Sivun toiminnot

Ei yhtä oikeaa oppia

Päätoimittaja Pauli Juusela valitteli (VL 11.1.) kirkon mediassa saamaa huonoa uutisointia ja sitä, että Vapaa-ajattelijat verkkosivuineen saa kritiikitöntä palstatilaa. Hän aloitti tilanteen parantamisen kritiikin saralla käyttämällä ilmaisua "pieni ateistis-fundamentalistinen" yhdistys.

Pääkaupunkiseudulla liittoa edustaa Helsingin vapaa-ajattelijat, joten sallittaneen katsomuksellisen sopuisuuden nimissä lyhyt vastaus sen puolesta, kun kerran lehtenne kotiini jaettiin.

Olemme uskonnottomien, erityisesti kirkkoon ja uskontokuntiin kuulumattomien uskonnottomien, ihmisten etujärjestö ja samalla myös katsomuksellinen järjestö, joka tuo esiin uskonnottoman elämän- ja maailmankatsomuksen mahdollisuuden. Toki maksavia jäseniä paikallisyhdistyksessämme on vain kolmisensataa, mutta eiväthän Veronmaksajiinkaan kuulu kaikki veronmaksajat.

Emme ole fundamentalistinen järjestö, koska uskonnottomuuteen ei kuulu mitään yhtä oikeaa oppia. Jokaiselle ihmiselle kehittyy oma katsomus ja moraali osana henkilökohtaista kasvua ja sosiaalista elämää. Toki monilla on ajattelussaan myös yhteisiä tieteellisen maailmankuvan ja ihmiskäsityksen piirteitä sekä ei-uskonnollisen elämänkatsomuksen, etiikan ja moraalin pohjia, kuten hyvät tavat, maamme lait ja vaikkapa ihmisoikeuksien julistus.

Uskonnottomat ja ateistit ovat siis aivan normaaleja yksilöllisiä ihmisiä, jotka muodostavat maassamme varsin suuren mutta toistaiseksi turhankin hiljaisen vähemmistön. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa myös uskonnottomia ihmisiä ja heidän ajattelutapaansa olisi syytä kunnioittaa, ei vain julkisen vallan ja julkisten palvelujen piirissä päivähoidosta hautaustoimeen, vaan myös uskontojen, erityisesti suuren enemmistöuskontomme taholta.

Esa Ylikoski
Helsingin vapaa-ajattelijain sihteeri
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...