Kirkko palkitsi Borgåbladetin päätoimittajan
Vuoden 2006 kirkon tiedonvälityspalkinto jaettiin keskiviikkona 10.1. Borgåbladetin päätoimittajalle Jan-Erik Andelinille hänen journalistisesta työstään, jossa hän on ansiokkaasti pohtinut arvoja sekä uskon ja uskonnon merkitystä. Palkinnon jakoi arkkipiispa Jukka Paarma.
Ennen siirtymistään vuonna 2004 Borgåbladetin päätoimittajaksi Andelin työskenteli sanomalehti Ny Tidin päätoimittajana. Hän on ollut Yleisradiossa uutistoimittajana sekä tehnyt lukuisia radio- ja televisio-ohjelmia.
Andelin oli mukana tekemässä televisiolle eettisiin kysymyksiin keskittynyttä Talking Heads -sarjaa ja oli perustajajäsenenä saman nimisessä tuotantoyhtiössä. Hän on myös vastannut ruotsinkielisestä ohjelmasarjasta WWW Gud.
Pääkirjoituksissaan Andelin käsittelee usein arvoja. Kirkon toimintaa kommentoidessaan Andelin osoittaa syvällistä asiantuntemusta sekä kristinuskosta että kirkon sisällä toimivista ryhmittymistä.
Kirkkohallitus jakaa vuosittain kirkon tiedonvälityspalkinnon tunnustuksena kristillisen sanoman, kristillisen tiedon tai kristinuskon mukaisten elämänarvojen ansiokkaasta välittämisestä viestinnän keinoin. Palkinnon suuruus on 5000 euroa.
Tilaisuudessa, jossa jaettiin tiedonvälityspalkinto, juhlittiin myös Kirkon tiedotuskeskuksen 40-vuotista taivalta. Uutistoiminnasta sekä radion ja television kirkollisista ohjelmista alkanut toiminta on laajentunut verkkoviestintään ja audiovisuaaliseen tuotantoon.
Työntekijöitä tiedotuskeskuksessa on noin kolmekymmentä. Kirkon viestintäjohtajana toimii tällä hetkellä Ingmar Lindqvist.

