Jokainen rukoustapahtuman tilaisuuksiin osallistunut arvioi tietysti itse omalla kohdallaan, miten tapahtuma onnistui. Ihmisten kokemukset voivat olla erilaisia: yksi iloitsee seurakunnan tarjoamasta aamukahvista, toinen huomaa yllättäen pohtivansa elämän tarkoitusta ja kolmas on kenties ärsyyntynyt siitä, kun kirkko ei pysykään hiljaa neljän seinän sisällä.

Varmaa on kuitenkin se, että moni vantaalainen ja kaupungissa liikkunut ulkopaikkakuntalainen kohtasi tapahtuman aikana seurakunnan siellä, missä ei odottaisi kohtaavansa. Ja yllättävän monelle kokemus taisi olla positiivinen. Ainakin päätellen siitä, minkälaisia ilmeitä ja sanoja itse näin ja kuulin käydessäni rukoustapahtuman eri tilaisuuksissa asemilla ja ostareilla.

Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset olivat liikkeellä iloisin mielin ja siunausta toivottaen, ei vaatimuksia esittäen. Useimmat kohtaamiset olivat pikaisia, joku otti vain ohi mennessään käteensä kortin, jossa oli enkelin kuva. Mutta jotkut halusivat myös jutella hiukan pidempään elämänsä iloista ja suruista. Vain harva pyöritti päätään tai tiuskaisi jotakin.

Yksi tapahtuman onnistumisen mittari on yleensä se, paljonko ihmisiä se tavoitti. Rukoustapahtuman tilaisuuksien kävijämäärää on vaikea arvioida, koska vain osa tilaisuuksista oli seurakunnan omissa tiloissa. Monissa tilanteissa, kuten vaikkapa Koivutorin Vallattomassa yössä, Länsimäki-päivässä ja Hakunila-päivässä, seurakunta oli vain yksi osallistujista. Tällä tavalla arvioituna tapahtuma tavoitti joka tapauksessa tuhansia ihmisiä.

Mutta vielä tärkeämpää kuin se, että joku tuli kirkkoon tai sai seurakunnan tarjoamaa keittoa syödessään hyvän mielen, oli se, että vantaalaisten kanssa ja heidän puolestaan rukoiltiin. Vaikka kirkoissa ei öisen aukiolon aikana kovin paljon väkeä ollut, siellä oli rukouspäivystäjiä, joiden sydän oli kääntynyt Jumalan puoleen lähimmäistensä puolesta.

Vapaaehtoisten rukousta täydensivät tavallisten vantaalaisten rukoukset. Rukousnauhoja pujottaessaan tai rukouskorttia lukiessaan moni kenties ensi kertaa pitkään aikaan uskalsi pysähtyä ajattelemaan, että on sittenkin olemassa joku joka kuulee rukoukset.