Sivun toiminnot

Kätketty armo

Kirkon opetus omaan huonouteen alistumisesta ei innosta. Äskettäin saimme sen taas silmiimme laajalevikkisessä lehdessä korkeasti oppineiden kynästä.

Jos se olisi totuus Raamatun opettamasta armon vastaanottamisesta, kristittyjen määrä maailmassa olisi varmasti paljon vähäisempi.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." Ef.2:8

Uskon tuon, mutta miksi armo-opetuksesta useimmiten pimitetään välittömästi äskeistä lainausta seuraava jae: "Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut."

Uskon Jumalan, Kristuksen ja Pyhän Hengen tuomaan armoon. Uskon, että katuminen, anteeksisaaminen, anteeksiantaminen ja muu voima ja halu pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ovat armoa.

Suurin osa Uutta testamenttia on opastusta armovoiman käyttämiseen niillä lahjoilla, joita kukin on saanut. Uskon siis myös varoituksen armon turhentamisesta.

Matalan pöydän räätäli
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...