Vantaalaista Paula Bahmanpouria ei heti suomalaiseksi arvaisi — nimestäkään. Silkkinen päähuivi jättää näkyviin kasvot, joista katsovat ruskeat silmät. Bahmanpour on kuitenkin ihan suomalaista alkuperää, Lahdesta kotoisin. Muslimi hän on ollut kohta 30 vuotta. Erikoinen sukunimi tulee iranilaiselta aviomieheltä.

Bahmanpourit tutustuivat Lontoossa asuessaan. Sieltä he muuttivat Iraniin, jossa asuivat muun muassa koko Iranin ja Irakin välisen sodan ajan. Suomeen he tulivat 1990-luvun alussa. Perheen neljästä lapsesta kaksi on syntynyt Iranissa, kaksi Suomessa.

— Kolmisenkymmentä vuotta sitten ei Suomessa juuri ollut muslimeita. Vanhemmilleni kääntymiseni oli kova paikka. He eivät viiteen vuoteen halunneet nähdäkään minua. He sanoivat, että "jätä huivi nurkkaan, sitten saat tulla", Bahmanpour kertoo.

— On hämmentävää, miten kaikista maailman vaatteista juuri yksi pieni kankaanpala aiheuttaa niin isoja reaktioita.

Velvollisuus toimia välittäjänä

Ulkomailla vietettyjen vuosien aikana yhteydenpito suomalaisiin ystäviin jäi. Paula Bahmanpour kertoo aloittaneensa koko elämänsä uudestaan Suomeen palattuaan. Se pieni kankaanpala näyttää kuitenkin pitävän monet loitolla.

— Eivät suomalaiset tule juttelemaan oma-aloitteisesti. Monet saattavat luulla minua ulkomaalaiseksi. Toisaalta en ole kohdannut mitään negatiivistakaan, vaikka esimerkiksi kuljen julkisilla liikennevälineillä iltamyöhäänkin.

Bahmanpourin mukaan käännynnäiset ovat usein väliinputoajan asemassa. Entinen taustayhteisö kääntää selkänsä, ja vaikka tulokkaat otetaan uudessa yhteisössä hyvin vastaan, kieliongelmat saattavat estää paremman tutustumisen.

Bahmanpour itse puhuu miehensä äidinkieltä persiaa. Sille on käyttöä hänen työssään Iranin suurlähetystössä ja myös vapaaehtoistyössä pääkaupunkiseudun shiiamuslimien yhdyskunnan puheenjohtajana.

— Koen velvollisuudekseni toimia välittäjänä muslimien ja suomalaisten välillä. Muslimiyhteisö on Suomessa nuori, monet ovat ensimmäistä sukupolvea. He eivät osaa kieltä, eivätkä tunne kulttuuria tai omia oikeuksiaan.

Haaveena oma hautausmaa

Suomessa asuu virallisten tietojen mukaan noin 40 000 muslimia, joista shiialaisia on noin neljännes. Pääkaupunkiseudulla shiioja on noin 2500. He ovat kotoisin pääasiassa Iranista, Irakista, Afganistanista ja Pakistanista.

Paula Bahmanpourin mukaan Suomen shiia- ja sunnimuslimeilla on keskenään hyvät välit ja vilkasta yhteistyötä. Yhteisenä suurena hankkeena on oman hautausmaan saaminen.

— Muslimivainaja kuuluu haudata kolmen päivän sisällä kuolemasta ja itä–länsi-suuntaan. Vantaalla tämä on mahdollista, mistä olemme kiitollisia. Ruskeasannan hautausmaalla muslimeille annetaan haudat samasta rivistä, ja siellä pidetään aina yhtä hautaa auki, jotta nopea hautaaminen onnistuu.

— Sen sijaan Espoossa ei tehdä mitään erityisjärjestelyjä. Toivomme, että meille löytyisi pääkaupunkiseudulta oma hau-tausmaa, ja rukoilemme, että kukaan espoolaismuslimi ei kuolisi sitä ennen. Mitä arvoa meillä on ihmisinä, kun emme saa haudata vainajiammekaan kunnolla? Bahmanpour vetoaa.

Tutustuminen hälventää ennakkoluuloja

Paula Bahmanpourin mielestä suomalaisilla on ennakkoluuloja ja virheellisiäkin käsityksiä islamista. Osaksi ihmisten asenne johtuu siitä, että mediassa on harvoin oikeaa tietoa.

— Toistellaan näitä yleisimpiä stereotypioita: musliminaiset ovat alistettuja ja muslimimiehet terroristeja.

Bahmanpour uskoo, että parhaiten ennakkoluulot hälvenevät toiseen tutustumalla. Hän on huomannut suomalaisten olevan uteliaita ja kiinnostuneita, kunhan he ensin voittavat arkuutensa.

Bahmanpour on seurannut kiinnostuneena myös seurakuntien ja yhdistysten järjestämää muslimien ja kristittyjen välistä vuoropuhelua.

— Vuoropuhelut kristittyjen kanssa ovat osoittaneet, kuinka paljon yhteistä meillä loppujen lopuksi on. Perimmäiset arvot ovat samoja.

— Helpointa on puhua asioista, jotka yhdistävät, eli uskosta Jumalaan. Keskusteluissa ei kritisoida tai yritetä käännyttää, vaan toisen kunnioittaminen on tärkeää.