Taiteella tukea Siperiaan
Vantaalla pitkään asuneen Elvi Maarnin töitä on nähtävillä ja myynnissä taidemyyntinäyttelyssä, jonka tuotolla viedään humanitaarista apua Siperian lapsille ja sinne siirretyille suomalaisille.
Rekolalainen Elvi Maarni kuoli viime syksynä 99-vuotiaana. Hän maalasi tauluja lähes elämänsä loppuun saakka. Maarnin taiteilijanuran alku oli enteellinen: hänen ensimmäiset omat värinsä olivat peräisin Albert Edelfeltiltä, jolle hänen isänsä vedosti grafiikkaa.
Maarni kuului suomalaisen kuvataiteen 40-luvun modernisteihin, ja häntä on usein verrattu Helene Schjerfbeckiin. Hän kuitenkin vetäytyi syrjään taidemaailmasta jo 1940-luvulla, vaikka hänen töitään yritettiin saada näyttelyihin. Suurimman osan hänen töistään omistavat yksityiset keräilijät.
Taidemyyntinäyttely 13.–15.1. klo 12–18 Helsingissä Ruoholahden kappelissa, Ruoholahdenkuja 1

