Vuodenvaihteessa Vantaan läntisimmän seurakunnan Hämeenkylän kirkkoherrana aloittanut Jukka Nevala on yhteiskunnallisesti aktiivinen pappi, jonka kiinnostus ulottuu myös ympäristönsuojeluun.

Hänen mielestään papin työtä ei voi hoitaa virka-aikana toimistossa istumalla, vaan seurakunnan työntekijän on liikuttava aktiivisesti siellä, missä ihmiset ovat. Nevalalla on kansankirkkonäkemys, jonka mukaisesti kirkko on osa kulttuuria ja suomalaista yhteiskuntaa.

— Mukana olemalla, osallistumalla ja ihmisiä kuuntelemalla löytyy papin tarvitsemaa hengellistä viisautta. Jos noudatamme Jeesuksen antamaa mallia, emme voi erottautua hyvien ja hurskaiden joukkoon ja pitää vain keskenämme kokouksia. Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa häissä, kylän suurimmassa juhlassa.

Nevala on mukana koulun johtokunnassa, omakotiyhdistyksessä ja Espoon Pitkäjärven suojeluyhdistyksessä. Osallistumista paikkakunnan elämään on hänen mielestään myös se, että seurakunta tarjoaa tilojaan muillekin kuin hengellisille tilaisuuksille. Hämeenkylän kirkolla on keskusteltu muun muassa terveydenhoidon tilasta, etsitty keinoja vanhan kulttuurimaiseman säilyttämiseen ja avattu Vantaan kaupungin vihervuosi.

— Minusta seurakunnan tulisi olla entistä enemmän keskustelupaikka, jonne kaikkien on helppo tulla pohtimaan yhdessä elämämme ja asuinalueemme tärkeitä kysymyksiä.

Yhdessä tekeminen on tärkeää

Armo, anteeksiantamus ja pelastus ovat kirkon ydinsanoma, mutta Nevalan mielestä ne eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että seurakunnassa keskustellaan esimerkiksi vanhustenhoidon tilasta — päinvastoin.

— Yksi seurakunnan tehtävä on yksinäisyyden torjunta. Seurakunta on yhteyden luomisen paikka, jonne ei pitäisi olla kynnystä. Yhdessäoloon kannattaisi entistä enemmän liittää yhdessä tekemistä. Se on tärkeää varsinkin miehille. Miesten kävelypiirissä on tekemisen meininki.

Miehet kävelevät noin kolmen kilometrin reitin maisemissa, joiden säilyttämisessä Nevala on vuosien varrella ollut aktiivinen. Omakotiyhdistys haluaa suojella vanhan Hämeentien varrelta löytyvän monisatavuotisen tammimetsän. Vähän matkaa sen jälkeen kävellään pitkospuita pitkin Lammaslammelle, jonka kunnostamista Nevala aikoinaan seurakunnan luontoilloissa ajoi.

— Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut luonnosta. Asuimme Helsingissä, mutta isäni oli metsänhoitaja piirimetsälautakunnassa ja otti minut usein mukaan työmatkoilleen Uudenmaan ja Hämeen metsiin.

— Vasta myöhemmin tajusin, että luontoa voi oppia lukemaan. Aivan samalla tavalla kuin kaupunkilainen huomaa, jos näyteikkunassa on uusi teksti, niin ihminen, joka liikkuu luonnossa, pystyy olemaan sen kanssa vuorovaikutuksessa. Omaan luontoharrastukseeni liittyy myös valokuvaus, Nevala kertoo.

Ahneuden henki uhkaa luomakuntaa

Nevalalle luontoharrastus ei tarkoita vain luonnon rauhasta nauttimista, vaan myös toimintaa ympäristön säilymisen puolesta. Se on hänen mielestään niin yksittäisen kristityn kuin seurakunnan velvollisuus.

— Kun ilmaston lämpeneminen on todellisuutta, täytyy pysähtyä miettimään, mitä voisimme asialle tehdä ja alkaa rakentaa kestävämpää kehitystä. Minusta ekologinen ajattelu tulee lähelle kristillistä elämäntapaa ja kilvoitusta. Molemmissa tarvitaan omastaan jakamista ja joistakin itselle ehkä tärkeistäkin asioista kieltäytymistä lähimmäisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Nevala on huolissaan ahneuden hengestä, joka uhkaa yhtä lailla yhteiskuntaa kuin koko luomakuntaa. Liikemaailmaa hallitsee kvartaalitalous, jossa tulosta mitataan neljännesvuosittain. Ihmisten elämän taas ajatellaan olevan ennen kaikkea työtä ja kuluttamista.

— Tässä oravanpyörässä voimme menettää asioita, joita ei saa koskaan takaisin. Jos elämme itsekkäästi, niin miten käy ihmissuhteidemme kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla? Työelämän kiristynyt tahti ja kuluttamisen kierre riistävät meidät toinen toisiltamme. Minusta elävä kristillisyys joutuu kyseenalaistamaan monia tämän ajan arvoja. Kristittyä voisi verrata elävään loheen. Se ui usein vastavirtaan toisin kuin kuolleet kalat.

Ympäristökasvatusta seurakunnassa

Nevalan mukaan seurakunta on paikka, jossa voi rauhassa etsiä elämäänsä kestäviä arvoja ja merkitystä.

— Armon tajuaminen ja omastaan jakava lähimmäisenrakkaus voivat muuttaa niin ihmisen omaa elämää kuin ympäristöä.

— Seurakuntana meidän tehtävämme on näyttää esimerkkiä. Ympäristöasioissa se tarkoittaa sitä, että mietimme hankintoja ja kierrätämme. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin ympäristökasvatuksesta.

Nevala on mukana yhteisen kirkkoneuvoston nimeämässä ympäristötoimikunnassa, joka valmistelee kirkon ympäristödiplomin hakemiseen liittyvää ohjelmaa Vantaan seurakunnissa. Omassa seurakunnassaan hän haluaa olla luomassa kokonaisvaltaista ympäristökasvatusohjelmaa, joka ulottuu päiväkerhosta eläkepiiriin.

— Kun seurakunnassa kokoontuu vuosittain tuhansia ihmisiä, tällä voi olla iso merkitys, hän pohtii.

Ympäristöteemaan liittyy myös Nevalan tekemä kirja, jonka kustannusyhtiö Arkki on ottanut julkaisuohjelmaansa. Vihreä rukouskirja pitää sisällään valokuvia, rukouksia ja ympäristökasvatuksen teemoja.

Piispantarkastus Hämeenkylässä

Hämeenkylän seurakunnassa pidetään piispantarkastus 2. ja 4. helmikuuta. Hallinto, talous ja toimitilat on tarkastettu jo aiemmin, ensi viikonvaihteen aikana piispa Eero Huovinen seurueineen tutustuu vajaan 14 000 jäsenen seurakunnan toimintaan ja yhteistyökumppaneihin.

Piispa osallistuu seurakunnan päiväkerholaisille ja päiväkotien eskari-ikäisille lapsille suunnattuun rukoushetkeen, keskustelee työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa sekä tekee yritysvierailun Veikkaukseen. Perjantaina hän siunaa Hämeenkylän uuden yläkoulun ja vastaa oppilaiden kysymyksiin.

Sunnuntaina 4.2. piispa asettaa kirkkoherra Jukka Nevalan virkaansa. Juhlajumalanpalvelus alkaa Hämeenkylän kirkossa kello 10. Messun jälkeen on kirkkokahvit.