Lauletaan Maskulaisen virsiä!
Hämeenkylässä tutustutaan virsikirjaan kanttori Samuli Korkalaisen johdolla. Tämän vuoden sarja aloitetaan tutustumalla Hemminki Maskulaisen virsiin, joita löytyy virsikirjasta runsaasti.
— Hemminki Maskulaisen virret ovat vahvasti luterilaisia. Ne sopivat yllättävän hyvin nykyaikaan, vaikka ovat jo 400 vuotta vanhoja, kertoo Korkalainen.
Illoissa suurin osa ajasta lauletaan, mutta välissä Korkalainen kertoo virsien taustoista. Ensimmäisellä kerralla, Maskulais-illassa käydään tämän vahvan virsisanoittajan ja toisen suomenkielisen virsikirjan toimittajan elämää läpi.
Kevään aikana Tutustutaan virsikirjaan -illoissa perehdytään virsikirjan lisäksi myös muihin hengellisin laulukirjoihin.
Virsikirjaan tutustutaan kerran kuukaudessa aina toukokuuhun asti. Illat on tarkoitettu kaikenikäisille laulamisesta pitäville.
Tutustutaan virsikirjaan ilta ke 17.1. klo 18 Hämeenkylän kirkossa

