Papinpaidan kauluksessa pilkottavaa valkoista suorakaidetta kutsutaan sokeripalaksi. Todellisuudessa kyse on kapeasta muovisuikaleesta. Kirkollisia tarvikkeita myyvä Sacrum käyttää niistä nimikettä etulipuke ja veloittaa niistä 60 senttiä kappaleelta.

Tee-se-itse-mies pääsee halvemmalla. Vantaan seurakuntien oppilaitospappi Jukka-Mikko Karjalainen askartelee sokeripalansa itse. Yli kymmenen vuotta sitten hän osti Etolasta neliömetrin palan ohutta valkoista muovia, ja siitä riittää lipuketarpeita vielä pitkäksi aikaa.

Karjalainen laskeskelee, että yhdelle itse leikatulle lipukkeelle tulee hintaa korkeintaan 2 senttiä. Vuodessa hänellä kuluu kymmenisen lipuketta; moottoripyöräkaudella enemmän kuin talvella, sillä lipukkeet tuppaavat murtumaan pyöräilyvaatteiden alla.

— Tämän voi pestä ihan fairylla, hän esittelee.

Karjalainen käyttää papinpaitaa mielellään.

— Pelimerkkien on hyvä olla näkyvissä. Paita päällä edustan kirkkoa avoimesti, reilusti ja näkyvästi. Jos en käyttäisi paitaa, se olisi minusta piiloutumista tai pakenemista, ihan kuin ei olisikaan asiansa takana.

Papinpaita herättää Karjalaisen mukaan ennemminkin luottamusta kuin pelkoa. Ratkaisevaa on se, miten papin merkkiä kantaa.

— Voin hälventää ennakkoluuloja ja rikkoa rooliodotuksia, näyttää, etteivät papit ole samanlaisia kuin Kari Suomalaisen karikatyyri.