Ratkaisevat kaksi vuotta
Varhaisnuorten alkoholinkäyttö ennustaa pitkälle sen, miten hänen elämässään käy. Jos nuori aloittaa säännöllisten viikonloppukännien ottamisen 14-vuotiaana, on todennäköistä, että hän on aikuisena alkoholisti.
Espoon seurakuntalehti Esse kertoi 31.8. numerossaan akatemiaprofessori Lea Pulkkisen tutkimustuloksista, jotka ovat karua ja selkeää luettavaa. Pulkkinen on pitkäaikaistutkimuksessaan seurannut 400 suomalaisen kasvua lapsesta aikuiseksi. Jokainen tutkimukseen osallistunut alkoholia viikoittain tai humalatilaan johtavana 14 vuoden ikään mennessä käyttänyt kuului ongelmakäyttäjiin 36–42-vuotiaana. Vastaavasti riski alkoholismiin sairastumiselle, pitkäaikaistyöttömyydelle ja syrjäytymiselle aikuisiässä pieneni merkittävästi, mikäli alkoholinkäytön aloittaminen siirtyi edes parilla vuodella eteenpäin.
Tutkimus antaa viestin vanhemmille, jotka sallivat yläasteikään ehtineiden nuortensa tulla ja mennä halunsa mukaan, eivätkä juuri puutu lastensa tekemisiin. Sen mukaan merkittävimmät altistavat tekijät nuoren varhaiseen alkoholinkäyttöön ovat vähäinen valvonta ja kaveriporukan asenteet. Oma piittaamattomuus, vanhemmuuteen kuuluvan vastuunoton väistely tai ajatus nuorten valinnanvapaudesta on siis karhunpalvelus heidän tulevaisuudelleen.
Nuori tarvitsee kasvaakseen sekä rakkautta että rajoja. Mutta entä jos molemmat puuttuvat? Tai jos vanhemmat ovat itse heikoilla päihteidenkäyttönsä kanssa? Erityisesti väkeviin viinoihin painottunut alkoholin hinnanalennus ja siirtyminen sikspäkeistä mäyräkoiriin näkyy perheiden elämässä. Lasten huostaanottojen määrä kasvaa koko ajan, ja niissä on usein taustalla vanhempien päihteidenkäyttö. Alkoholipolitiikkaa mietitään lähinnä hyväosaisten ehdoilla, ei niiden, jotka kenties unohtavat, että myös olut on alkoholijuoma.
Koska Euroopan Unionissa ei yksi maa voi paljon poiketa muiden linjasta, olisi paikallaan alkaa Euroopan laajuisesti miettiä, miten nautintojuomaksi tarkoitetun aineen aiheuttamia haittoja voitaisiin vähentää. On otettava vakavasti se inhimillinen hinta, joka alkoholin ongelmakäytöstä aiheutuu ja se lasku, jonka me veronmaksajat siitä sosiaali- ja terveysmenoina maksamme.
