista.
Seurakuntien ylimpään luottamushenkilöjohtoon valittiin kokouksessa toinenkin Matti. Matti Sollamo (avoin ryhmä) palasi neljän vuoden tauon jälkeen yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi.
— Olen aina sanonut vaimolleni, että Matti on hyvän tavaran merkki, nauraa Sollamo.
Haasteellinen nelivuotiskausi
Lehtonen aikoo valtuuston puheenjohtajana kannustaa uusia luottamushenkilöitä tulemaan mukaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Hänen mukaansa edessä on erittäin haasteellinen nelivuotiskausi.
— Tikkurilan kirkon rakentamispäätös tulee valtuustoon, ja esimerkiksi kurssikeskusten tulevaisuudesta pitää tehdä myös päätöksiä. Samaan aikaan täytyy huolehtia myös siitä, että uusille asuinalueille saadaan hyvät palvelut. Vaikka meillä nyt on kohtuullisen hyvä taloudellinen tilanne, pitää päätöksiä tehdessä muistaa maltti, korostaa Lehtonen.
Lehtonen ja Sollamo haluaisivat vahvistaa seurakuntien jäsenyyttä ja pitää ihmiset kirkossa.
— Meidän pitää sijoittaa voimavaroja ihmisten kohtaamiseen ja auttamiseen. Diakoniatyö korostuu, samoin kuin lapsi- ja nuorisotyö, esimerkiksi iltapäiväkerhot. Kun hyvää tehdään, sitä ei pidä piilottaa vakan alle, eli viestintä on tärkeää. Valitettavasti paikallisesti ei voida tehdä ihmeitä, kun mielikuvaan kirkosta vaikuttavat kirkon ylimmän johdon jahkailu ja päättämättömyys esimerkiksi naispappeuskiistassa, harmittelee Sollamo.
Sekä Lehtonen että Sollamo toivovat avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua siitä, millainen seurakuntarakenne on Vantaalla tulevaisuudessa palveluiden, toiminnan, hallinnon ja talouden kannalta paras. Keskustelua on hyvä käydä nyt, kun ei olla pakkotilanteessa eikä ole kiirettä mihinkään.
Avoimet ryhmät liittoutuivat
Valtuusto valitsi myös yhteisen kirkkoneuvoston ja johtokuntien jäsenet. Paikat oli sovittu jo ennen kokousta valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa, ja enimmän osan nappasi avoin liittouma. Yhteensä 31 valtuutetun liittouman muodostavat eri seurakuntien avoimet ryhmät, ruotsinkielisten Vi i Vanda, lestadiolaisten Kristillisten perusarvojen puolesta, Vihreät niityt, Korson Nuori ihme sekä Hämeenkylän huominen -ryhmä. Liittouman puheenjohtajana toimii Tapio Peltohaka avoimesta ryhmästä.
Avoimella liittoumalla on valtuustossa selvä enemmistö, sillä valtuutettuja on yhteensä 51. Enemmistöasema toi kahdeksan paikkaa yhteiseen kirkkoneuvostoon. Kokoomus sai kaksi ja sosialidemokraatit samoin kaksi paikkaa. Sosialidemokraateista uutena kirkkoneuvostossa aloittaa entinen kaupunginjohtaja Erkki Rantala.
— Uskon, että yhteistyö eri valtuustoryhmien kesken sujuu hyvin. Niin valtuustossa kuin kirkkoneuvostossa ajatellaan seurakuntien etua. Asiat ratkaisevat, ei politiikka, arvioi Sollamo.
Kirkkoneuvoston kokoonpano
Yhteiseen kirkkoneuvostoon valittiin Matti Sollamon lisäksi jäseniksi avoimista ryhmistä neljä edustajaa eli Sanna Heikurinen, Päivi Holmberg, Tapio Peltohaka ja Liisa Virta. Liittoumassa mukana olevista muista ryhmistä yhden paikan saivat Pauli Kivioja (Kristillisten perusarvojen puolesta), Inger Ruusu (Vi i Vanda) sekä Tapio Virkkala (Hämeenkylän huominen). Kokoomuksesta valittiin Paula Lehmuskallio ja Markku Weckman ja sosialidemokraateista Hilkka Pokki ja Erkki Rantala. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.
Yhteisen seurakuntatyön johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Elisabet Tepora (avoin ryhmä), kiinteistöasiain johtokuntaan Jari Porthén (kokoomus) ja vaalilautakuntaan Tapio Peltohaka (avoin ryhmä). Tilintarkastajien puheenjohtajaksi valittiin Kare Kotiranta avoimesta ryhmästä.
Muut elimet valittiin kahdeksi vuodeksi, tilintarkastajat neljäksi. Johtokuntien muiden jäsenten nimet ovat seurakuntien verkkosivuilla osoitteessa www.vantaanseurakunnat.fi.

