Kappeli
”Kappelista tulee ihan ensimmäiseksi mieleen tämä meidän evankelisluterilainen kirkkomme ja sen hautausmaat. Heti niiden jälkeen mieleen nousee Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Kappeli.” Kalevi, 67, Hämeenlinnanväylällä
Näin meille opetetaan: Kappeli on pienehkö kirkollinen tila jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja hartauksia varten. Perinteisesti kappeleita on ollut kirkoissa, luostareissa, linnoissa ja hautausmailla. Nykyään kappeleita on myös esimerkiksi leiri- ja ostoskeskuksissa.

