Helsingin Keskuspuistossa sijaitsevalla eläinten hautausmaalla liikkuu syyspäivänä muutamia ihmisiä.

— Käyn lemmikkini haudalla vähintään kerran viikossa. Jouduin luopumaan uskollisesta ystävästäni liki 20 vuotta sitten, eräs rouva tarinoi tuntemattomille kulkijoille koiransa haudan ääressä.

Yksinään elelevä rouva ei ole pystynyt ottamaan uutta eläintä kuolleen lemmikkinsä tilalle.

— Lemmikkini oli minun ainoa elämänkumppanini, rouva toteaa.

Hautausmaan käytäviä haravoi vantaalainen Auli Kekoni. Hän toimii eläinten hautausmaalla vapaaehtoisena puistotyöntekijänä ja on kuullut hautausmaata hoitaessaan lukemattomia samankaltaisia muisteloita.

— Meitä täällä vierailevia yhdistää rakkaus eläimiin. Lemmikeistä keskusteleminen on helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin. Eläinten kautta ihmiset kertovat usein myös omasta itsestään ja elämästään.

— Keskustelu alkaa usein siitä, kun ihmiset kysyvät toisiltaan, mihin heidän lemmikkieläimensä on haudattu. Muisteluiden jälkeen puhe siirtyy helposti nykyisiin lemmikkieläimiin ja omaan elämään.

Löytöeläintalosta eläinten hautausmaalle

31-vuotias Auli Kekoni toimii päivätyökseen Vantaan seurakuntien kehitysvammaistyön diakonina. Myös hautausmaalla talkootöissä ollessaan tai muuten siellä käydessään hän huomaa luiskahtavansa kuin luonnostaan kuuntelijan roolin. Monilla on suuri tarve puhua.

— On surullista, jos kuollut lemmikki on ollut ihmisen ainoa luotettava ystävä. Kun tämä uskottu kumppani sitten kuolee, ihminen jää täysin yksin. Kyllä ihmisen tukiverkoston pitäisi aina olla laajempi kuin minä ja lemmikki, hän pohtii.

Kekonilla on ollut aiemmin itsellään sekä koiria että kissoja. Viimeisimmästä Pelle-nimisestä maatiaiskissastaan hän joutui luopumaan muuttaessaan yhteen eläinallergisen miehensä kanssa. Onnekseen Pelle-katti sai uuden kodin Kuopiosta Aulin ystävän luota. Pellellä on ikää jo 11 vuotta.

— Hetken aikaa ajattelin pitää kissan ja olin valmis jopa uhraamaan mieheni terveyden. Sittemmin tulin toisiin ajatuksiin, sillä rakkaus toiseen ihmiseen on minulle kuitenkin lemmikkiä tärkeämpi, hän nauraa.

Kissasta luopumisen jälkeen, kuusi vuotta sitten Kekoni hakeutui ensimmäisen kerran vapaaehtoiseksi hoitajaksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläintaloon. Sitä kautta hän myös löysi tiensä satunnaiseksi talkoolaiseksi eläinten hautausmaalle.

— Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan hakeuduin itsekkäistä syistä. Ilman eläimiä oli vaikea olla, ja halusin päästä paijaamaan kodittomia ressukoita. Toiminnassa olen saanut myös tutustua muihin eläinrakkaisiin ihmisiin.

Pääsevätkö Mirri ja Murre taivaaseen?

Hautausmaalla käydessään Auli Kekonilla on tapanaan kuljeskella lueskelemassa hautakiviin kaiverrettuja mietteitä.

— Niissä toistuu tarina ihmisen ja eläimen läheisestä ystävyydestä, hän toteaa.

Kekonin mielestä hautausmaan kaunein muistomerkki on punaisesta graniitista tehty sydämenmuotoinen kivi.

— Kiveen kaiverrettu teksti "Nuku hyvin isin oma pikku Kissu, kiitos haleista" herkistää aina mieleni. Kissan on täytynyt olla omistajalleen tosi rakas.

Hautakiviä tutkiessaan Kekoni on väistämättä miettinyt myös lemmikkien kuolemanjälkeistä elämää.

Raamatusta siihen ei löydy yksiselitteistä vastausta, mutta esimerkiksi Jesajan kirjan 11. luvussa kuvaillaan täydellisen rauhan aikaa ja elämää paratiisissa eläinten näkökulmasta. Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa sekä susi että karitsa käyskentelevät yhdessä sopuisasti laitumella. Lisäksi leijona ja käärme muuttuvat taivaassa vaarattomiksi eläimiksi.

Saarnaajan kirja puolestaan pitää ihmisten ja eläinten kohtaloa on yhtäläisenä: Molempien lajien edustajat kuolevat samalla tavalla, eikä ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, sillä lopulta kaikki menevät samaan paikkaan.

Ei enää allergioita

Auli Kekoni uskoo, että aikanaan hän kohtaa kaikki edesmenneet läheisensä, sekä ihmiset että suvun lemmikit, samassa taivaassa.

— Taivaani ei olisi täydellinen ilman lemmikkejäni. Tuonpuoleisessa paratiisissani kaikki eläisivät sopuisasti yhdessä eikä siellä olisi allergioita tai muita sairauksia kenenkään kiusana.

— Tämä on tietysti vain henkilökohtainen mielipiteeni, Kekoni korostaa.

Hänen kanssaan samoilla linjoilla on ollut muun muassa yksi maailman tunnetuimmista eläinten- ja luonnonystävistä, Italiassa 1100–1200-lukujen taitteessa elänyt munkki Franciscus Assisilainen. Katolinen kirkko on nimennyt hänet luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi.

"Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa", Franciscus Assisilaisen kerrotaan sanoneen.

Franciscus ei osannut kuvitella paratiisia ilman eläimiä, lintuja, laulua ja soittoa. Legenda kertoo pyhimyksen saarnanneen myös eläimille.

Persoonallisia hautakiviä

Pääkaupunkiseudun ainoa eläinten hautausmaa sijaitsee Helsingin Keskuspuistossa, Metsäläntien eteläpuolella. Hautausmaan kauniissa hautakivissä toistuu tarina lemmikin ja ihmisen pitkäkestoisesta, toisinaan jopa vuosikymmeniä kestäneestä läheisestä ystävyydestä.

Joihinkin kiviin on hiekkapuhallettu uskollisen lemmikin kuva. Lukemattomiin kiviin on kaiverrettu koskettavia runoja ja ajatelmia, joista välittyy eläintä kaipaamaan jääneen ihmisen suru ja toisaalta kiitollisuus yhdessä vietetyistä hetkistä.

Yksi hautausmaan herkimmistä muistorunoista on omistettu 2002 menehtyneelle vähän yli 7-vuotiaalle Rölli-kissalle. Sen graniittisessa kivessä lukee: "Sinua sylissä enää pitää en voi, ei kuulu raapimista, ei kuulu naukumista, on niin hiljaista täällä ilman sinua, unohda sinua en koskaan, olet muistoissani ainiaan."

Vuodesta 1947 lähtien nykyisellä paikallaan toimineessa eläinten kalmistossa on yllättävän samankaltainen tunnelma kuin vanhoilla metsän siimeksessä sijaitsevilla kirkollisilla hautuumailla.

Hautausmaata ylläpitää Helsingin eläinsuojeluyhdistys (Hesy). Muun muassa kissoille, koirille, lemmikkipupuille ja marsuille tarkoitetulla hauta-alueella on noin 3000 pientä hautaa. Hautausmaalle on maan poveen kätketty muun muassa presidentti Paasikiven koira ja poliisikoira Lex, joka ammuttiin työtehtävässä joulupäivänä 1975. Samaan kalmistoon on haudattu rintamalla tiedustelutehtävissä 1944 toiminut sotakoira Pörri. Sodan jälkeen se ehti viettää vielä leppoisia eläkepäiviä perheensä kanssa, kunnes kuoli vuonna 1952.

Lisäksi hautausmaalle on pystytetty muistomerkki miljoonien tuskallisissa eläinkokeissa menehtyneiden eläinten muistoksi.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ohjeen mukaan lemmikin hautaamisen jälkeen haudan haltijan on pystytettävä haudalle joko nimilaatta tai hautakivi. Hautamuistomerkin on lupa olla persoonallinen, mutta se ei saa loukata hyvää makua.

Monista hyvin hoidetuista haudoista näkee, että niillä vieraillaan säännöllisesti, ehkä viikoittain. Toisaalta osa haudoista on jäänyt valitettavan huonolle hoidolle. Samanlaiseen hoitamattomuuteen törmää tosin myös ihmisten hautuumailla.

Eläinten hautausmaalle lemmikit haudataan ilman arkkua, kankaaseen käärittynä tai tuhkattuna uurnassa. Suurikokoiset yli 25 kiloa painavat eläimet haudataan tuhkauurnassa tai tuplahautaan.

Tällä hetkellä Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä voi lunastaa lemmikilleen hautapaikan 10 vuodeksi 120 eurolla. Maksu sisältää hautauksen ja vainajan säilytyksen ennen hautausta. Sopimuksesta hautapaikan hallinta-aikaa voi pidentää aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Eläinten hautausmaita on eri puolilta Suomea. Monet niistä ovat paikallisten eläinsuojeluyhdistysten ylläpitämiä.