Papille paikka Pointista
Pakkalan oppimis- ja informaatiotalo Point on tammikuun alusta lähtien ollut varsinainen monitoimikeskus: keskiviikkokävijän on nimittäin mahdollista tavata kirjastokäynnin ohella myös päivystävä pappi Kirsti Hildén.
— Mennään sinne, missä ihmiset muutenkin käyvät ja liikkuvat, päätti Tikkurilan seurakunnassa pappina toimiva Hildén viime keväänä.
Tuolloin Tikkurilan seurakunnan läntisen alueen työryhmä mietti sopivaa paikkaa, jossa päivystävä pappi voisi luontevasti kohdata kaupunkilaisia. Jossain vaiheessa ehdotettiin Pointia, ja ideasta innostuttiin oppimiskeskuksessakin.
Lyhyitä kohtaamisia tai pitkiä keskusteluja
Päivystystoimintaa testattiin viime syksynä Vantaalla vietetyn Rukousviikon yhteydessä, jolloin seurakunnan edustajat päivystivät Pointissa kahtena iltana.
— Siinä yhteydessä syntyi sekä pitkiä keskusteluita että lyhyempiä kohtaamisia. Se oli kokemuksena oikein hyvä, Kirsti Hildén sanoo.
Niinpä oppimiskeskus valittiin päivystävän papin kohtaamispaikaksi.
Pappi on tavattavissa Pointin kirjastotilojen puolella. Tarvittaessa järjestyvät tilat myös kahdenkeskistä keskustelua varten.
Kun Hildén on lomalla, päivystystä hoitaa joku seurakunnan muista papeista.
— Tavoitteena on saada sellaista seurakunnan tuoksua ihmisten keskuuteen. Haluamme tehdä ihmisläheistä ja näkyvää työtä. Tämä on taas yksi askel kohti tuota tavoitetta, kertoo Hildén.
Tutuksi myös uusille paikkakuntalaisille
Kirsti Hildén toivoo, ettei kaupunkilaisten tarvitsisi tulla erityisesti etsimään tai hakemaan seurakuntaa, vaan seurakunta tulee sinne, missä ihmisetkin ovat.
Hän on huomannut, että kynnys soittaa päivystävälle papille tai lähteä seurakunnan virastoon pappia tapaamaan on yllättävän korkealla. Lisäksi etenkin Pakkala ja Tammisto ovat voimakkaita muuttoalueita, joten alueella asuu paljon aivan uusia vantaalaisia, joille kaikki paikallinen toiminta on uutta.
— Uusi paikkakuntalainen ei useinkaan ihan ensimmäiseksi ala ottaa selvää seurakunnan toiminnasta. Kun kirjastokäynnin yhteydessä on nyt mahdollisuus tavata myös seurakunnan työntekijä, tulee seurakuntakin näkyvämmäksi, paremmin saataville, Hildén kiteyttää.
— Ihannetilanne olisi tietysti se, että kynnystä seurakuntaan ei olisi lainkaan.
Jäsenkirjan perään ei kysellä
Kirsti Hildén muistuttaa, että seurakunnan työntekijät ovat olemassa myös niitä kaupunkilaisia varten, jotka eivät kuulu seurakuntaan.
— Jäsenkirjaa ei kysellä, vaan kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan. Asiankaan ei tarvitse olla mitenkään erikoinen, tärkeintä on ihmisten kohtaaminen. Mitä paremmin olemme tavoitettavissa, sitä paremmin tietysti voimme ihmisiä palvella, hän sanoo.
Ensimmäisen päivystysrupeaman aattona Hildéniä itseään jännittää, mutta vain hieman.
— Kaiken kaikkiaan odotan innolla tulevaa. Toivon, että voimme olla iloksi ja hyödyksi mahdollisimman monille tällä toimintamuodolla.
Pappi päivystää Pointissa kevään aikana keskiviikkoisin klo 16–18, paitsi 2.5., jolloin päivystystä ei voida järjestää muiden työtehtävien takia. Tarkoituksena on jatkaa toimintaa kesäkauden jälkeen syksyllä.
— Monesti tämäntyyppiset uudet tekemisen mallit tuottavat jossain vaiheessa vielä uusiakin työmuotoja. Virka-asioita tai kirkollisten toimitusten varauksia ei Pointissa kuitenkaan hoideta, niitä varten asioidaan edelleen omassa kirkkoherranvirastossa, Kirsti Hildén painottaa.

