Sivun toiminnot

Toimivaa rukousta

Kokemuksemme rukoustapahtumasta on ollut kaiken kaikkiaan positiivinen. Myönteisintä on ollut se, että rukous on ollut esillä ja on ollut mahdollista löytää rukouksen monet muodot.

Rekolan kirkkosaliin viritettiin rukousverkko noin viikkoa ennen varsinaista rukoustapahtumaa. Jo seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksessa, ehtoollisen aikana, ihmiset spontaanisti pysähtyivät sen ääreen lukemaan eri väristen nauhojen merkityksestä ja solmivat verkkoon ensimmäiset rukousnauhat. Näin on jatkunut ja jatkuu vieläkin.

On myös tullut jo palautetta siitä, että Jumala on kuullut tämän muodon rukouksen ja vastannut siihen. Tällä tavalla luottamus rukouksia kuulevaan Jumalaan on vahvistunut. On voitu rukoilla ilman sanoja silloin, kun sanoja ei löydy.

Nauhan solmiminen rukousverkkoon, kynttilän sytyttäminen lähetyskynttelikköön, käsien ristiminen tai niiden kohottaminen ovat konkreettisia toimintoja, kun halutaan muistaa Jumalan edessä meille tärkeitä rukousaiheita.

Ehkä valitsemalla toivoa kuvaavan rukousnauhan voimme pyytää Jumalalta herätystä Vantaalle.

Riitta Pöyhönen, lähetys- ja aikuistyön sihteeri
Kirsi Vuorikivi, lapsityönohjaaja

Rekolan seurakunta

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...