Lisbeth Obregon Rosas ei pidä kysymystä lainkaan outona. 17-vuotiaasta nuoresta naisesta on täysin luonnollista, että toimittaja on lentänyt Suomesta hänen kotimaahansa Peruun, matkustanut pääkaupunki-Limasta pitkän ja pölyisen matkan, noussut Andeille 4500 metrin korkeuteen ja haluaa nyt tietää, millaiset välit hänellä on vanhempiensa kanssa.

— Olen onnellinen, kun molemmat vanhempani ovat elossa.

Äiti osoittautuu Lisbethille läheiseksi. Äidin kanssa pystyy puhumaan. Hän neuvoo ja kertoo elämästä.

— Eilen pyysin äitiä kertomaan, mitä kihloihin meno merkitsee, Lisbeth kertoo ujosti.

Isä on etäisempi. Kuten kulttuuriin kuuluu, mies on perheen pää, ja machoilu arkipäivää. Täällä, kuten muissakin Andien köyhissä kylissä naisten ja erityisesti tyttölasten oikeudet ovat olemattomia.

Lisbeth kertoo keskustelevansa isän kanssa äärimmäisen harvoin. Sen harvan kerran, kun isä ja tytär pääsevät jutun alkuun, puhe on maanviljelyksestä. Isä kertoo kasveista, viljelystä ja sadonkorjuusta.

— Enää hän ei kuitenkaan lyö, sanoo Lisbeth.

Toisin oli vielä muutama vuosi sitten. Isä rankaisi tytärtään ahkeraan. Nyt lyönnit ovat hänen osaltaan loppuneet, mutta nuorempien sisarusten kanssa kovat keinot ovat yhä käytössä.

Alkoholi tuhoaa Andien miehet

Kyläkomitean sihteeri Celestina Blass Zarsozalle Lisbethin tarinassa ei ole mitään yllättävää. Pienessä Racraon kylässä isät kohtelevat huonosti vaimojaan ja lapsiaan. Perheväkivalta, henkinen väkivalta ja kaikenlainen aliarvostaminen ovat arkipäivää.

— Monet miehet ovat aggressiivisia. Heidän on vaikea tarjota lapsilleen toisenlaista elämisen mallia kuin omansa. Isät teettävät lapsilla paljon töitä ja toivovat, että lapset jatkavat aikuistuttuaan heidän työtään, tiivistää Zarsoza.

— Kylän opettaja on kertonut, että luokalla on monia lapsia, jotka eivät voi käydä koulua kotiongelmien takia.

Andien karuissa ja köyhissä oloissa miehet lääkitsevät turhautumistaan ja toivottomuuttaan alkoholilla. Alkoholilla sekä kokapensaan lehdillä pyritään myös lisäämään työvireyttä. Miehet pureksivat kokalehtiä työskennellessään tiettömien taipaleiden päässä korkeilla vuorenrinteillä. Lehdet vievät nälän ja janon.

— Alkoholi aiheuttaa suurimman osan perheiden kärsimyksistä, vahvistaa Zarsoza.

Alkoholi on halpaa ja sitä käytetään päivittäin. Racraon kylässä asuu 28 perhettä. Pienessä yhteisössä naapurien ongelmat tiedetään, mutta niistä ei puhuta. Perheväkivalta, lasten huono kohtelu, mielenterveysongelmat ja isien alkoholismi ovat tabuja.

— Ongelmat pidetään visusti perheen sisällä. Näitä ongelmia ei pystytä käsittelemään missään. Terveyskeskuksissa hoidetaan kyllä perheväkivallan jäljet, mutta henkiseen huoltoon siellä ei ole resursseja.

Tytöt pelkäävät kotonaan

Tabut ovat ehkä murtumassa. Lisbeth kertoo, että hän puhuu ystäviensä kanssa kotioloista ja jopa perheväkivallasta.

— Monien kavereiden isät ja äidit tappelevat usein. Isät juovat, ja silloin tyttäret pelkäävät.

Racraon tytöt ovat yksissä tuumin päättäneet poistua kotoa aina silloin, kun isän humalainen heiluminen menee äärimmäisyyksiin. Tyttöjen kohtalo vaikuttaa karulta: pikkukylässä ei ole yleistä valaistusta ja kaikki tiet tuntuvat päättyvän vuorenjyrkänteeseen. Talot ovat pieniä, eikä kukaan voisi kuvitellakaan pakenevansa vaikeata tilannetta ystävänsä kotiin.

Lisbethiäkin oman äidin ja isän riitely surettaa, mutta onneksi sitä ei tapahdu usein. Kotikokemukset ovat saaneet Lisbethin miettimään tarkkaan, mitä hän haluaa elämältään. Aivan ensiksi hän haluaa kouluttautua sairaanhoitajaksi ja matkustaa vieraisiin maihin. Ykköskohteena on Ranska, josta hän on nähnyt koulun kirjastossa kiehtovia kuvia.

Aviomieheksi hän haluaa kunnon miehen, joka ei juo eikä lyö.

— Mies ei saa tulla huonotuulisena töistä ja ryhtyä riitelemään ja lyömään lapsia.

Itse hän haluaisi olla hyvä äiti, joka voisi olla esimerkkinä lapsilleen.

— Tärkeintä on, että perhe on onnellinen. Silloin minäkin olen onnellinen.

Puhumattomat lapset kiipeilevät

Suomalainen Leena Hokkanen tuntee Andien lasten tilanteen. Hän johtaa perulaista Diaconía-järjestöä, joka auttaa Yhteisvastuukeräyksen tuella vuoristoseudun perheitä. Hokkanen on työskennellyt Perussa jo kolmekymmentä vuotta.

Andeilla perheissä on keskimäärin yhdeksän jäsentä. Usein isät ovat lähteneet palkkatyöhön läheisiin kaupunkeihin tai lähteneet omille teilleen. Monet lapset kasvavat joko äitinsä tai isovanhempiensa kanssa.

Diaconía teki vuoristokylissä nelisen vuotta sitten tutkimuksen lasten kasvatusmenetelmistä ja -perinteistä. Tulokset ovat lohdutonta luettavaa.

— Pientä lasta ei pidetä ihmisenä ennen kuin hän tulee työikään. Kun lapsi 5–6-vuotiaana aloittaa työt, hän joutuu kantamaan raskasta vastuuta. Pojat menevät paimeneen jo viisivuotiaina, ja heille saatetaan antaa isokin lauma vartioitavaksi. Jos yksikin eläin katoaa, vastuu on lapsen.

— Samanikäiset tytöt ovat vastuussa pienempien sisarusten hoidosta. He laittavat ruokaa ja kuljettavat pikkuisia jyrkillä vuorenrinteillä.

Hokkasen mukaan vuoristokylien lasten kyky kommunikoida on huono, sillä he eivät juurikaan puhu vanhempiensa kanssa. Sen sijaan motorisesti he ovat huippulahjakkaita, sillä pienetkin lapset joutuvat kulkemaan yksin vuoria ylös ja alas.

Yhteisvastuukeräyksellä turvataan ehjä lapsen mieli

Yhteisvastuukeräys 2007 auttaa suomalaisia ja perulaisia lapsia, joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Keräys auttaa perheitä katkaisemaan ongelmien periytymisen kierteen. Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 4.2. ja sen teemana on Ehjä lapsen mieli.

Joka neljäs suomalainen kärsii mielenterveysongelmista jossain elämänsä vaiheessa. Mielen sairauksilla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle. Jopa 60 prosenttia vakavaa masennusta sairastaneiden vanhempien lapsista saattaa sairastua itsekin ennen 25. ikävuottaan.

— Vanhemman sairastuessa lapsesta saattaa perheen vaikeuksien keskellä tulla näkymätön vastuunkantaja. Kun perheitä tuetaan ja ongelmia käsitellään, mahdollinen sairastumisen kierre saadaan pysäytetyksi ja lapsilla on mahdollisuus varttua tasapainoisiksi aikuisiksi, sanoo lastenpsykiatri, Stakesin kehittämispäällikkö Tytti Solantaus.

Nettineuvontaa ja vanhempainkouluja

Kotimaassa Yhteisvastuun tuella käynnistetään koululaisille suunnattu kampanja, joka hälventää ennakkoluuloja ja madaltaa lasten kynnystä hakea apua, kun perheessä on mielenterveyden ongelmia. Lapsille ja nuorille avataan myös nettineuvontapalvelu. Hankkeen toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto.

Ulkomailla Yhteisvastuukeräys keskittyy erityisesti Peruun. Andien vuoristokylien ihmiset elävät ankarissa olosuhteissa ja köyhyydessä. Perheväkivalta ja alkoholinkäyttö varjostavat monien perheiden elämää. Aikuiset kärsivät masennuksesta ja huonosta itsetunnosta.

Yhteisvastuuvaroilla opastetaan perulaisia isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen erityisissä vanhempainkouluissa. Lapsille järjestetään työpajoja ja nukketeatteria, joiden avulla vahvistetaan heidän itsetuntoaan ja opetetaan väkivallattomuutta sekä lasten oikeuksia. Lisäksi alueelle koulutetaan mielenterveysneuvojia. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Suomalainen suurkeräys

Yhteisvastuukeräys on Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys. Keräyksessä on mukana 40 000 vapaaehtoista kerääjää ja talkoolaista. Sen suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen ja esimiehenä Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia menee kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. 20 prosenttia tuotosta käytetään lasten auttamiseksi kotimaassa. Loput 20 prosenttia ohjautuu Kirkon diakoniarahaston, hiippakuntien ja seurakuntien avustustyöhön.

SOITA
0600 1 2007 (10,10 € / puh. + pvm)
LAHJOITA
www.yhteisvastuu.fi