Sivun toiminnot

Kuinka naiset saunoivat?

Tikkurilan kirkon vieressä sijaitsevan Betania-talon uima-allasosastolla saunoi keskiviikkona 3.1. parikymmentä naista. Naisten saunailtaa vietetään kerran kuukaudessa.

Raija Miettinen, 57

Miksi tulit?

— Aloin käydä saunailloissa kaksi, kolme vuotta sitten. Ensimmäisen kerran tulin paikalle ystävän mukana. Sauna on hyvä, ja uiminen on mukavaa. Lisäksi joka illassa on esillä jokin keskusteluaihe, josta alustaa usein joku kutsuvieras.

Mitä sait?

— Sain hengellistä ravintoa. Yksi osanottaja oli käynyt vasta Sambiassa. Hän kertoi mielenkiintoisia asioita Afrikan tilanteesta. Vieraana ollut sairaalapappi kertoi työstään. On hyvä tietää, että sairaalapapin kanssa voi keskustella myös ennen kuin elämän loppusuoralla.

Pisteillä 1–5, miten saunailta sujui?

— Annan 4,5 pistettä. Illan alustaja oli asiansa osaava, tasainen ja rauhallinen. Hän puhui realistista asiaa. Voi hyvin kuvitella, että hänen luokseen on helppo mennä. Tärkeää on myös se, että illan osanottajat ovat samanhenkisiä ihmisiä. Ne, jotka tunnen paremmin, puuhailevat erilaisissa vapaaehtoistehtävissä seurakunnassa tai lähetysjärjestöissä.

Ritva Joy, 63

Miksi tulit?

— Huomasin naisten saunaillan joskus neljä, viisi vuotta sitten seurakunnan ilmoituksista Vantaan Laurista. Sen jälkeen olen käynyt illoissa säännöllisesti. Olen järjestänyt aikatauluni niin, että olen päässyt iltaan. Saunon joka kerta. Pidän uimisesta.

Mitä sait?

— Tunsin illan vieraan sairaalapappi Pirjo Vatasen ja myös sairaalapappien työtä jo ennestään. Tutustuin Pirjoon entisellä työpaikallani Peijaksen sairaalassa, josta jäin eläkkeelle syksyn alussa. Silti minusta oli kiinnostavaa kuunnella, mitä hän kertoi papin yhteistyöstä sairaalan henkilökunnan kanssa ja sairaiden kohtaamisesta.

Pisteillä 1–5, miten saunailta sujui?

— Annan 5 pistettä, vaikka olin illan aikana itsekin äänessä. Ihmiset juttelivat aika avoimesti. On mukava, kun illassa oli alustajavieras. Rakenteeltaan ilta oli tavanomainen: reilu tunti saunomista ja sitten kahvittelun jälkeen ohjelmaosuus. Kaikkiaan noin kolme tuntia.

Marja Mattila, 59

Kuinka valmistauduit iltaan yhtenä illan vapaaehtoisista vastuunkantajista?

— Valitsin ohjelmaosuuden alkuun raamatunkohdan ja valmistauduin rukoukseen. Aloin käydä Tikkurilan seurakunnan naisten saunailloissa jo parikymmentä vuotta sitten, kun muutin Hakunilasta Tikkurilaan. Pari vuotta sitten olin jäämässä toiminnasta pois. Illoista pitkään vapaaehtoisesti vastannut Paula Vikström toivoi kuitenkin, että jatkaisin ja ottaisin yhdessä Tuula Purhosen kanssa vetovastuuta illan hengellisestä puolesta.

Mitä sait?

— Nimenä tuttu sairaalapappi sai kasvot. Tuntui upealta, kun eräs nainen otti rohkeasti puheeksi oman syöpäsairautensa. Vaikka keskusteluaiheet olivat vakavia ja rankkoja, ilmapiiri oli lohdullinen.

Pisteillä 1–5, miten saunailta sujui?

— Annan 4 pistettä. Vaikka tulisin iltaan kuinka väsyneenä, niin näköjään aina lähden pirteämpänä ja rikkaampana pois. Vierailijoiden tuoma anti on tärkeää, samoin yhteinen keskustelu ja toisiin tutustuminen. Mukana taisi olla jotkut uudet kasvot.

Ulla-Maija Vilmi
Kuva: Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...