Olemmeko palaamassa 1800-luvulle, jolloin seurakuntien tehtävänä oli köyhäinhoito? Näin siitä huolimatta, että valtion tulot olivat vuonna 2006 yli 20 000 000 000 euroa suuremmat kuin vuonna 1993 eli tulot ovat kaksinkertaistuneet. Valtavasta talouskasvusta huolimatta rahoitus kansalaisten peruspalveluihin ja perusturvaan on kuitenkin jäädytetty lähes vuoden 1993 tasolle. Uusi menokehyspäätös merkitsee vain nollalinjan jatkumista.

Valitettavasti kuolematon viisaus "rikas rikastuu ja köyhä köyhtyy" toteutuu päättäjien toimesta. Pari esimerkkiä.

Viimeisten neljän vuoden aikana toteutetuista verohelpotuksista hyötyy rikkain prosentti suomalaisista kukin 3 400 euroa, kun taas pienituloinen 0 euroa. 30 000 rikkainta hyötyy varallisuusveron poistamisesta vuosittain noin 100 000 000 euroa. Köyhien määrä on sitä vastoin 90-luvun alusta lähes kolminkertaistunut. Köyhiä lapsia on jo lähes 150 000. Onko köyhyys- ja syrjäytymiskierre heidän tulevaisuuttaan?

Viime vuosina suoranainen nälkä ja ruoka-apuasiakkaiden määrä ovat kasvaneet. Tämän voi todeta Vantaalla tutustumalla kirkon arvokkaaseen diakoniatyöhön tai kristilliseen arvopohjaan perustuvan Ruoka-apuyhdistyksen pyyteettömään toimintaan. Ruokajonoissa on niitä ihmisiä, jotka pahimmillaan eivät ole saaneet muruakaan valtion tulojen kasvusta, kuten kansaneläkkeiden ja työmarkkinatuen varassa olevia, pitkäaikaissairaita, vammaisia, yksinhuoltajia, opiskelijoita, pätkätyöntekijöitä ja vähävaraisia lapsiperheitä.

Vantaan seurakuntien luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja jäsenten tulee tehdä kaikkensa, että maamme päättäjät tuntisivat vastuunsa ja turvaisivat riittävän toimeentulon, perusturvan sekä terveys- ja muut peruspalvelut kaikille. Se ei ole valtiolla kiinni rahasta vaan tahdosta. Seurakuntien moraalinen tehtävä on viimesijassa kristityn vastuun ja kirkon diakoniakäskyn mukaisesti auttaa niitä hädässä olevia, joita ei muuten auteta.