Sivun toiminnot

Holokaustin kiistäjät

Lokakuussa kävin teologian opiskelijoiden kanssa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa. Kiersimme oppaan kanssa leirin kummatkin osat aurinkoisena syyspäivänä. Kontrasti kauniin sään ja paikan synkän historian väillä oli puistattava. Monen mieleen tuli, että sellaisia päiviä oli silloinkin, kun kaasukammiot toimivat täydellä teholla.

Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri on nykyään museo ja kansallinen muistomerkki. Runsaan miljoonan juutalaisen lisäksi siellä kuoli toisen maailmansodan aikana myös kymmeniätuhansia puolalaisia sekä muita natsien halveksimia ihmisiä. Heidän ja muiden vainojen uhrien muistopäivää vietetään 27.1.

Leirissä käy hyvin eri tavoin valmistautuneita vierailijoita. Yhdessä ääripäässä ovat uusia elämyksiä etsivät turistit, joille leirin nimi ei etukäteen merkitse mitään — eikä välttämättä vierailun jälkeenkään. Eräs amerikkalainen turisti ihmetteli kerran, missä olivat lakimiehet silloin, kun viattomia puolalaisia tuotiin leiriin. Hänelle vastattiin, että lakimiehet olivat ensimmäisten vangittujen joukossa.

Paljon on pohdittu sitä, olisiko natsien uhrien määrä ollut pienempi, jos sodanaikainen paavi Pius XII olisi toiminut rohkeammin. Paavia on syytetty vaikenemisesta. Jossittelu on vakavassa historiantutkimuksessa vältettävä asia, mutta olin silti vaikuttunut amerikkalaisen historiantutkijan Jose M. Sanchezin kirjasta Pope Gabriel. Siinä Sanchez kuvittelee, mitä eriluonteinen paavi olisi voinut suoralla toiminnalla saada aikaan.

Toisenlaista vaihtoehtoista historiantulkintaa edustavat holokaustin kiistäjät, joiden mukaan juutalaisten joukkomurhaa ei tapahtunut, kaasukammiot ovat legendaa, ja koko juttu on vain sionistien salajuoni Israelin olemassaolon oikeuttamiseksi. Heitä eivät vakuuta mitkään todisteet, sillä ne ovat kaikki vain osia suuresta salaliitosta totuuden salaamiseksi. Tämän lajin harrastajat kokoontuivat äskettäin Teheranissa Iranin presidentin kutsusta. Hänen mukaansa kokouksen tarkoitus oli tarkastella holokaustia "tieteellisesti" ja "puolueettomasti", se kun ei muka ole länsimaissa mahdollista.

Historiantutkijan näkökulmasta holokaustin kiistäminen on kuitenkin yhtä täysjärkistä kuin vaikkapa jatkosodan tapahtumisen kieltäminen. Pelkään pahoin, että kiistäjiä ei vakuuttaisi edes käynti Auschwitzissa — ei edes rajuilmalla.

Mikko Ketola
Akatemiatutkija
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...