Ajankohtaista Raamatusta
Foibe-Akatemiassa perehdytään tämän syksyn aikana Raamatun teksteistä esitettyihin erilaisiin tulkintoihin. Raamatun haastajat –-luentosarjan asiantuntijoina on joukko eksegetiikan tutkimuksen kärkinimiä.
— Sarjaan on valittu aiheita, joista Raamatun lukijalle ja myös tutkijalle nousee uusia haasteita. Käsittelemme asioita, jotka ovat ilmassa — ja hämmennykseksi hurskaalle Raamatun lukijalle. Kimmoke sarjalle oli Da Vinci -–koodin herättämä keskustelu. Da Vinci –-koodi on rassannut suuren yleisön mielikuvitusta ja herättänyt pahennustakin, kertoo teologian tohtori Aarne Toivanen, joka vetää luentosarjan.
Magdalan Marian roolia ja suhdetta historialliseen Jeesukseen on tutkimuksessa pohdittu jo ennen kuin siitä Da Vinci -–koodi -–romaanin myötä nousi kohu. Foibessa aiheesta alustaa akatemiatutkija Antti Marjanen.
Toivanen ennustaa, että myös professori Heikki Räisäsen luento, joka käsittelee Koraanin Jeesusta, herättää keskustelua ja jopa väittelyä.
Professori Raija Sollamo luennoi apokryfikirjoista, joiden uusi suomennos valmistuu tänä vuonna. Toivanen itse luennoi Salomosta ja Saban kuningattaresta Raamatussa ja etiopialaisten kansalliseepoksessa Kebre Negastissa.
— Kuuntelijoilta edellytetään oikeastaan vain sitä, että he lähtevät ennakkoluulottomasti mukaan ottamaan selvää, mistä näissä ilmiöissä on kysymys, Toivanen sanoo.
Vaikka luentosarja järjestetään palvelukeskus Foiben tiloissa, sinne ovat tervetulleita muutkin kuin ikäihmiset. Osallistuminen maksaa 5 euroa kerralta tai 30 euroa koko luentosarjalta.
Raamatun haastajat -luentosarja
torstaisin klo 14–16 palvelukeskus
Foibessa, Sairaalakatu 7
14.9. professori
Ismo Dunderberg: Kirkon salaiset kansiot? Da Vinci –koodi ja tutkijan
näkökulma
28.9. akatemiatutkija Antti Marjanen:
Maria Magdalena — pyhä vai paha?
12.10. teologian tohtori Aarne Toivanen: Suuri rakkaustarina: Salomo ja Saban kuningatar Raamatussa ja Kebre Negastissa
26.10. professori Heikki Räisänen:
Jeesus, Marian poika ja Allahin palvelija
9.11. Miten Qumranin löydöt ovat auttaneet ymmärtämään Raamattua?
23.11. professori
Raija Sollamo:
Miksi Sirakin kirja ei kelvannut Raamattuun?
30.11. professori
Festo Bahendwa: Miten Afrikan nuoret kirkot haluaisivat tulkita
Raamattua?

