99 €
Sunnuntai 28.1. on 4. sunnuntai loppiaisesta. Sen liturginen väri on vihreä — elämän, toivon, kasvun, arjen ja iankaikkisen elämän väri.
Alkuvuodesta vihreä väri näkyy kirkkotekstiileissä loppiaisen jälkeisestä sunnuntaista laskiaistiistaihin saakka. Poikkeuksena on kynttilänpäivä, jonka liturginen väri on valkoinen. Vihreään väriin palataan taas toisena helluntain jälkeisenä sunnuntaina, josta alkaen sitä käytetään taas lähes kaikkina pyhinä tuomiosunnuntaihin saakka.
Vihreä on liturgisista väreistä yleisin, tavallisten sunnuntaiden väri. Eipä siis ihme, että Karjalan kirkkotarvikkeen myydyin stola on juuri vihreä.
— Myymme stolia tilauksesta. Yksipuoleinen papin stola maksaa 99 euroa, kaksipuoleinen 149 euroa. Stolat valmistetaan Puolassa, kertoo Raija Itäluoma Karjalan Kirkkotarvikkeesta.
Stolia myy myös Sacrum, jonka verkkokaupassa niiden hinnat vaihtelevat 127 eurosta 327 euroon.
Valkoisen messupaidan eli alban päälle jumalanpalveluksessa puettava stola on kirkon viran tunnus ja kuvaa Kristuksen antaman ikeen kantamista. Pappi pukee stolan niskan takaa molempien olkapäiden yli. Myös messussa palveleva diakoni voi käyttää stolaa. Silloin se puetaan vasemmalta olkapäältä oikealle sivulle.

